Sami Hedberg sai pelleillä lapsuudessaan kotona niin paljon kuin jaksoi, mutta oli kotioven ulkopuolella todella ujo. Kuva: Sanoma-arkisto / Julia Weckman
Sami Hedberg sai pelleillä lapsuudessaan kotona niin paljon kuin jaksoi, mutta oli kotioven ulkopuolella todella ujo. Kuva: Sanoma-arkisto / Julia Weckman

Koomikot-ohjelmassa tutustutaan Miitta Sorvalin, Jarkko Tammisen, Heikki Silvennoisen, Pirjo Heikkilän, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Sami Herbergin sielunmaisemaan ja käydään läpi heidän uraansa. Kuva: TV5
Koomikot-ohjelmassa tutustutaan Miitta Sorvalin, Jarkko Tammisen, Heikki Silvennoisen, Pirjo Heikkilän, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Sami Herbergin sielunmaisemaan ja käydään läpi heidän uraansa. Kuva: TV5

Stand up -koomikko Sami Hedberg on herkkä aistimaan ja uskoo saavansa erilaisia merkkejä.

Tiistai-illan Koomikot-jaksossa vietetään stand up -koomikko Sami Hedbergin, 34, päivää. Samista paljastuu jaksossa monille uusi puoli.

Sami kertoo, että hengellisyys on aina ollut hänelle tärkeää. Se on perua hänen vanhemmiltaan – etenkin äidiltä. Pirkka-Pekka Petelius utelee Samilta, uskooko tämä menninkäisiin tai maahisiin?

– Ei, kyllä mä uskon ihan Jumalaan – siihen, mitä meille on opetettu. Jos joku haluaa uskoa johonkin muuhun ja jollakin on toisenlainen elämä, se ei ole multa pois. Mutta mulle tämä on jotenkin helpompi tarina, Sami kertoo jaksossa ja viittaa kristinuskoon.

Pirjo Heikkilä tietää entuudestaan Samin olevan herkkä aistimaan ja että tämä uskoo saavansa erilaisia merkkejä.

– Uskon kohtaloon – siihen, että meillä jokaisella on jonkinlainen tarina. Uskon, että jokaiselle ihmiselle tulee vihjeitä, mihin pitäisi ehkä tarttua. Ja jos jätät tarttumatta, vihje tulee vähän ajan päästä uudestaan.

Sami kertoo jaksossa myös lapsuudestaan. Hänen äitinsä ja isänsä kannustivat Samia kaikessa, ja kotona sai pelleillä niin paljon kuin jaksoi.

– Meidän perheessä naurettiin paljon ja oli hyvä energia. Tietyt asiat otettiin tosissaan, ja tietyissä sai lähteä mopo käsistä. Faija oli erittäin vitsikäs ja viljeli viisasta huumoria. Äiti oli samanlainen. Katoin koko ajan niitä niin, että aijaa – noinkin voi tehdä.

Koomikot TV5:lla tiistaisin klo 21.00.

Lue myös:

Tältä näyttää Sami Hedbergin 85-neliön koti

Pirjo Heikkilä koomikkokollegastaan: ”Olin kuullut, että se on adhd ja maanis-depressiivinen”

Koomikot-juontaja ja Tähdet tähdet -artisti Roope Salminen: ”Tämä on elämäni tärkein kevät”

Terhi Kokkonen esitti Mira Luodin päivänä Pinnan alla -kappaleen yhdessä siskonsa kanssa.

Tällä viikolla Vain elämää -ohjelmassa vietetään PMMP-yhtyeestä tutun Mira Luodin päivää. Torstain jaksossa Danny esitti todella vahvan tulkintansa PMMP:n Lautturi-kappaleesta. Mutta vahva oli myös Terhi Kokkosen veto. Hän esitti perjantaina tulkintansa Miran soolouralla tekemästä biisistä Pinnan alla.

Terhi esitti Miran kappaleen yllättäen yhdessä siskonsa Pauliina Kokkosen kanssa.

Katso esitys kokonaisuudessaan tästä:

Ennen Terhin esitystä Mira kertoi, että Pinnan alla -kappaleen tekohetkellä hänen elämänsä oli taitekohdassa. Samaan aikaan, kun Mira teki ensimmäistä sooloalbumiaan, hänen veljensä sairastui vakavasti ja menehtyi.

– En ollut hänen luonaan kun hän kuoli ja se harmittaa ihan kauheesti, Mira kertoi itkien.

Terhin ja Pauliinan esiintymisen jälkeen Mira halasi kumpaakin naista pitkään. 

– Se oli nyt vähän tuollainen iloinen, Terhi totesi Miralle.

Lähtö tuli yllättäen

Terhi Kokkosta ei nähty Miran päivän aikana missään muussa aktiviteetissa kuin lounaalla ja päivällisellä. Terhin tulkinta Miran kappaleesta jäi hänen viimeisekseen Vain elämää -ohjelmassa. Esiintymisensä jälkeen Terhiä ei nähty lainkaan.

Vaikka Terhin kuvauksista poistumisesta on uutisoitu runsaasti ja sitä on puitu jo pitkin kevättä, ohjelmassa se sivuutettiin melkolailla kokonaan. Terhi katoaa illallispöydästä kuin tuhka tuuleen.

Muut artistit kommentoivat jakson lopussa Terhin lähtöään kierrellen, mainitsematta häntä suoraan nimeltä.

– Tämä päivä antoi minulle taas enemmän ymmärrystä siitä, että se ei kulje minkään käsikirjoituksen mukaan. Se on aina käänteitä täynnä ja se pitää ottaa vastaan sellaisena, mitä tapahtuu, Mira totesi.

Katso videolta, kuinka Aki Tykki, Mira Luoti, Sani ja Arttu Wiskari kokivat Terhin lähdön kuvauksista:

Dubliniin sijoittuvassa draamassa nuori asianaja perustaa oman firman. Näytön paikka -sarja on virkistävän täynnä tunnetta!

IS TV-LEHTI: Uusi irlantilaissarja Näytön paikka (Striking Out, 2017–2018) kertoo nuoren asianajan Tara Raffertyn (Amy Huberman) elämästä, jossa unelmat tuhoutuvat yhdessä silmänräpäyksessä. 

Tara on onnistunut yhdistämään työn ja vapaa-ajan tyylikkäästi, sillä hän työskentelee arvostetussa dublinilaisessa lakitoimistossa, jonka omistaa hänen tulevan miehensä Eric Dunbarin (Rory Keenan) isä.

Tara ja Eric ovat menossa naimisiin, ja luvassa on vuosikymmenen häät. Sitten sulhanen jää rysän päältä kiinni pettämisestä. Kaiken kukkuraksi kyseessä on heidän yhteinen kollegansa. Taran unelmat särkyvät, eikä hän voi enää kuvitella työskentelevänsä ex-sulhasensa kanssa samassa lakitoimistossa. 

Irlantilaissarjasta on kuvattu tähän mennessä kaksi kautta, ja Yle näyttää molemmat kaudet.

Hän perustaa pienen lakifirman ja saa avukseen assistentti Ray Lamontin (Emmet Byrne), yksityisetsivä Meg Reillyn (Fiona O’Shaughnessy) sekä ystävänsä Vincent Piken (Neil Morrissey).

Irlantilaissarjasta on kuvattu tähän mennessä kaksi kautta, ja Yle näyttää molemmat kaudet. Näytön paikka -sarjaa on kehuttu amerikkalaismedioissa siitä, miten se ei ole aivan tavallinen lakisarja. Taran elämän käänteet ovat yllättäviä ja erilaisia kuin on totuttu. Sarjassa puidaan tavallisten ihmisten päivittäisiä lakiongelmia ja samalla Taran surua.  Moneen lakisarjaan verraten suuret tunteet ovat tässä sarjassa isossa osassa. 

Lakisarjan ohella sarja on ansiokkaasti tehty draama- ja jännityssarja, jota on kehuttu Irlannin parhaimmaksi draamasarjaksi.

 Näytön paikka, TV1 klo 21.05