Carrie (Sarah Jessica Parker) ja Mr. Big (Chris Noth) viettävät aika tavallista avioelämää Sinkkuelämää 2 -elokuvassa. Kuva: Sandrew Metronome
Carrie (Sarah Jessica Parker) ja Mr. Big (Chris Noth) viettävät aika tavallista avioelämää Sinkkuelämää 2 -elokuvassa. Kuva: Sandrew Metronome

Sinkkuelämää ei ole syyttä legendaarinen, mutta sarjan loppu petti katsojat. Myös sarjan luonut Darren Star on samaa mieltä kuin monet fanit.

Sinkkuelämää-sarja on sukupolvikokemus vailla vertaa. Muistan monet kerrat, kun joku kaveriporukassani on siteerannut sarjan repliikkiä tai heittänyt tilanteeseen sopivan Sinkkuelämää-anekdootin.

Gif: Tumblr

Kun sarja alkoi vuonna 1998, moni asia siinä oli vallankumouksellinen. Esimerkiksi homoseksuaaliset hahmot eivät vielä olleet mikään itsestäänselvyys tv-viihteessä, ja sarja sohi monia tabuja masturbaatiosta vaihdevuosiin.

Sinkkuelämä ei ollut vain pakollinen ja ankea vaihe perheen perustamista ja sitä oikeaa pullantuoksuista naiseutta odotellessa.

Nainen saattoi haluta uljaan prinssin ja lapsikatraan sijasta hyvää seksiä ja menestystä urallaan. Enää sarjan seksikuvaukset eivät ehkä tunnu rohkeilta, mutta aikoinaan ne olivat. Uskomatonta kyllä, naisen, myös sinkun ja aikuisen naisen, seksuaalisen halun esittäminen oli uutta.

Gif: Tumblr

Vaikka päähenkilöiden elämä pyöri välillä turhankin paljon miesten ympärillä, sarjan sielu oli heidän lojaali ja läheinen ystävyytensä. Sinkkuelämä ei ollut vain pakollinen ja ankea vaihe perheen perustamista ja sitä oikeaa pullantuoksuista naiseutta odotellessa.

Sarjan loppuessa vuonna 2004 (kyllä, siitä on jo niin kauan!) ja sarjaa lämmitelleissä, yksinkertaisesti rahastukselta maistuneissa Sinkkuelämää-elokuvissa tämä ideologia romahti.

Sarjan päätösjaksossa Mr. Big ja Carrie saavat toisensa kuin sadussa konsanaan, eikä kukaan päähenkilöistä jää sinkuksi. Ihan kuin onnellista loppua ei voisi olla ilman parisuhdetta. Elokuvissa päähenkilöt ovat jo niin keski-ikäisen tylsiä, että tapahtumat lähinnä unettavat.

"Sarja petti lopulta alkuperäisen ajatuksensa."

Nyt myös sarjan luoja, käsikirjoittaja ja tuottaja Darren Star on sanonut olevansa turhautunut sarjan loppuratkaisuun. Hän ei ollut enää mukana käsikirjoittamassa viimeisiä jaksoja.

– Sarja petti lopulta alkuperäisen ajatuksensa. Sen mukaan nainen ei välttämättä löydä onnea juuri avioliitosta, hän kommentoi Kindle Singles -julkaisussa.

Starin mielestä sarjasta tuli päätöksen vuoksi perinteinen romanttinen komedia, toisin kuin oli tarkoitus.

Darren, tunnemme tuskasi!

Gif: Tumblr

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00