Illan Suomi Love -jaksossa raumalainen Niina haluaa yllättää siskonsa Kaija Koon koskettavalla kappaleella Isä.

Suomi Love -ohjelman lauantai-illan jaksossa raumalainen Niina haluaa yllättää pikkusiskonsa Nooran, joka on tätä neljä vuotta nuorempi.

– Noora on aina ollut paljon enemmän isosisko kuin minä. Hän pitää kaikista huolta. Hän vahtii, että minä olen muistanut ilmoittaa poikani kouluun. Ja hän pitää kaiken järjestyksessä, Niina kuvailee jaksossa hänen ja siskonsa suhdetta.

Sekä Niina että Noora viettivät lapsuudessaan paljon aikaa konepajoilla, joissa heidän isänsä oli tuolloin töissä. Konepajoista tuli siskoksille mieluisia ja turvallisia paikkoia. Sittemmen Niinan ja Nooran isällä oli myös oma konepaja. Elämä muuttui vuonna 2007, kun heidän isänsä kuoli yllättäen.

– En tiedä, voiko isän kuolemasta selvitä koskaan kokonaan, Niina sanoo.

”Isä menehtyi sunnuntaina, ja maanantaina kerroimme koneistajille, että vaikka isää ei enää ole, niin me olemme.”

Nooran ja Niinan isältä jäi konepaja. Siskokset olivat tuolloin kaksikymppisiä.

– Me ei koskaan varsinaisesti tehty päätöstä jatkaa isän konepajaa, vaan se oli sisäänrakennettu asia, että jatkamme sitä. Isä menehtyi sunnuntaina, ja maanantaina me kerroimme koneistajille, että vaikka isää ei enää ole, niin me olemme – ja että me halutaan, että kaikki työntekijät jatkavat täällä.Samat kaverit ovat meidän konepaljalle edelleen, Noora kertoo jaksossa.

Viime vuodet ovat olleet erityisen raskaita Niinalle ja Nooralle.

– Kaikki pelko ja tuska, mitä yritysmaailmassa voi ola, on iskenyt meihin. Se on ollut aikaa, jolloin isää on kaivannut kaikkein eniten. Kun ei tiedä yhtään, että mitä pitäisi tehdä – tai miten pitäisi tehdä.

”Miten hemmetin hienosti me olemme pärjänneet.”

Vaikeina aikoina Niina ja Noora ovat kuitenkin saaneet paljon voimaa toisiltaan.

– Molemmat eli asiat ihan samalla tavalla. Noora on ihana. Enkä ole varma, olenko muistanut tämän kymmenen vuoden aikana sanoa hänelle, miten tärkeä hän on minulle ja miten hemmetin hienosti me olemme pärjänneet.

Nyt Noora haluaa yllättää siskonsa kappaleella Isä, jonka esittää Kaija Koo. Kappale on molemmille tärkeä.

– Vaikka kappale on haikea, se on meidän voimabiisi. Biisissä on se ikävä, mutta myös meidän tahtotilamme tehdä asioita. 

Suomi Love TV1:llä la kello 21.15.

Yleensä hammaslääkäreitä pelätään turhaan, mutta on myös tilanteita, joissa heitä kannattaakin kavahtaa. Rikossarjassa tutustutaan tosielämän hammaslääkäreihin, joiden taustalta paljastuu murhia ja korruptiota.

IS TV-LEHTI: Hömpähtävistä murhaajatositarinoistaan tunnetun kanavan ohjelmistoa täydentää nyt hammaslääkäreistä kertova sarja.

Dramaattista musiikkia, synkästi valaistuja lähikuvia hammaslääkäristä ja inhaa poraamisen ääntä. Kertoja eläytyy selostaessaan pikkukaupungin hammaslääkärin Johnin ikävästi päättyvän rakkaustarinan. Läheisten haastattelut rytmittävät kuvia verisistä suista. Mukana on genrelle tyypilliseen tapaan myös näyteltyjä kohtauksia.

Missä vaiheessa hammaslääkäri sekoaa ja kenet hän murhaa? Avioeroa hakevan vaimonsa, tämän mustasukkaisen miehen, uuden mielitiettynsä vai tämän aviomiehen? Ei ketään, sillä suureksi lässähdykseksi uhri onkin hammaslääkäri itse!

”Mikäli tykkää näistä amerikkalaisista murhamysteereistä, osuu sarja jokseenkin maaliinsa.”

Avausjakson ratkaisu on kummallinen, sillä muissa jaksoissa hammaslääkärit ovat todellakin murhaajia, eivät uhreja. Ehkäpä tarinat loppuivat kesken, sillä jaksoja on vain kolme. Missään niistä murhat eivät tapahdu varsinaisesti hammaslääkärissä, vaan tekijät nyt vain sattuvat olemaan hammaslääkäreitä. Mikä pettymys!

Mikäli tykkää näistä amerikkalaisista murhamysteereistä, osuu sarja jokseenkin maaliinsa. Lähikuvat paikkaamisesta tuskin aiheuttavat kenellekään erityistä nautintoa, joten kuvasto istuu genreen sopivan kammottavalla tavalla. Harmi vain, ettei sillä ole lopulta varsinaisen murhan kanssa mitään tekemistä.

Eihän näistä merentakaisista mässäilyohjelmista kukaan tule hullua hurskaammaksi, mutta on sitä tappajahammaslääkäreitä lällymmistäkin aiheista dokumentteja tehty.

Hengenvaaralliset hammaslääkärit, Frii, klo 22.55

Leslie Caron on todellinen Hollywoodin kulta-ajan elävä legenda, jonka elämä päihittää monet seikkailutarinat.

IS TV-LEHTI: Kanadalainen Larry Weinstein on ohjannut henkilökuvan Leslie Caronista, 1950-luvun Hollywood-musikaalien kultakauden ranskalaiskaunistuksesta. 85-vuotiaana pirteässä kunnossa oleva nainen osaa antaa kipakoitakin lausuntoja Hollywoodista.

Caron on aina ollut hyvin määrätietoinen uranainen, joka saattoi uhrata yhden kolmesta avioliitostaankin päästäkseen jatkamaan näyttelijäntöitään. Iäkkäämpänä hän joutui kärsimään samanlaisista mielenterveyshäiriöistä kuin itsemurhan tehnyt äitinsä.

Caron sai onnenpotkun hyvin nuorena, kun balettitanssijaksi koulutettu tyttö kiinnitti itsensä Gene Kellyn huomion. Siitä aukeni naispääosa Vincente Minnellin loisteliaaseen musikaaliin Amerikkalainen Pariisissa (1951).

Vähän tasapaksusti toteutetun haastatteluohjelman alussa Caron nostaa omista töistään esiin myös Lilin (1953), ennen dokumenttia nähtävän Gigin (1958) sekä Fannyn (1961). Kiinnostavasta myöhäisurasta nostetaan esiin Francois Truffaut'n ja Louis Mallen elokuvien roolityöt.

Caron muistuttaa myös päässeensä sellaisten suuruuksien kuin Gary Grantin, Henry Fondan ja Orson Wellesin vastanäyttelijäksi. Mutta mitäpä tuokaan on sen rinnalla, että hän on pärjännyt molempien alansa virtuoosien, Fred Astairen ja Gene Kellyn, tanssiparina.

Leslie Caron, tähti vastoin tahtoaan, Teema & Fem, klo 23.10