Reippaan näköinen joukko lähti purjehdukselle tammikuun alussa Saint Lucian saarelta Karibialta. Kuva: TV5
Reippaan näköinen joukko lähti purjehdukselle tammikuun alussa Saint Lucian saarelta Karibialta. Kuva: TV5

Arja Koriseva, Mikko Leppilampi ja muut Atlantin yli -ohjelman osallistujat viettivät keinuvassa purjeveneessä yli kolme viikkoa.

Myöhemmin tänä vuonna televisiossa nähdään, miten Mikko Leppilammen, Arja Korisevan, Kimmo Timosen, Viivi Pumpasen ja Jyrki Sukulan reissu Atlantin yli sujui. Ensitunnelmia reissusta on kuitenkin nähtävissä jo sosiaalisessa mediassa.

Jo ennalta oli tiedossa, että Hjallis Harkimon johtama joukko purjehtii valtameren yli vastasuuntaan kuin reissu yleensä tehtäisiin. Purjehduksen suuntaan ja ajankohtaan vaikuttivat Harkimon aikataulut, sillä kansanedustaja oli suunnitellut ehtivänsä Atlantin yli -ohjelman kuvauksista takaisin eduskuntatyöhön heti istuntotauon jälkeen helmikuun alussa.

– Ei ole normiajankohta kun sieltä tullaan, koska reippaisiin vastatuuliin joutuvat tulemaan, kokenut yksinpurjehtija Ari Huusela kommentoi matkaa Ilta-Sanomille tammikuun alkupuolella.

Matka alkoi 2. tammikuuta ja Iltalehti kertoi joukon rantautuneen Kanariansaarille keskiviikkona 25. tammikuuta. TV5-kanava julkaisi viime viikon lopulla kuvan Atlantin ylittäneestä joukkiosta. Kaikki näyttävät olevan kunnossa, mutta väsyneet hymyt paljastavat reissun olleen rankka. Reilut kolme viikkoa purjeveneessä näyttää tehneen tehtävänsä.

Mikko Leppilampi julkaisi myös lähikuvan reissussa ryytyneestä itsestään Instagram-tileillään. 

– Yksi elämäni mahtavimmista seikkailusta, pitkäaikainen unelma, Leppilampi kirjoittaa kuvan yhteydessä.

BBC:n menestyskomedia kertoo perheenäitien elämästä, josta romantiikka on usein kaukana.

IS TV-LEHTI: Motherland – äitien sota sijoittuu Britanniaan ja keskiluokkaisten kilpaäitien kehuskelun kehtoon. Suuren suosion saanut seitsemänosainen tilannekomediasarja on Catastrophe-tekijä Sharon Horganin sekä Graham Linehanin käsikirjoittama.

Perheenäitien arki on kovaa. Niin kovaa, että se on jo hauskaa. Kilpavarustellaan, kyräillään, juorutaan selkien takana ja pädetään. Mutta mitä tehdä, kun alkaa tuntua, etteivät omat avut enää riitä?

Klaani äitejä tapaa säännöllisesti – tosin aina joku on boikottilistalla erinäisistä syistä. Amanda (Lucy Punch) on suvaitsematon superäiti, Liz (Diane Morgan) sormiaan katkova hövelimutsi. Välimaastoon asettuu Julia (Anna Maxwell Martin), jolla on työn ja perheen yhdistämisen kanssa tekemistä. Mukana äiskäjoukossa on myös yksi iskä, leppoisa koti-isi Kevin (Paul Ready), jonka rentous saa muut helposti raivostumaan.

Synkänhervotonta brittilaukomista riittää, ja karikatyyreistä ammentavat hahmot jaksavat viihdyttää. Toisinaan lasten korvat kannattaa näiden mamien seurassa sulkea!

Motherland – äitien sota, TV1 klo 22.00

Tuoreella kaudella seurataan uutta ajanjaksoa Britannian kuningasperheessä.

Tulevalla The Crown -kaudella nähdään uudet kasvot Kuningatar Elisabet II:n roolissa. Brittinäyttelijä Olivia Colman, 44, ottaa roolin haltuunsa. Kuningattaren näyttelijä vaihtuu, sillä uusilla tuotantokausilla siirrytään kuvaamaan aikaa vuosien 1964 ja 1970 välillä. Kahdella ensimmäisellä kaudella nuorta kuningatarta näytteli Claire Foy.

Tieto Colmanin roolituksesta julkaisiin jo huhtikuussa sarjan Twitter-tilillä, mutta nyt sarja julkaisi ensimmäisen kuvan uudesta kuningattaresta.

– Olen niin innoissanu roolistani The Crownissa. Claire Foy on mielestäni nerokas, ja tulee olemaan todella vaikeaa seurata hänen jalanjälkiään. Aion yksinkertaisesti katsoa jokaisen jakson uudelleen ja kopioida hänet, Colman kommentoi Twitterissä roolitustaan.

Iso-Britannian kuningatar Elisabet II:n nuoruudesta kertovan sarjan kolmannen kauden odotetaan alkavan vuonna 2019.

Colman on urallaan palkittu näyttelijä – hän on voittanut kolme Bafta-palkintoa, kolme BIFA-palkintoa ja yhden Golden Globe -palkinnon sekä ollut ehdolla kaksi kertaa Emmy-palkinnon voittajaksi. Tutuksi hän on tullut brittiläisissä komediasarjoista ja elokuvasta Rautarouva.