Mikasta (toinen oikealta) tuli kolmen alaikäisen siskonsa huoltaja, kun hän oli vasta parikymppinen. Kuva: Yle
Mikasta (toinen oikealta) tuli kolmen alaikäisen siskonsa huoltaja, kun hän oli vasta parikymppinen. Kuva: Yle

Tessa, Sabrina ja Jessica olivat alaikäisiä, kun he menettivät molemmat vanhempansa auto-onnettomuudessa. Suomi Love -jaksossa he haluavat kiittää isoveljeään, joka taisteli tyttöjen huoltajuuden itselleen. – Hän pelasti meidät.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähdään siskokset, jotka jäivät orvoiksi vuonna 2002. Kun perheen molemmat vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa, neljän pojan ja neljän tytön sisaruskatraasta kolme oli vielä alaikäisiä.

– Jäimme ilman huoltajaa ja roolimallia. Sabrina oli silloin 12-vuotias, mä olin 15 ja Jessica 16. Ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet meidän merkitystä toisillemme, yrittivät erottaa meidät lastenkoteihin, Tessa kertoo.

Yksi alaikäisten tyttöjen veljistä, Mika, oli tuolloin 22-vuotias ja asui omillaan Lahdessa. Hän oli myös ensimmäinen, jolle Tessa soitti ja kysyi, mitä he nyt tekevät.

”Hän auttoi meidät eteenpäin, pelasti meidät.”

– Mika oli vielä poika itsekin, mutta taisteli meidän siskojen vuoksi, Tessa muistelee.

Lopulta Mika saikin tyttöjen huoltajuuden ja muutti sisarustensa luo Pieksämäelle.

– Hän auttoi meidät eteenpäin, pelasti meidät. Hän on siitä lähtien ollut meille isä ja äiti samassa paketissa. Parempaa roolimallia tai ihmistä ei meidän silmässä olekaan.

Olli Lindholm esiintyy Suomi Lovessa Lahden gospelkuoron kanssa. Kuva: Yle Kuvapalvelu
Olli Lindholm esiintyy Suomi Lovessa Lahden gospelkuoron kanssa. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Tessa ja muut sisarukset ajattelevat, että veli on antanut heille niin paljon, että haluavat antaa hänelle kauniin muiston. Siksi he ovat toivoneet, että Olli Lindholm laulaa Mikalle tärkeän kappaleen Parrasvalot.

Suomi Love TV1:llä lauantaina kello 21.15.

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00

Uutuussarjassa Lea, 74, ja Pentti, 91, haluavat oppia tietokoneen käyttöä. Apuun saapuu muotiblogaajana tunnettu naaG.

IS TV-LEHTI: 91-vuotias Pentti on yksi tulevan kevään tv-tähdistä uutuusohjelmassa Seniorit somessa.

Pentti haluaa oppia käyttämään paremmin internetiä – erityisesti hän haluaisi oppia lähettämään valokuvia sekä soittamaan videopuheluita omalle rakkaalleen Lealle, 74.

– Pentille pitäisi saada Skype. Se on asennettu sinne koneelle, mutta se ei ole jotenkin toiminnassa, Lea selvittää uutuusohjelmassa.

”Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este.”

Pentti ja Lea saavat apua nettiajan konkarilta, videobloggaaja eli tubettaja Janne Naakalta. Hän on yksi niistä nuorison fanittamista tubetähdistä, jotka opettavat kevään aikana senioreita netin käytössä.

– Tämä on tosi pinnalla oleva aihe, kun monesti seniorit jäävät asioiden ulkopuolelle, sillä monet asiat tapahtuvat nykyään netissä, Janne sanoo.

– Hienoa ohjelmassa on myös se, että saan viettää aikaa senioreiden kanssa. Vaikka opetan heitä, uskon, että opin heiltä jopa itse enemmän.

Pentti ja Lea osoittautuvat niin mainioiksi senioreiksi, että Janne haluaisi tehdä heistä jopa tubettajia. Kumpikin osoittautuu hyvin humoristiseksi persoonaksi.

– Voin itsekin ottaa oppia 91-vuotiaan Pentin elämänasenteesta: hän on niin myönteinen kaikessa, ja netin opettelussakin hän on ollut tosi kärsivällinen, Janne kehuu.

Netin opettelussa lähdetään liikkeelle ihan perusasioista, sillä Pentillä ja Lealla on monta pulmaa.

– Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este. Emme pysty sitä ratkaisemaan. Kun yritän googlata jotain, niin olen ihan torvi niissä asioissa, kiteyttää Lea ongelmat.

”Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena.”

Facebook nousee myös pariskunnan keskustelunaiheeksi.

– Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena, Lea kertoo.

– Mutta olen sanonut niille, että ei saa laittaa, kun olen yhden naisen mies, Pena jatkaa.

61 vuotta aviossa ollut Pentti oli pitkään yksin vaimonsa kuoltua, mutta lähti lopulta lastensa painostuksesta ulos seuraelämään ja löysi Lean.

He ovat pitäneet yhtä kuusi vuotta ja vierailevat toistensa luona päivittäin. Nyt he haluaisivat oppia soittamaan toisilleen videopuheluita.

Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Janne tuo pariskunnalle tabletit, joilla Pentti ja Lea opettelevat FaceTime -puheluita ja muiden applikaatioiden käyttöä, kunhan oppivat ensin tabletin pyyhkäisytekniikan ja saavat laitteen auki. Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Erityisen iloisiksi Lea ja Pentti tulevat, kun he tekevät yhteisen YouTube-videon Jannen kanssa.

– Näitä haluamme tehdä lisää!

Seniorit somessa, TV1 to klo 20.00

1. Hanki toimivat laitteet.

Jos kotona on useampi laite, laitteiden on hyvä olla samanmerkkiset, jotta ne saa synkronoitua helposti keskenään.

2. Muista kärsivällisyys.

Vaikka joku asia menisi väärin, älä mene paniikkiin äläkä painele kaikkia nappuloita. Se pahentaa tilannetta.

3. Pyydä rohkeasti apua.

Uuden laitteen tai toiminnon opettelu on kaikille aluksi vaikeaa. Monille voi olla iso kynnys opetella uusi asia, mutta pyydä rohkeasti apua.