Laura Palmerin ruumiin löytyminen käynnisti Twin Peaksin mysteeriset juonikiemurat 1990-luvun alussa.
Laura Palmerin ruumiin löytyminen käynnisti Twin Peaksin mysteeriset juonikiemurat 1990-luvun alussa.

Kuka tällä kertaa tarjoilee agentti Cooperille kahvia?

Kulttimaineesta nauttivan ysärisarjan Twin Peaksin fanit ovat olleet innosta piukeina syksystä lähtien. Tuolloin Showtime vahvisti tilanneensa sarjaan jatkoa yhdeksän jakson verran. Uusi kausi esitetään vuonna 2016, jolloin edellisen kauden viimeisen jakson esityksestä tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta. Totesihan Laura Palmer agentti Dale Cooperille sarjan viimeisessä jaksossa 90-luvulla: ”Nähdään 25 vuoden päästä.”

Nyt tekijät ovat vahvistaneet, että Sheryl Leen näyttelemä Laura pitää lupauksensa, sillä hänet ja Kyle MacLachlanin näyttelemä agentti Cooper todella nähdään David Lynchin ohjaamissa Twin Peaksin uusissa jaksoissa.

Nykyhetkeen sijoittuvissa uusissa jaksoissa tullaan näkemään ainakin yksi muukin merkittävä roolihahmo alkuperäisen näyttelijänsä esittämänä. Mukana on nimittäin myös Laura Palmerin poikaystävää Bobbya näyttelevä Dana Ashbrook. Myös Sherilyn Fennin on huhuttu palaavan Audrey Hornen rooliin.

Muistatko, kuka murhasi Laura Palmerin? Testaa Twin Peaks -tietosi TÄÄLLÄ.

Lähteet: Huffingtonpost, Vanity Fair

Lue myös:

Twin Peaks saa jatkoa – tältä vanhat tähdet näyttävät nyt

Twin Peaksin lisäksi toinenkin legendaarinen sarja tekee paluun

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.

 

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen