Ei moitteen sanaa Suomen ensimmäisestä oikeasta sairaalasarjasta, vaan kehuja.

Jokaisen Teho-osaston, Greyn anatomian, Housen, Chicagon lääkäreiden ja Sairaalan sykkeen ystävän on nyt syytä huutaa hurraata ja kovaa: Suomeen on viimeinkin saatu ensimmäinen, ihan oikea sairaalasarja. Ja hyvä sellainen.

TV2:n Syke on lajityyppinsä täysiverinen edustaja. Sairaalasarjojen ikuisella lääketiede–ihmissuhde-janalla se sijoittuu selkeästi lähemmäs Teho-osastoa kuin esimerkiksi Greyn anatomian suhdesoppaa. Lääketieteelliseen uskottavuuteen ja yksityiskohtiin on panostettu, eikä Sykkeestä juuri löydy tältä saralta erheitä, vaikka innokkaimmat varmasti alkavat niitä heti kaivaa.

Erityisen hienoa ja raikasta on, että Sykkeen pääosassa nähdään nimenomaan sairaanhoitajia, jotka ovat monissa sairaalasarjoissa jääneet täysin statistin osaan.

Sarjan neljä pääosahenkilöä ovat Lenita (Lena Meriläinen), Marleena (Tiina Lymi), Johanna (Leena Pöysti) ja Iiris (Iina Kuustonen). Heistä jokainen on alusta saakka kokonainen ihminen, jolla on oma historiansa ja taakkansa. Lenitan mies on sydänkohtauksen jäljiltä koomassa, Marleena on ajautunut äärimmäisiin tekoihin selviytyäkseen raskaasta työstä, Johannan kunnianhimo kalahtaa yhteen auvoisen perhe-elämän kanssa ja Iiris ei pääse pakoon työtään seuralaispalvelussa, jonka avulla on rahoittanut opiskelunsa.

Sarjan tärkeisiin lääkärihahmoihinkin tutustutaan heti alussa. Huumoria sarjaan tuovat Jarkko Niemen esittämä tiukkapipoinen Holopainen sekä pätevyydeltään hieman kyseenalainen johtava lääkäri Marjut (Jaana Pesonen). Antti Luusuanniemen Max on perinteinen hurmurivalkotakki. Myöhemmin sarjaan liittyy myös Matti Ristisen näyttelemä sympaattinen anestesialääkäri.

Sykkeen suola ovat silti kiinnostavat potilastapaukset, joita nähdään jokaisessa jaksossa vähintään kaksi. Heti aluksi panokset ovat kovat, kun Johanna ja Max singahtavat hakemaan sydäntä Norjasta.

Syke, TV2 klo 21.00

Tästä jutusta JSN antoi langettavan päätöksen 25.2.2015

Lue myös:

Iina Kuustonen sydänleikkauksessa tv-roolia varten: "Suu loksahti auki, kun ihmisen rintakehä avattiin."

Tällaisia ovat uuden Syke-sairaalasarjan hahmot

Tiistain Ensitreffit alttarilla jaksossa riidellään – taas. Siitä huolimatta yhden parin tulevaisuudessa pilkahtaa myös valoa. Varo juonipaljastuksia!

Kirjoitimme aikaisemmin, että Ensitreffit alttarilla -ohjelman Johannan ja Markuksen suhteesta ei oikein ota selvää.

Aikaisemmissa jaksoissa heillä on vaikuttanut menevän ihan mukavasti, ja kumpikin on todella halunnut saada suhteen toimimaan. Silti matkaan on mahtunut myös vastoinkäymisiä, erityisesti siksi, että heidän tapansa kommunikoida ovat hyvin erilaiset.

Tämän viikon jaksossa erilaiset viestintätavat räiskähtävät jälleen esille. Tarkoitus on viettää mukavaa kesäpäivää veneretkellä, mutta jo aiemmin päivällä käyty pieni riita kasvaa retken loppumetreillä suureksi.

Seuraa klassista riitelydialogia.

– Niin mut mä en ymmärrä, kerro mulle syy, miksi sä halusit... Et se sua nyt alkoi mietityttään uudestaan, Johanna ihmettelee.

– Miksi tästä pitää nyt vääntää, en mä oo tätä vääntämässä enää yhtään mitään, Markus yrittää.

– Sähän alotit uudestaan! Johanna tulistuu.

– No enhän mä oo enää sanonut yhtään mitään, ei mua kiinnosta tää homma, Markus mutisee.

– Ei mua kiinnosta tommonen hiljaisuus! Johanna syyttää.

– Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen. Sit kun sua ei kiinnosta, niin tässä pitäis mennä sun mukaan joka asiassa, Markus tuskailee.

”Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen.”

Lopulta Markus saa tarpeekseen riitelystä ja yrittää lähteä pois tilanteesta.

– Mä meen nyt jonnekin, ei tästä tule hevonv****a tästä hommasta.

– Miks näin typerästä asiasta lähtee tämmönen, mä en ymmärrä, Johanna jatkaa vielä.

– Älä minulta kysy, mä oon täs nyt yrittänyt ja yrittänyt, Markus sanoo.

– Aivan juu, sinä oot yrittänyt, Johanna toteaa kuivasti.

Seuraavaksi Markus turvautuu klassikkolausahdukseen:

– Älä nyt oo tommonen marttyyri.

– Itte sää, älä viitti hei, Johanna vastaa.

Videoklippi riidasta on katsottavissa MTV:n julkaisemassa ennakkojutussa.

Nyt käsi sydämelle. Kuulostaako tutulta? Tästähän parisuhderiidoissa lopulta on kyse. Jokin pieni asia saa kinan käyntiin, mutta todellisuudessa riidellään ihan jostain muusta: huomiosta, hyväksynnästä, rakkaudesta. Kumpikin haluaisi jo tehdä sovinnon, mutta kuitenkaan ei tee mieli antaa ihan kokonaan periksi.

Johanna ja Markus keskustelivat kommunikointitavoistaan edellisessä jaksossa psykologi Tony Dunderfeltin vastaanotolla. Riitojenkin keskellä molemmilla on vahva tahto saada suhde toimimaan. Kuukauden avioliiton jälkeen näyttää siltä, että yhteys alkaa löytyä.

– Kun se alku oli niin vaikea, en ikinä ajatellut, että me olisimme tässä tilanteessa. Että olen löytänyt tämmöisen systeemin kautta ihmisen, kenestä oikeasti välitän ja tykkään, niin onhan se aika hurjaa, Johanna sanoo jaksossa.

Antti Holma ja maastamuuttajat -ohjelmassa selviää, miten suomalaisuus näkyy surffirannalla ja maailman kuivimmalla suola-aavikolla.

IS TV-LEHTI:  Tänään alkavassa näyttelijä Antti Holman luotsaamassa Antti Holma ja maastamuuttajat -ohjelmassa seurataan, millaista on suomalaisten elämä ulkomailla. 

Antti Holma on juuri sopiva juontaja sarjalle, sillä hän muutti viime vuonna pysyvästi Lontooseen. Holma viihtyy uudessa asuinpaikassaan sen verran hyvin, että käy Suomessa vain tekemässä töitä.

Holman viime kesä kului Cheek-elokuvaa tehden. Keväällä kuvattu uutuusohjelma vei sen sijaan näyttelijää ympäri maailman.

– Reissaaminen oli raskasta ja ahdistavaakin, mutta ihmiset olivat ihan huikeita, Antti Holma muistelee ohjelman tekemistä.

Holman mukaan aluksi oli tarkoitus tehdä neljä tunnin mittaista jaksoa. Kanavanvaihdoksen myötä sarjan jaksojen määrä kuitenkin kasvoi.

Sarjaan haluttiin eri-ikäisiä ja eri tavoin ulkomaille päätyneitä suomalaisia. 

– Esimerkiksi Australiassa tapasimme Tomi Björckin, joka on tuoreempi maastamuuttaja.

Pohjois-Amerikan suomalaisimmassa kaupungissa Hancockissa Michiganissa paikalliset taas pitivät itseään amerikansuomalaisina. Suomalaisuus näkyi kaupungissa voimakkaasti, ja esimerkiksi tiennimet ovat suomeksi.

– Heillä on kulttuurissa paljon samaa kuin meillä, mutta myös omia perinteitä. Heillä on esimerkiksi Pyhän Urhon päivä, Holma kertoo.

”Heidän oli vaikea puhua Suomesta ilman, että alkoi vähän itkettää.”

Antti Holma sanoo, että monen maastamuuttajan puheessa toistuivat samat, suomalaiset asiat, joita uudessa kotipaikassa on ikävä: terveydenhuolto, sauna, luonto ja perhe sekä ystävät. Ilmi tuli myös asioita, joita Suomesta ei kaivattu, kuten käytöstapojen puute ja marraskuun pimeys.

Chilessä Antti Holma kohtaa muun muassa Nightwish-yhtyeestä tutun Marco Hietalan.
Chilessä Antti Holma kohtaa muun muassa Nightwish-yhtyeestä tutun Marco Hietalan.

Holman mukaan ulkomailla asuu kuitenkin hyvällä tavalla isänmaallista väkeä. Puheessa kuulsi lämpö ja rakkaus synnyinmaata kohtaan.

– Heidän oli vaikea puhua Suomesta ilman, että alkoi vähän itkettää.

Antti Holma ja maastamuuttajat. MTV3 ma klo 21.00