Tutulta tämä näyttää, mutta kyseessä on kuitenkin eri kuviot. Kuva: Nelonen
Tutulta tämä näyttää, mutta kyseessä on kuitenkin eri kuviot. Kuva: Nelonen

Miksi elokuvateollisuus haluaa sotkea vanhojen kunnon satujen näkökulmat sikin sokin moderneiksi tulkinnoiksi?

IS TV-LEHTI: 2000-luvulla elokuvarintamalla on irroteltu perinteisten satujen muokkaamisen parissa. On parodioitu humoristisesti (Shrek ja Tapaus Punahilkka), kerrottu hahmojen taustatarinoita (Maleficent – Pahatar) ja tehty uusia versioita elävillä näyttelijöillä (Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö).

Animaatiosuosikeista on valmistettu uutuusversioita sitä mukaa kuin tekniikan kehittyminen on avannut mahdollisuuksia.

Kautta aikain ihastuttaneet piirteet on säilytetty, mutta mukaan on tuotu hiven nykyaikaamme.

Usein moderni ote näkyy dialogin kohdalla: hahmojen suuhun laitetaan viittauksia ajan populaarikulttuuriin. Prinsessahahmoille on myös annettu lisää päätösvaltaa, ja näin tuotu ilmi feministisempää painotusta.

Lauantaina Nelosella nähdään Shrekin tekijöiden Sikin sokin saduissa -elokuvat ovat esimerkki söpöistä mutta hankalista elokuvista.

Lapselle tuttu satu on turvapaikka, mutta uusissa hassutteluissa ideana on vihjailla, mitä saattaisi tapahtua, jos Ruusunen jatkaisi untaan tai Tuhkimo ihastuisi palvelijaan.

Toki muistettava on, että Disneylla on ollut tapana muunnella usean sadun loppu lapsiystävälliseksi. Venkoilevammissa uusnäkökulmissa osittain palataan kohti perinteisempää arvaamattomuutta.

Uusissa versioissa on lisätty rutkasti huumoria, joka tehoaa aikuisiin katsojiin.

Metasadun tasolla katsojalta vaaditaan ennakkotietoa, jotta vitsit purisivat. Tarinan tunteville lapsille voi olla vapauttavaa huomata, että hahmon oma toiminta vie juonen suunnan toisaalle.

Usein perinteisiin satukäsikirjoituksiin on uusissa versioissa lisätty rutkasti huumoria, joka tehoaa aikuisiin katsojiin.

Ongelmaksi muodostuu se, etteivät satuhassuttelut kenties lopulta viehätä tarpeeksi ketään.

Sikin sokin saduissa, Nelonen la klo 9.00

Sikin sokin saduissa 2, Nelonen la klo 10.50

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00