Ohjelma avaa naisnäkökulman sotaan ja sotilastiedusteluun.

"Rakas ystävä! On kulunut jonkin aikaa siitä kun sain ystävällisen kirjeenne. Olen vieläkin elossa, vaikka mielelläni menisin pois."
Näillä sanoilla alkoi kirje, jonka käsikirjoittaja Johanna Parikka-Altenstedt eräänä päivänä sai Pennsylvaniasta, Yhdysvalloista. Kirjoittaja oli 95-vuotias Flora Paasonen, Mannerheimin tiedustelupäällikön Aladar Paasosen leski. Käsikirjoittaja sai kutsun rapakon taakse haastattelemaan rouva Paasosta, joka menehtyi pian tämän jälkeen.

Parikka-Altenstedt toimi itse kertojaäänenä dokumentissa Flora ja Aladar – rakkautta ja vakoilua. Ohjelma avaa naisnäkökulman sotaan ja sotilastiedusteluun, kertoo kiehtovia yksityiskohtia Suomen historiasta ja ennen kaikkea käy läpi yhden pariskunnan suuren rakkaustarinan.

Unkarilainen Flora Bartha tapasi Aladar Paasosen (1898–1974) Helsingissä vuonna 1938. Aladar työskenteli silloin presidentti Kyösti Kallion adjutanttina. Sen jälkeen mies teki mittavan sotilasuran diplomaattina Moskovassa ja Berliinissä, Karjalan prikaatin komentajana ja marsalkka Mannerheimin tiedustelupäällikkönä. Sodan aikana pariskunta ei välillä kuullut toisistaan pariin vuoteen mitään. Myöhemmin he asuivat eri puolilla Eurooppaa, muun muassa Sveitsissä, jossa Aladar kirjoitti sanelusta Mannerheimin muistelmia. Lopulta pariskunta asettui Pennsylvaniaan, josta Flora kirjeensä lähetti.

Flora ja Aladar, rakkautta ja vakoilua, tv 1 ke 2.7. klo 19.00

Mia Suszko nousi semifinaalin onnistujaksi, mutta kuka kruunataan uudeksi The Voice of Finlandiksi?

IS TV-LEHTI: Tänään selviää, kuka on The Voice of Finland 2018. Onko hän Fiona Krüger, 16, Jerkka Virtanen, 36, Mia Suszko, 25, vai Wanqiu Long, 31? Kaikilla neljällä on vahvuutensa.

Nuori Fiona esitti viime viikon semifinaalissa koskettavan kappaleen Oothan tässä vielä huomenna. Anna Puun tiimin herkkä-ääninen laulaja sai tähtivalmentajansa kyynelehtimään, mutta joko äänentoistossa oli vikaa, tai kappale ei ollut oikea Fionalle. Ääni ei soinut niin voimakkaana kuin huippukohdat vaatisivat. Toivottavasti finaalissa onnistutaan paremmin.

Redraman tiimin Jerkka esitti Sannin biisin 2080-luvulla. Tämäkään ei ollut täysosuma, mutta tarpeeksi hyvä loppukilpailuun. Finaalissa toivon mukaan seinät tärähtelevät kappaleessa, jossa miehen komea ja vivahteikas lauluääni pääsee oikeuksiinsa.

Toni Wirtasen tiimin Wanqiu on kysymysmerkki finaalia ajatellen. Semifinaalissa tuli jälleen tunne, että Toni on valinnut suosikilleen liian vaikeaa tulkittavaa. Wanqiulla on erikoinen ääni, mutta hän ei valloittanut yleisöä tarpeeksi suurella volyymilla esityksessään, joka oli Sinéad O’Connorin Nothing Compares 2 U.

Olli Lindholmin tiimin Mia nousi – ehkä monen yllätykseksi – ehjällä tulkinnallaan semifinaalin onnistujaksi. Hänen California Dreamin’ -versionsa soi upeasti ja koko esitys oli hallittu. Tässä ei yritetty liikaa, mikä lupaa finaaliin paljon.

The Voice of Finland, Nelonen pe klo 20.00

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00