Luonne ja valovoimaisuus ratkaisevat! Kuva: Shutterstock
Luonne ja valovoimaisuus ratkaisevat! Kuva: Shutterstock

Kumpi ratkaisee: kuppikoko vai luonne? Tv-hitin tuotanto vastaa.

Temptation Island Suomi -sarja nousi viime kevään tv-hitiksi. Parisuhteensa lujuutta testaavien parien ja heitä houkuttelevien sinkkujen edesottamukset kiinnostivat viikosta toiseen television lisäksi myös somessa.

Nyt ohjelman toiselle tuotantokaudelle haetaan osallistujia. Mutta millainen on Se Täydellinen Temptation Island -sinkku?

– Rohkea, sosiaalinen ja tietysti myös hyvännäköinen, juuri omalla aidolla tavallaan, paketoi Nelosen PR & Press manageri Niina Käkelä.

Hänen mukaansa ohjelmaan kaivataan täysi-ikäisiä, seikkailun- ja kokeilunhaluisia ihmisiä, jotka eivät ota elämää liian vakavasti, mutta ovat sinut itsensä kanssa.

– Osallistujia ei valita kuppikoon perusteella. Kauneus muodostuu monesta tekijästä ja on myös katsojan silmässä. Toiset tykkäävät tummista ja toiset vaaleista. Tärkeintä on, että ihminen hehkuu hyvää oloa, itsevarmuutta ja tiettyä leikkimielisyyttä.

Käkelä kertoo hyvien tv-kasvojen erottuvan persoonallaan jo casting-vaiheessa ja koekuvauksissa. Kiinnostavat ihmiset nousevat massasta esiin.

– Loistavan ruutukasvon tunnistaa siitä, että hänellä on ohjelmaan sopivaa karismaa, joka tulee ruudun läpi. Aki Manninen ja Rita Niemi ovat hyviä esimerkkejä tästä. He olivat äärimmäisen sporttisia ja sinut itsensä kanssa. Heissä on kaikki kohdallaan.

Niina myöntää, että Akin ja Ritan kaltaisia tähtiä syntyy aika harvoin.

– Toki jo casting-vaiheessa tajusimme Akin potentiaalisuuden, mutta kyllä se silti yllätti. Aki viehätti monia ja herätti tunteita – olivat ne tunteet millaisia vain. Katsojat halusivat aina vain lisää Akia.

Niina kehuu myös Akin ja Ritan omia promootiokykyjä.

– He ovat itsekin hyvin aktiivisia somessa ja tehneet omaa juttuaan hyvällä ja positiivisella meiningillä. Hehän kuvaavat nyt myös uutta yhteistä tv-sarjaansa Liville.

Tarkasta hakuprosessista huolimatta, etukäteen ei voi tietää, keillä loppupeleissä synkkaa. Siksi ohjelmaan haetaan ensisijaisesti aitoja tyyppejä.

– Parisuhdetta ei helposti rikota pelkillä pitkillä vaaleilla hiuksilla tai hyvällä kropalla. Parhaiten pärjää sillä, että on aito oma itsensä. Sillä pääsee pitkälle, Niina sanoo.

– Lähtökohtaisestihan sinkut tulevat kuvauksiin pitämään hauskaa, ja parit testaamaan parisuhteensa lujuutta. Koskaan ei voi tietää, millaista draamaa on luvassa; kenen rakkaus kestää ja kuka rakastuu kehen.

Korkeushyppääjä Patrik Sjöberg voitti maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleja. 40 vuotta uransa jälkeen Sjöberg hoitaa lapsuutensa traumaa terapiassa.

IS TV-LEHTI: Vuonna 1987 ruotsalainen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg (s. 1965) oli huipulla. Hän hyppäsi maailmanennätykseksi 242 senttiä kotiyleisön edessä Tukholmassa ja voitti maailmanmestaruuden Roomassa. Vuonna 1999 päättyneen uransa aikana hän ylsi muun muassa kolmesti olympiamitaleille sekä dominoi sisäratojen EM-kisoja.

Menestysvuosien taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus. Vuonna 2011 Sjöberg julkaisi muistelmateoksen, jossa hän kertoi joutuneensa vuosien ajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Hyväksikäyttäjä oli yksi Sjöbergin läheisimmistä ihmisistä: pitkäaikainen valmentaja ja isäpuoli Viljo Nousiainen. Paljastus oli Ruotsissa valtava skandaali, nauttivathan sekä Sjöberg että vuonna 1999 kuollut Nousiainen suurta arvostusta Ruotsin urheilupiireissä.

Asian paljastuminen oli ensimmäinen askel Sjöbergin tiellä kohti mielenrauhaa. Vuonna 2015 hän aloitti terapian käsitelläkseen traumaansa. Tuore ruotsalaisdokumentti Patrik Sjöbergin taakka (Patrik Sjöberg i tearpi, 2017) vie katsojan kolmanneksi pyöräksi Sjöbergin ja psykologi Rebecka Malmin intiimeihin terapiaistuntoihin.

Malmin johdolla Sjöberg avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kipeää suhdettaan suomalaiseen Nousiaiseen sekä tapahtumien vaikutusta myöhempään elämään.

Thomas Reckmanin ohjaaman dokumentin sävy on vakava ja rauhallinen. Sosiaalipornoilulle ei anneta onneksi tilaa. Vaikean aiheen takaa pilkistää myös toivoa.

Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka, TV1 ma klo 21.30

Parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. 

IS TV-LEHTI:  Iloinen puheensorina käy Akun Tehtaalla Ylöjärvellä yleisön asettuessa paikoilleen lavan eteen asetelluille tuoliriveille. Käynnissä ovat Napakympin kuvaukset. Sarja teki paluun viime syksynä 15 vuoden tauon jälkeen. Napakymppi oli kirjaimellisesti täysi napakymppi, joka keräsi parhaimmillaan liki miljoonayleisön.

Nyt parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. Amorin nuolet sinkoilevat tänä keväänä sunnuntaisin parhaaseen katseluaikaan.

Kari Salmelaisen saappaisiin hypänneellä Janne Katajalla on juontajana ohjelmassa tärkeä rooli. Hän toimii seremonianmestarina, joka ohjaa keskustelua ja kuittailee hyväntahtoisesti osallistujien vastauksille. Komiikkaa syntyy väkisinkin oudoista kysymyksistä ja tahattoman hassuista vastauksista. Yleisössä hurrataan, kun Kataja ja hänen työparinsa pianisti Lenni-Kalle Taipale astuvat estradille. 

”Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun.”

Voiko tv-ohjelmasta löytää tosirakkauden? Näin uskovat ainakin ohjelmassa itsensä likoon laittavat. Viime syksyn saldo parinmuodostuksessa jäi tosin melko laihaksi, ja moni orastava romanssi nuupahti heti Napakymppi-matkan jälkeen.

– Mielestäni kilpailijoilla on ollut oikeat motiivit ohjelmaan lähtiessä. Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun. Vieraan ihmisen kanssa reissuun lähteminen jos mikä on seikkailu, Janne Kataja sanoo.

Ohjelmassa kumppania haetaan keskustellen, ei ulkonäköperustein.

– Uskon, että kun saadaan enemmän pareja prosessiin, niin kyllä tulee täysosumiakin. Se riittää, jos vaikka 40 parista yksi jatkaa yhdessä. Se on sitten Napakympin napakymppi! Kataja hymyilee.

Lenni-Kalle Taipale on samaa mieltä, vaikka tv-ohjelma on parisuhteen muodostukselle melko erikoinen ympäristö.

– Ihmiset ovat mukana aika tosissaan. Toki pitää olla pilkettä silmäkulmassa, mutta ei kukaan ole tullut tänne hakemaan vain ruutuaikaa.

Napakymppi, Nelonen su klo 20.00