Iiro Rantalan musiikkiohjelma on tuttu radiosta. KUva: Yle Kuvapalvelu
Iiro Rantalan musiikkiohjelma on tuttu radiosta. KUva: Yle Kuvapalvelu

Iiron musiikkiluokka -ohjelma tarjoaa myös paljon tietoa musiikista.

Radio 1:n ja Yle Areenan ohjelma Iiron Musiikkiluokka nähdään nyt tv:ssä. Liveyleisön edessä tehty ohjelma starttaa laulujaksolla ja kappaleella Mein Herr, jonka Liza Minnelli teki aikoinaan tunnetuksi musikaalissa Cabaret.

Sävelet ovat heti selvät: ei nokkahuilua, kanteletta, eikä juuri teoriaakaan, vaan muun muassa oopperaa, musikaalisäveliä, jazzia ja yhteistä svengiä.

Laulajana on aluksi Veera Railio, joka hallitsee eri tyylilajit. Iskelmälaulajia edustaa Frederik, ja luokalla kuullaan myös tenori Petri Bäckströmiä, joka malttaa luopua neulomisestaan haastattelun ja musiikkiosuutensa ajaksi.

Iiro Rantala soittaa pianoa, Railio tarttuu viuluun, ja muutama muukin muusikko on mukana. Iiro myös haastattelee laulajia. Jutustelu on kivaa, yleisökin pääsee silloin tällöin mukaan, ja paljon tietoa saadaan.

On ilo kuunnella hyvin äänitetyssä ohjelmassa, kuinka eri tavoin ääntä voi käyttää ja pitää käyttää erityylisissä kappaleissa. Saamme muun muassa kuulla, miten laulajat avaavat ääntä ja mikä on tueton pää-ääni, ja mitä on audiokinestesia. Tulkinnasta puhutaan myös, ja siitä, kuinka tärkeä lauluissa on teksti.

Ja on hyvä, että tulee vähän kiistaa siitä, että onko epämusikaalisia ihmisiä – ja jos, niin voiko tällainen ihminen kuitenkin oppia sävelpuhtautta. Samoin on ansiokasta puhua musiikkikilpailuista.

Kiva yllätys on Konsta Hietasen, entisen Tenavatähden (1994), pelmahtaminen mukaan. Hänhän keikkailee nykyään ja tekee myös omia kappaleita urheilu-uransa jälkeen.

Iiron musiikkiluokka, Teema ke klo 20.00

Jim Carreyn luoma draamakomedia repii huumorinsa 70-luvun stand up -klubien maailmasta.

IS TV-LEHTI: Koomikoiden elämää 1970-luvun Los Angelesissa kuvaava sarja Kuolen nauruun (I’m Dying Up Here, 2016–) on yhdistelmä näppärää sanailua, stand up -komiikkaa ja vakavaa draamaa – jopa kuolemanvakavaa. Sarja näyttää koomikot surullisina klovneina: hahmot ovat ristiriitaisia ja hankaliakin tyyppejä, jotka kilvoittelussa suosiosta näyttävät myös pimeämmät puolensa.

David Flebotte on kirjoittanut sarjan pohjautuen Los Angelesin viihdemaailmasta 70-luvulla kirjoittaneen toimittajan William Knoedelsederin kirjaan. Vuonna 2009 julkaistu kirja kertoi 70-luvulla syntyneen uuden viihdemuodon eli stand up -komiikan ja sen esitaistelijoiden, kuten Andy Kaufmanin, Richard Pryorin ja Jim Carreyn, noususta valokeilaan.

Yksi sarjan tuottajista onkin nykyinen megatähti Jim Carrey. Sarjassa on käytetty Carreyn omia kokemuksia, kuten myös Al Madrigalin, joka on osallistunut sarjan kirjoittamiseen. Madrigal myös näyttelee Edgar Martinezin roolin.

Sarjan hahmot pohjautuvat osittain todellisiin ihmisiin, mutta pääasiassa hahmot ovat fiktiivisiä.

Ajankuva on luotu uskottavasti puvustuksen, musiikin ja käsiteltävien teemojen osalta.

Esimerkiksi komiikan portinvartija, komediaklubin omistaja Goldie (Melissa Leo) perustuu legendaarisen The Comedy Store’s -klubin Mitzi Shoreen. 1972 avattu The Comedy Store oli länsirannikon keidas uusille komiikkakyvyille. Siellä aloittivat uransa muun muassa Jay Leno, David Letterman ja Robin Williams.

Sarja sijoittuu pääosin Goldien komediaklubille, jossa nuoret koomikot kurottavat kohti tähteyttä. Tavoitteena on ponnistaa komediaklubin lavalta The Tonight Show with Johnny Carson -tv-ohjelmaan ja sitä myötä koko Amerikan tavoittavaan tähteyteen.

Ensimmäisen jakson alussa yksi koomikoista saavuttaa tämän virstanpylvään, mutta pian häntä kohtaa tragedia. Tapahtumaketju sysää liikkeelle erilaisia reaktioita muussa porukassa.

Sarjaa on amerikkalaisissa arvioissa kritisoitu siitä, että se tarjoilee turhankin tutun tarinan. Suomalaisyleisölle tilanne on toinen: meille stand up -komiikan alkuajat eivät ole ennalta tuttua huttua.

Ajankuva on luotu uskottavasti puvustuksen, musiikin ja käsiteltävien teemojen osalta. Naiset ja etniset vähemmistöt joutuvat ponnistelemaan valkoisen miehen maailmassa.

Sarjasta on tekeillä toinen kausi.

 Kuolen nauruun, Sub ti klo 23.15

Korkeushyppääjä Patrik Sjöberg voitti maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleja. 40 vuotta uransa jälkeen Sjöberg hoitaa lapsuutensa traumaa terapiassa.

IS TV-LEHTI: Vuonna 1987 ruotsalainen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg (s. 1965) oli huipulla. Hän hyppäsi maailmanennätykseksi 242 senttiä kotiyleisön edessä Tukholmassa ja voitti maailmanmestaruuden Roomassa. Vuonna 1999 päättyneen uransa aikana hän ylsi muun muassa kolmesti olympiamitaleille sekä dominoi sisäratojen EM-kisoja.

Menestysvuosien taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus. Vuonna 2011 Sjöberg julkaisi muistelmateoksen, jossa hän kertoi joutuneensa vuosien ajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Hyväksikäyttäjä oli yksi Sjöbergin läheisimmistä ihmisistä: pitkäaikainen valmentaja ja isäpuoli Viljo Nousiainen. Paljastus oli Ruotsissa valtava skandaali, nauttivathan sekä Sjöberg että vuonna 1999 kuollut Nousiainen suurta arvostusta Ruotsin urheilupiireissä.

Asian paljastuminen oli ensimmäinen askel Sjöbergin tiellä kohti mielenrauhaa. Vuonna 2015 hän aloitti terapian käsitelläkseen traumaansa. Tuore ruotsalaisdokumentti Patrik Sjöbergin taakka (Patrik Sjöberg i tearpi, 2017) vie katsojan kolmanneksi pyöräksi Sjöbergin ja psykologi Rebecka Malmin intiimeihin terapiaistuntoihin.

Malmin johdolla Sjöberg avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kipeää suhdettaan suomalaiseen Nousiaiseen sekä tapahtumien vaikutusta myöhempään elämään.

Thomas Reckmanin ohjaaman dokumentin sävy on vakava ja rauhallinen. Sosiaalipornoilulle ei anneta onneksi tilaa. Vaikean aiheen takaa pilkistää myös toivoa.

Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka, TV1 ma klo 21.30