Tässä ovat Kingi-ohjelman sketsihahmot. Ohjelmassa ovat mukana Riku Nieminen, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen, Jaakko Saariluoma, juontaja Antti Holma, Krista Kosonen, Iina Kuustonen ja Armi Toivanen. Kuvat: MTV3
Tässä ovat Kingi-ohjelman sketsihahmot. Ohjelmassa ovat mukana Riku Nieminen, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen, Jaakko Saariluoma, juontaja Antti Holma, Krista Kosonen, Iina Kuustonen ja Armi Toivanen. Kuvat: MTV3

Vanhat Putous-näyttelijät palaavat tammikuussa ruutuun Kingi-musiikkikomediashow’ssa, jossa parodioidaan television kykykilpailuja.

Jos juuri päättynyt Putous jätti aukon lauantai-iltoihin, pian on luvassa lohdutusta. Putouksen ohjelmapaikalla alkaa nimittäin tammikuussa vanhojen Putous-näyttelijöiden uusi ohjelma Kingi. Ennakkotietojen perusteella vaikuttaa siltä, että Kingi on vähän kuin yhdistelmä Putouksesta ja Idolsista.

Musiikkikomediashow’ssa parodioidaan television kykykilpailuja. Aivan kuten Putouksessa, myös Kingissä nähdään hahmokilpailu. Jokaisella näyttelijällä on oma hahmonsa, jonka taivalta seurataan Idolsista tuttuun tyyliin koelauluista estradille. Ohjelman edetessä kilpailijat putoavat yleisöäänten perusteella.

Kingissä ovat mukana näyttelijät Krista Kosonen, Iina Kuustonen, Armi Toivanen, Jussi Vatanen, Jaakko Saariluoma, Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen. Alun perin ohjelmassa piti olla mukana myös Jukka Rasila.

Ohjelman juontajana nähdään tältä Putous-kaudelta tuttu Antti Holma, ja komediashow’n ohjaa entinen Putous-ohjaaja Tuomas Summanen. Käsikirjoituksesta vastaa Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta tuttu kirjailija Miika Nousiainen.

Antti Holma kertoi keskiviikkona suotuneensa Kingiin, koska sai juontajan pestin. ”En olisi heti Putouksen jälkeen voinut kehittää uutta hahmoa. Takki on sen verran tyhjä”. Lue koko juttu.

Kingi MTV3:lla 10.1.2015 alkaen lauantaisin klo 19.30.

Kingin hahmot

Armi Toivanen: Hippu Kylberg


Hippu Kylberg on 17-vuotias, mutta 18-vuotiaan näköinen, Eiran suomenkielisen yksityislukion oppilas. Hippu harrastaa musiikin lisäksi matkustelua, videobloggausta, shoppailua ja ystävien kanssa hengailua. Musiikki on puheliaalle neitokaiselle kaikki kaikessa. Hän saattaa villiintyä laulamaan ystäviensä kanssa vaikkapa matikan tunnilla tai Louis Vouittonin kaupassa.

Krista Kosonen: Tsiisus Nieminen


Etelä-Pohjanmaalta Teuvalta kotoisin oleva Tsiisus Nieminen on saanut musiikin lahjan verenperintönä. 19-vuotiaan toistaiseksi naimattoman miehen suvussa on lukuisia tangokuninkuuskisan finalisteja. Freelancerin töitä tekevä Tsiisus toimii vapaaehtoisena paikallisessa seurakunnassa ja toimittaa uskonnollista radio-ohjelmaa kotiinsa rakennetulta radioasemalta. Tsiisus on valmis esittämään Kingissä mitä tahansa tyylisuuntaa, joka ei ole ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa. Tai kuten Tsiisus sen itse sanoo: Siun edestäs laulettu.

Iina Kuustonen: Tove Hansson


Ahvenanmaalta kotoisin oleva Tove Hansson on 38-vuotias kennelyrittäjä ja innokas koiraharrastaja. Agilityä harrastava Tove haluaa laulaa ennen kaikkea kaikille Suomen koirille ja koiraihmisille. Toven musiikilliset esikuvat löytyvät länsinaapurista. Etenkin Eva Dahlgren ja Tomas Ledin ovat jättäneet lauluillaan jäljen Toven ja hänen koiriensa sydämiin.

Jaakko Saariluoma: Arto ”Mosse” Moilanen


Arto ”Mosse” Moilanen on 62-vuotias espoolainen toimitusjohtaja. Vasta vaimostaan eronnut Mosse harrastaa golfia. Hän tuo kilpailun nestorina tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä, ja vanhat rock- ja bluesvaikutteet näkyvät hänen tulkinnoissaan. Mosse toivoo, että hänessä on sellaista salattua karismaa, joka tulee erottamaan hänet nuoremmista kilpailijoista.

Jussi Vatanen: Jani Pesonen


Jani Pesonen on vajaa nelikymppinen koti-isä Helsingistä Puu-Käpylästä. Jani on ollut lasten kanssa kotona viimeiset seitsemän vuotta, ja hän näkee Kingin mahdollisuutena palata rakastamansa musiikkiharrastuksen pariin. Ennen perhevapaita Jani esiintyi singer-songwriterina laivoilla ja pienillä klubeilla eri puolilla Suomea. Janille musiikki on ennen kaikkea väylä kertoa tarinoita. Tyylillisesti Jani sijoittaa itsensä Dylanin ja Springsteenin kaltaisten rouheiden tarinankertojien joukkoon.

Aku Hirviniemi: Hannu Pakarainen


Hannu Pakarainen on 24-vuotias juvalainen hokijätkä. Lähihoitajaksi valmistunut Hannu harrastaa jääkiekon lisäksi autojen tuunaamista. Välillä miehiset harrastukset saavat kuitenkin jäädä taka-alalle, ja silloin Hannu viihtyy parhaiten avopuoliso Johannan kanssa musiikkia kuunnellen. Hannun musiikillisia esikuvia ovat Rihanna ja Pate Mustajärvi.

Riku Nieminen: Martti Alanen


39-vuotias Martti Alanen on ammatiltaan asiakaspalvelutyöntekijä. Esiintymiskammosta kärsivä Martti aikoo voittaa Kingissä ennen kaikkea itsensä. Martti on sinkku, mutta näkee ex-tyttöystäväänsä usein työpisteeltään maitokaapista. Musiikillisesti Martin ehdoton vahvuus on kotimaisen iskelmämusiikin puolella. Musiikin lisäksi Martti harrastaa Krista Kososen ja Iina Kuustosen taiteellisia tuotantoja.

Juontaja Antti Holma


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue myös:

Vanha Putous-jengi palaa sittenkin ruutuun

Näyttelijä Colman Domingo esittää Fear the Walking Dead -sarjassa Victor Strandia, joka liittyi zombijahtiin sarjan toisella kaudella.

IS TV-LEHTI: Apokalyptinen Fear the Walking Dead -kauhusarja oli jotakin aivan uutta 48-vuotiaalle Colman Domingolle, joka on henkeen ja vereen teatterinäyttelijä.

–Sanon aina kyllä uusille asioille. Käsivarteeni on tatuoitu sana yes, mies kertoo Monte Carlon tv-festivaaleilla.

Domingo esittelee käsivarttaan, jossa näkyy kyseinen tatuointi.

Domingon laajassa ansioluettelossa lukee lisäksi nimikkeet Broadway-tähti, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän ohjasi myös yhden Fear the Walking Dead -sarjan jakson sen neljännellä kaudella. Meneillään on sarjan neljäs kausi, joten Domingolla on jo kokemusta zombien lahtaamisesta. Mikä on paras tapa tappaa zombi?

– Tärkeintä on tähdätä päähän. Voi käyttää mitä tahansa kättä pidempää, jota on saatavilla, Domingo naurahtaa.

– Hahmoni tärkeimmät aseet ovat kieli ja äly. ”Zombisarja” voi olla myös huono leima sarjallemme, sillä jos raaputtaa pintaa syvemmälle, kyseessä on sarja perheestä ja inhimillisyydestä, Domingo pohtii.

Neljännellä kaudella zombeja vastaan taisteleva porukka saa käyttöönsä myös aseita. Domingo joutui ensimmäistä kertaa harjoittelemaan aseiden käyttöä.

”Haluaisin myös ihmisten tietävän, että kaikki amerikkalaiset eivät ole asehulluja.”

Se oli hänelle vaikeaa.

– Meillä on Amerikassa omat, jakautuneet mielipiteemme aseista, hän sanoo.

Domingo kertoo ajattelevansa, että esimerkiksi maaseudulla ihmisten täytyy saada omistaa aseita puolustaakseen maitaan. Mutta mitkään automaattiaseet yksityishenkilöillä eivät käy järkeen.

– Jokainen järkevä ihminen – jokainen järkevä aseenomistaja myös – sanoisi, että kenelläkään ei voi olla oikeaa tarvetta sellaiselle aseelle. Haluaisin myös ihmisten tietävän, että kaikki amerikkalaiset eivät ole asehulluja.

Hän uskoo, että ihmisellä on oikeus puolustaa itseään.

”Luulin tulevani puhumaan tänne zombeista, mutta tämähän kääntyikin vakavaksi!”

– Mutta haluaisin ihmisten käyttävän tervettä järkeä! Domingo selittää kiihkeästi.

– Amerikka on perustunut toisen pelolle. Maamme on joutunut taistelemaan eroon orjuudesta, taistelemaan maahanmuuttajien, naisten ja homojen oikeuksien puolesta. Taistelu kaikesta mahdollisesta on hyvin syvällä kansakunnassamme. Lopulta taistelemme siitä, että osaisimme kunnioittaa ja rakastaa toisiamme, Domingo kertoo ja on lähellä purskahtaa itkuun.

Hän kuivaa silmänurkkiaan.

– Olen pahoillani, tämä on vain niin henkilökohtaista. Rakkauden tiellä on aina pelkoa. Pelkoa toisen elämänvalinnoista – miksi ne vaivaamat muita ihmisiä niin paljon?

Sitten tunteikas näyttelijä purskahtaa nauramaan.

– Luulin tulevani puhumaan tänne zombeista, mutta tämähän kääntyikin vakavaksi!

Fear the Walking Dead, kauden 4 jälkimmäinen puolisko on nyt nähtävillä HBO Nordic -maksukanavalla.

Vuonna 1990 julkaistu Orjattaresi-elokuva ei ole yhtä laadukas, kuin 2010-luvulla tuotettu The Handmaid's Tale -sarja. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö leffa olisi katsomisen arvoinen.

IS TV-LEHTI: Kun Margaret Atwoodin romaaniin (1985) perustuva elokuva Handmaid’s Tale – Orjattaresi ilmestyi vuonna 1990, se ei herättänyt aivan samanlaista ihastunutta kohinaa kuin nyt faneja hurmannut sarja. Teemat ja useat kohtaukset ovat kuitenkin samoja. Mitä elokuvasta aikoinaan puhuttiin – entä millaisia yhtymäkohtia sillä on suosikkisarjaan?

Elokuvan ohjasi saksalainen Volker Schlöndorff, ja kuten sarjankin kanssa, kirjailija Atwood oli mukana neuvonantajana ja osin käsikirjoittajana. Dystooppinen Amerikka on molemmissa tulkinnoissa muuttunut ääriuskonnolliseksi Gileadiksi, jossa hedelmöittymiskykyiset naiset on valjastettu rikkaiden pariskuntien synnytysorjiksi kuolemanrangaistuksen uhalla.

Pääosaa, Frediläistä, esittää Natasha Richardson ja Serena-vaimoa Faye Dunaway. Nick-vartijan roolissa on Aidan Quinn ja Komentajana Robert Duvall. Elokuva seuraa uskollisemmin kirjaa henkilöhahmojen iän suhteen: Serena ja Komentaja Fred ovat huomattavasti vanhempia kuin sarjan Yvonne Strahovskin ja Joseph Fiennesin esittämä aviopari.

Siksi he ovat myös sympaattisempia ja haavoittuvaisempia. Dunawayn Serena on kuin Dynastiasta napattu tyylikäs savukeleidi. Fred on ällöttävä patu, jonka työhuoneessa salaa hengaileva Frediläinen saa tuota pikaa otteeseensa. Myös martat ovat kauttaaltaan ikäihmisiä.

Fred on ällöttävä patu, jonka työhuoneessa salaa hengaileva Frediläinen saa tuota pikaa otteeseensa.

Sen sijaan Lydia-täti on nuorempi, tärkeilevä ja kopea. Häntä esittää Victoria Tennant, jonka Lydia-hahmo on huomattavasti yksiulotteisempi ja stereotyyppisempi pahis kuin Ann Dowdin sarjassa upeasti näyttelemä rakastettavan hirmuinen Lydia.

Frediläisen oikea nimi elokuvassa on Kate, kun se sarjassa on June (Elisabeth Moss). Vartija Nick on kaukana sarjan sielukkaasta Max Minghellan tulkitsemasta rakastajasta – Aidan Quinnin esittämä Nick on suoranainen rintamukseen kiinni iskevä donjuan-hurmuri.

Frediläisen paras ystävä Moira on sarjassa tummanihoinen (Samira Wiley), samoin kuin Junen lapsen isä (O. T. Fagbenle). Elokuvassa afroamerikkalaiset ja muut vähemmistöt on karkotettu kauas, mutta sarjaan tahdottiin tuoda myös värillinen näkökulma. Moiraa esittää elokuvassa Elizabeth McGovern, jonka hahmo on mainion räävitön, muttei yllä Samira Wileyn näyttämään herkkään puoleen.

Elokuvamuodossa pituus on rajoittava tekijä sarjaan nähden. Siksi elokuva tuntuu kevyeltä pintaraapaisulta, kun taas sarjan puitteissa Handmaid’s Tale on uinut syvälle filosofiaan, yksilönvapauteen, naisvihaan, äidinrakkauteen ja valtaan.

Sarjan Nickin kiinteä katse saa elokuvan Nickin tuntumaan eroottiselta typerykseltä.

Merkittävin ero on kuitenkin elekielessä. Elisabeth Mossin June-Frediläinen kertoo koko olemuksellaan sanoja suurempia tunteita kaiken aikaa. Richardson on häneen verrattuna valju haamu. Samoin sarjan Nickin kiinteä katse saa elokuvan Nickin tuntumaan eroottiselta typerykseltä.

Silti myös elokuvassa dystoopia iskee vasten kasvoja voimalla. Elokuva on scifimpi, ja tunnelma orjattarien koulutuskeskuksessa keskitysleirimäisempi ja futuristisempi kuin sarjassa. Moni orjatar tuntuu olevan kuin maaninen lahkon jäsen, kun taas sarjassa suurin osa on paikalla vastentahtoisesti.

Sarjaan on #metoo-kampanjan ja Trumpin maailmassa elävän nykykatsojan helpompi samastua, sillä siinä on Gileadin rinnalla läsnä todellinen nykyhetki älypuhelimineen. Elokuvassa tekniikka on 1990-lukulaista, ja televisiomonitoreilla on suuri rooli. Gileadissa vaimojen on lupa katsoa televisiota, eikä vain neuloa, kuten sarjassa.

Samojakin elementtejä riittää. Tutut fraasit kuten Blessed be the fruit, Under His eye ja Praise be (Siunattu olkoon hedelmä, Hänen silmänsä alla ja Ylistetty olkoon) toistuvat tervehdyksissä. Uskonnollisuus on yhtä vanhakantaista. Kapinalliset ripustetaan muurille. Martat ovat ystävällisiä. Synnytykset ovat suuria rituaaleja, ja Seremoniat tuskallisen vastenmielisiä.

Elokuvan tekoon käytettiin vain vähän rahaa. Sen vuoksi sarja tuntuu korostuneemman laadukkaalta.

Aikanaan elokuva sai katsojilta keskinkertaista, vaihtelevaa palautetta ja kriitikoilta pääosin paria tähteä. Katsojat ylistivät vangitsevaa, tuskaista tunnelmaa ja sitä, kuinka hyvin elokuva seuraa romaania. Natasha Richardsonia kritisoitiin liian passiiviseksi Frediläisen rooliin, ja sekava sanoma mietitytti. Melodramaattista otetta moitittiin. Parhaimmaksi kehuttiin myös sarjan erästä kiehtovimmista jännitteistä: Frediläisen ja Fredin välistä suhdetta, työhuoneen moniselitteistä tunnelmaa ja vaihtelevia valta-asetelmia.

Elokuvan tekoon käytettiin vain vähän rahaa. Sen vuoksi sarja tuntuu korostuneemman laadukkaalta. Elokuva on silti sarjan faneille mielenkiintoinen lisä orjatarten tarinaan. Se näyttää myös yhden mahdollisen loppuratkaisun.

Kino: Orjattaresi, Yle Teema & Fem, ti klo 22.00