Ihastuttavassa suomalaisdokkarissa hoidetaan puutarhoja ja parisuhteita rakkaudella.

Joistakin elokuvista tulee vahvasti sellainen olo, että kaduttaa, kun on aikoinaan missannut ne elokuvateatterissa. Virpi Suutarin ohjaama dokumentti Eedenistä pohjoiseen on sellainen leffa. Ei siksi, että se tarinaltaan vaatisi ison kankaan, vaan siksi, että sen katsoisi mielellään hämärän hyssykässä, keskittyneesti ja nauttien. Omassa rauhassa.

Onneksi tietokoneen ruutu, sohvan nurkka ja pään yli vedetty shaali tarjosivat lähes vastaavan kokemuksen.

Eedenistä pohjoiseen kertoo seitsemästä puutarhanhoitoa harrastavasta pariskunnasta. Siinä puhutaan paljon kasveista ja niiden hoitamisesta, siitä miten rikkaruohot saa tuhottua, miten kasvit saa pysymään elossa ja miten ne saa kasvamaan mahdollisimman suuriksi, mutta vielä enemmän siinä puhutaan parisuhteista ja niiden hoivaamisesta. Jokaisen pariskunnan tarina on sekin alkanut pienestä taimesta ja monilla kukoistanut jo vuosikymmenet.

Vaikka elokuvassa puhutaan muustakin kuin puutarhoista, kuvissa ei eksytä vanhoihin kaitafilmeihin tai hääkuviin. Niiden pääosassa kuhisee, kukkii, lorisee, tuoksuu ja elää Suomen luonto. Puutarhat ovat uskomattoman kauniita: niin ne, joissa kivet on aseteltu siististi polunvarsiin, kuin ne, joissa luonto saa ottaa oman tilansa sieltä mistä haluaa. Kuvaaja Heikki Färm tuntuu juurtuneen kameroineen orgaaniseksi osaksi kasvustoa.

Suutarin dokumentti on kaunis ja hiljaa viisas. Se tulee selväksi viimeistään lopussa, jossa luonnon kiertokulku muistuttaa itsestään konkreettisimmalla mahdollisella tavalla.

Dokumenttiprojekti: Eedenistä pohjoiseen, TV1 klo 21.30

Lue myös Virpin haastattelu:

Virpi Suutari ja Martti Suosalo: "Vuosien myötä suhteeseen tulee armoa ja hellyyttä"