Samppanja virtaa, ja tunteet kuohuvat. Kuva: Satu Kemppainen
Samppanja virtaa, ja tunteet kuohuvat. Kuva: Satu Kemppainen

Mahtavaa! Väykkärit näyttää luksuselämää Ruotsin miljonääriäitien hengessä.

Edellisen kotimainen yritys kuvata rikkaiden ja kauniiden luksuselämää oli muutaman vuoden takainen sarja Miljonääriäidit. Siinä eräs Nina ja eräs Maria shoppasivat ja ajelivat avoautolla Marbellassa. Naiset eivät olleet oikein uskottavia ja sittemmin luksuselämästä paljastui montakin sotkua.

Mutta ei siitä sen enempää, sillä nyt tulee toinen kotimainen yritys Ruotsin miljonääriäitien ja Beverly Hillsin täydellisten naisten hengessä. Ja kyllä, uutuus onnistuu jo paljon paremmin.

Suomen täydellisten venäläisnaisten pääosassa on viisi idästä Suomeen rantautunutta luksusmuijaa, Valeria Hirvonen, Sofia Kazakov, Elena Lukkarinen, Alisa Ranta-aho ja Regina Slepak. Kiinnostavaksi sarjan tekee se, että kotiäidiksi tituleerattua Elenaa lukuun ottamatta kaikki naiset ovat uraohjuksia. Joukon vanhinta, lappeenrantalaista Valeriaa, voisi kai kutsua kaviaarimoguliksi.

Ensimmäinen jakso keskittyy esittelemään päähenkilöt. Osa heistä myös tapaa toisensa ensimmäisen kerran, kun Elena viettää suureellisesti 35-vuotissynttäreitään. Porukan draamakuningattaren viittaa sovitetaan itsetietoisen Sofian ylle ja kyllä se hänelle varsin hyvin sopiikin.

Sitten ei muuta kuin lukemaan taatusti kuumina käyviä netin keskustelupalstoja. Tokihan Suomessa paheksutaan, jos joku on rikas, kaunis ja vielä venäläinen.

Kanava on muuten keksinyt iloksemme ohjelmalle jo lempinimenkin. Se on Täydellisten naisten "Täykkärit"-nimeä kunnioittaen tietysti "Väykkärit".

Suomen täydelliset venäläisnaiset ma 24.8. Liv klo 21.00

sunshine

Nyt se alkaa! Suomen täydelliset venäläisnaiset puhuttavat varmasti

Luksusmuijat? Rikkaita? Verotietojen mukaan vain Valeria voi viettää todellista luksuselämää, muut tienaavat vain noin 20k vuodessa.Ei todellakaan kiinnosta katsella perseaukisten ihmisten "luksus"elämää, tai sen esittämistä. Tämä sarja vain vahvistaa ennakkoluuloja venäläisnaisia kohtaan.Eikö Suomesta tosiaan löydy Valerian lisäksi ketään oikeasti menestynyttä ja fiksua venäläisnaista?
Lue kommentti

Korkeushyppääjä Patrik Sjöberg voitti maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleja. 40 vuotta uransa jälkeen Sjöberg hoitaa lapsuutensa traumaa terapiassa.

IS TV-LEHTI: Vuonna 1987 ruotsalainen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg (s. 1965) oli huipulla. Hän hyppäsi maailmanennätykseksi 242 senttiä kotiyleisön edessä Tukholmassa ja voitti maailmanmestaruuden Roomassa. Vuonna 1999 päättyneen uransa aikana hän ylsi muun muassa kolmesti olympiamitaleille sekä dominoi sisäratojen EM-kisoja.

Menestysvuosien taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus. Vuonna 2011 Sjöberg julkaisi muistelmateoksen, jossa hän kertoi joutuneensa vuosien ajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Hyväksikäyttäjä oli yksi Sjöbergin läheisimmistä ihmisistä: pitkäaikainen valmentaja ja isäpuoli Viljo Nousiainen. Paljastus oli Ruotsissa valtava skandaali, nauttivathan sekä Sjöberg että vuonna 1999 kuollut Nousiainen suurta arvostusta Ruotsin urheilupiireissä.

Asian paljastuminen oli ensimmäinen askel Sjöbergin tiellä kohti mielenrauhaa. Vuonna 2015 hän aloitti terapian käsitelläkseen traumaansa. Tuore ruotsalaisdokumentti Patrik Sjöbergin taakka (Patrik Sjöberg i tearpi, 2017) vie katsojan kolmanneksi pyöräksi Sjöbergin ja psykologi Rebecka Malmin intiimeihin terapiaistuntoihin.

Malmin johdolla Sjöberg avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kipeää suhdettaan suomalaiseen Nousiaiseen sekä tapahtumien vaikutusta myöhempään elämään.

Thomas Reckmanin ohjaaman dokumentin sävy on vakava ja rauhallinen. Sosiaalipornoilulle ei anneta onneksi tilaa. Vaikean aiheen takaa pilkistää myös toivoa.

Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka, TV1 ma klo 21.30

Parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. 

IS TV-LEHTI:  Iloinen puheensorina käy Akun Tehtaalla Ylöjärvellä yleisön asettuessa paikoilleen lavan eteen asetelluille tuoliriveille. Käynnissä ovat Napakympin kuvaukset. Sarja teki paluun viime syksynä 15 vuoden tauon jälkeen. Napakymppi oli kirjaimellisesti täysi napakymppi, joka keräsi parhaimmillaan liki miljoonayleisön.

Nyt parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. Amorin nuolet sinkoilevat tänä keväänä sunnuntaisin parhaaseen katseluaikaan.

Kari Salmelaisen saappaisiin hypänneellä Janne Katajalla on juontajana ohjelmassa tärkeä rooli. Hän toimii seremonianmestarina, joka ohjaa keskustelua ja kuittailee hyväntahtoisesti osallistujien vastauksille. Komiikkaa syntyy väkisinkin oudoista kysymyksistä ja tahattoman hassuista vastauksista. Yleisössä hurrataan, kun Kataja ja hänen työparinsa pianisti Lenni-Kalle Taipale astuvat estradille. 

”Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun.”

Voiko tv-ohjelmasta löytää tosirakkauden? Näin uskovat ainakin ohjelmassa itsensä likoon laittavat. Viime syksyn saldo parinmuodostuksessa jäi tosin melko laihaksi, ja moni orastava romanssi nuupahti heti Napakymppi-matkan jälkeen.

– Mielestäni kilpailijoilla on ollut oikeat motiivit ohjelmaan lähtiessä. Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun. Vieraan ihmisen kanssa reissuun lähteminen jos mikä on seikkailu, Janne Kataja sanoo.

Ohjelmassa kumppania haetaan keskustellen, ei ulkonäköperustein.

– Uskon, että kun saadaan enemmän pareja prosessiin, niin kyllä tulee täysosumiakin. Se riittää, jos vaikka 40 parista yksi jatkaa yhdessä. Se on sitten Napakympin napakymppi! Kataja hymyilee.

Lenni-Kalle Taipale on samaa mieltä, vaikka tv-ohjelma on parisuhteen muodostukselle melko erikoinen ympäristö.

– Ihmiset ovat mukana aika tosissaan. Toki pitää olla pilkettä silmäkulmassa, mutta ei kukaan ole tullut tänne hakemaan vain ruutuaikaa.

Napakymppi, Nelonen su klo 20.00