Israelin hyökkäys Gazaan kesällä 2014 sai elokuvantekijän hyppäämään ambulanssin kyytiin ja kuvaamaan sotaa siviilien ja heitä auttavien näkökulmasta. Kuva: Yle
Israelin hyökkäys Gazaan kesällä 2014 sai elokuvantekijän hyppäämään ambulanssin kyytiin ja kuvaamaan sotaa siviilien ja heitä auttavien näkökulmasta. Kuva: Yle

Nuori dokumentaristi Mohamed Jabaly seurasi veristä Gazan sotaa ambulanssin mukana kesällä 2014.

IS-TV-LEHTI: Gazan kaupungista kotoisin oleva kaksikymppinen dokumentaristi Mohamed Jabaly oli kuvaamassa paikallisessa sairaalassa, kun sota syttyi heinäkuussa 2014.

– Kun tieto sodasta ja hyökkäysten alkamisesta tuli, työntekijät kysyivät, haluaisinko tulla heidän mukaansa ambulanssiin. Silloin ei vielä tiedetty, että se saattaisi olla hengenvaarallista. Yritin vain olla osa ambulanssiryhmää ja kuvata mitä siellä tapahtui, Jabaly kertoo.

Ajanjaksosta syntyi dokumentti Gazan ambulanssi, (Ambulance, 2016), jossa Jabaly seuraa sotaa ambulanssista käsin. Kuvaamisen aikana nuori mies todisti yli 2000 palestiinalaisen hengen vaatineen sodan verisiä seurauksia lähietäisyydeltä. Hän tasapainotteli monesti lopettamisen ja jatkamisen välillä.

– Tiesin, että aiheutan huolta perheelleni, ja että isku voisi osua milloin tahansa meihin. Toisaalta tunsin tekeväni jotain kestävää.

Ihmiskohtaloita, ei politiikkaa

Jabaly pysyi ambulanssissa. Sheffieldin kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla kesäkuussa 2016 ensi-iltansa saaneessa dokumentissa seurataan ambulanssitiimin yrityksiä pelastaa henkiä samalla, kun sota pirstaloi paikallisten ihmisten arkea.

– Näin ihmisten jättävän kotinsa ja pakenevan lähes alasti. Näin ihmisten jättävän kaikki muistonsa, kuulin pommitukset ja ihmisten kirkumisen... Sitä oli todella pelottavaa ja vaikeaa seurata, Jabaly muistelee.

Syksyllä 2014 Jabaly matkusti Norjaan esittelemään aiempia lyhytelokuviaan. Kuukauden visiitin aikana Egypti sulki rajansa Gazaan, ja Jabaly joutui jäämään Norjaan taiteilijaviisumin suojin. Gazan ambulanssi -dokumentin hän leikkasi Norjassa.

– Kohtaloni oli päätyä tänne ja tehdä dokumentti valmiiksi. Gazan tilanne ja näkemäni asiat pyörivät kuitenkin täälläkin koko ajan mielessäni. Tapahtumien eläminen aina uudelleen leikkausvaiheessa ei ollut helppoa.

Jabaly haluaa näyttää dokumentillaan maailmalle, millaisena sotatila Gazassa näyttäytyi tavallisten ihmisten arjessa.

– Taiteilijana en halua vastata poliittisiin kysymyksiin, haluan vain kertoa eteenpäin ihmisten tarinoita.

Dokumenttiprojekti Gazan ambulanssi: YLE TV1 klo 21.30

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00