Oscar-ilta sujuu rattoisasti laatuleffojen parissa.

Puoli neljään asti aamulla pitäisi jaksaa valvoa – ja silloin vasta tämän vuoden Oscar-gaala alkaa! Voi tätä aikaeroa...

Gaalan katsomiseen suorana lähetyksenä on kaksi taktiikkaa. Toinen on nukkumaan käyminen viimeistään kymmenen maissa illalla ja herääminen, kun juhlallisuudet alkavat. Toinen on sitkeä valvominen ja yön Oscar-aiheisista ohjelmista nauttiminen. Jälkimmäisellä taktiikalla tosin usein nukahtaa juuri, kun varsinainen gaala alkaa. Sitten ei auta kuin katsoa kooste seuraavana iltana.

Yritetään nyt kuitenkin tänä vuonna valvomis-taktiikkaa.

Oscareihin orientoitumisen voi aloittaa gaalan esittävällä Teema-kanavalla jo iltakuudelta. Silloin Kino Klassikko -sarjassa nähdään seitsemän Oscaria aikoinaan voittanut sotaleffa Kwai-joen silta. Sen korvamadoksi jäävää kuuluisaa sävelmää voikin sitten vihellellä loppuillan.

Sen jälkeen on vielä muutama tunti helppoa. Välipalaksi on tarjolla tänä vuonna parhaaksi lyhytelokuvaksi ehdolla oleva ranskalainen Rasvalamppu sekä viime vuonna samasta palkinnosta kilpaillut kotimainen Pitääkö mun kaikki hoitaa. Niiden jälkeen nähdään yksi illan kohokohdista, viime vuonna parhaan dokumentin Oscarin voittanut hauska elokuva 20 Feet from Stardom, joka kertoo rockin tuntemattomista tähdistä eli taustalaulajista.

Dokkarin jälkeen Teema lähtee hortoilemaan muihin ohjelmiin, kunnes kello 23.25 palataan Oscareihin vuoden 2010 parhaan elokuvan palkinnon voittaneella Kuninkaan puheella.

Vielä pari kotimaista lyhäriä väliin (jälkimmäisenä jo edellä mainittu Pitääkö mun kaikki hoitaa) ja viimein kello 02.00 maanantain puolella päästään asiaan, ja suora lähetys Oscareiden punaiselta matolta alkaa. Enää puolitoista tuntia H-hetkeen! Nyt ihan kohta....! Nyt... Krooh....

Kaikki ohjelmat YLE Teemalta

Kwai-joen silta klo 18

Rasvalamppu klo 20.35

Pitääkö mun kaikki hoitaa klo 20.50

20 Feet from Stardom klo 21.00

Kuninkaan puhe klo 23.25

Pitääkö mun kaikki hoitaa klo 01.50

Punainen matto klo 02.00

Oscar-gaala su klo 03.30

Lue lisää:

Jennifer Aniston joutui taas pettymään – nämä ovat vuoden 2015 Oscar-ehdokkaat

Oscar-ehdokas Felicity Jones: ”Elän edelleen tavallista arkea”

Vuonna 1990 julkaistu Orjattaresi-elokuva ei ole yhtä laadukas, kuin 2010-luvulla tuotettu The Handmaid's Tale -sarja. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö leffa olisi katsomisen arvoinen.

IS TV-LEHTI: Kun Margaret Atwoodin romaaniin (1985) perustuva elokuva Handmaid’s Tale – Orjattaresi ilmestyi vuonna 1990, se ei herättänyt aivan samanlaista ihastunutta kohinaa kuin nyt faneja hurmannut sarja. Teemat ja useat kohtaukset ovat kuitenkin samoja. Mitä elokuvasta aikoinaan puhuttiin – entä millaisia yhtymäkohtia sillä on suosikkisarjaan?

Elokuvan ohjasi saksalainen Volker Schlöndorff, ja kuten sarjankin kanssa, kirjailija Atwood oli mukana neuvonantajana ja osin käsikirjoittajana. Dystooppinen Amerikka on molemmissa tulkinnoissa muuttunut ääriuskonnolliseksi Gileadiksi, jossa hedelmöittymiskykyiset naiset on valjastettu rikkaiden pariskuntien synnytysorjiksi kuolemanrangaistuksen uhalla.

Pääosaa, Frediläistä, esittää Natasha Richardson ja Serena-vaimoa Faye Dunaway. Nick-vartijan roolissa on Aidan Quinn ja Komentajana Robert Duvall. Elokuva seuraa uskollisemmin kirjaa henkilöhahmojen iän suhteen: Serena ja Komentaja Fred ovat huomattavasti vanhempia kuin sarjan Yvonne Strahovskin ja Joseph Fiennesin esittämä aviopari.

Siksi he ovat myös sympaattisempia ja haavoittuvaisempia. Dunawayn Serena on kuin Dynastiasta napattu tyylikäs savukeleidi. Fred on ällöttävä patu, jonka työhuoneessa salaa hengaileva Frediläinen saa tuota pikaa otteeseensa. Myös martat ovat kauttaaltaan ikäihmisiä.

Fred on ällöttävä patu, jonka työhuoneessa salaa hengaileva Frediläinen saa tuota pikaa otteeseensa.

Sen sijaan Lydia-täti on nuorempi, tärkeilevä ja kopea. Häntä esittää Victoria Tennant, jonka Lydia-hahmo on huomattavasti yksiulotteisempi ja stereotyyppisempi pahis kuin Ann Dowdin sarjassa upeasti näyttelemä rakastettavan hirmuinen Lydia.

Frediläisen oikea nimi elokuvassa on Kate, kun se sarjassa on June (Elisabeth Moss). Vartija Nick on kaukana sarjan sielukkaasta Max Minghellan tulkitsemasta rakastajasta – Aidan Quinnin esittämä Nick on suoranainen rintamukseen kiinni iskevä donjuan-hurmuri.

Frediläisen paras ystävä Moira on sarjassa tummanihoinen (Samira Wiley), samoin kuin Junen lapsen isä (O. T. Fagbenle). Elokuvassa afroamerikkalaiset ja muut vähemmistöt on karkotettu kauas, mutta sarjaan tahdottiin tuoda myös värillinen näkökulma. Moiraa esittää elokuvassa Elizabeth McGovern, jonka hahmo on mainion räävitön, muttei yllä Samira Wileyn näyttämään herkkään puoleen.

Elokuvamuodossa pituus on rajoittava tekijä sarjaan nähden. Siksi elokuva tuntuu kevyeltä pintaraapaisulta, kun taas sarjan puitteissa Handmaid’s Tale on uinut syvälle filosofiaan, yksilönvapauteen, naisvihaan, äidinrakkauteen ja valtaan.

Sarjan Nickin kiinteä katse saa elokuvan Nickin tuntumaan eroottiselta typerykseltä.

Merkittävin ero on kuitenkin elekielessä. Elisabeth Mossin June-Frediläinen kertoo koko olemuksellaan sanoja suurempia tunteita kaiken aikaa. Richardson on häneen verrattuna valju haamu. Samoin sarjan Nickin kiinteä katse saa elokuvan Nickin tuntumaan eroottiselta typerykseltä.

Silti myös elokuvassa dystoopia iskee vasten kasvoja voimalla. Elokuva on scifimpi, ja tunnelma orjattarien koulutuskeskuksessa keskitysleirimäisempi ja futuristisempi kuin sarjassa. Moni orjatar tuntuu olevan kuin maaninen lahkon jäsen, kun taas sarjassa suurin osa on paikalla vastentahtoisesti.

Sarjaan on #metoo-kampanjan ja Trumpin maailmassa elävän nykykatsojan helpompi samastua, sillä siinä on Gileadin rinnalla läsnä todellinen nykyhetki älypuhelimineen. Elokuvassa tekniikka on 1990-lukulaista, ja televisiomonitoreilla on suuri rooli. Gileadissa vaimojen on lupa katsoa televisiota, eikä vain neuloa, kuten sarjassa.

Samojakin elementtejä riittää. Tutut fraasit kuten Blessed be the fruit, Under His eye ja Praise be (Siunattu olkoon hedelmä, Hänen silmänsä alla ja Ylistetty olkoon) toistuvat tervehdyksissä. Uskonnollisuus on yhtä vanhakantaista. Kapinalliset ripustetaan muurille. Martat ovat ystävällisiä. Synnytykset ovat suuria rituaaleja, ja Seremoniat tuskallisen vastenmielisiä.

Elokuvan tekoon käytettiin vain vähän rahaa. Sen vuoksi sarja tuntuu korostuneemman laadukkaalta.

Aikanaan elokuva sai katsojilta keskinkertaista, vaihtelevaa palautetta ja kriitikoilta pääosin paria tähteä. Katsojat ylistivät vangitsevaa, tuskaista tunnelmaa ja sitä, kuinka hyvin elokuva seuraa romaania. Natasha Richardsonia kritisoitiin liian passiiviseksi Frediläisen rooliin, ja sekava sanoma mietitytti. Melodramaattista otetta moitittiin. Parhaimmaksi kehuttiin myös sarjan erästä kiehtovimmista jännitteistä: Frediläisen ja Fredin välistä suhdetta, työhuoneen moniselitteistä tunnelmaa ja vaihtelevia valta-asetelmia.

Elokuvan tekoon käytettiin vain vähän rahaa. Sen vuoksi sarja tuntuu korostuneemman laadukkaalta. Elokuva on silti sarjan faneille mielenkiintoinen lisä orjatarten tarinaan. Se näyttää myös yhden mahdollisen loppuratkaisun.

Kino: Orjattaresi, Yle Teema & Fem, ti klo 22.00

Jalkojen välissä – naisten ajatuksia on raikas, avoin ja tärkeä dokumentti, joka esittää ansiokkaasti intiimielämän moninaisuuden.

IS TV-LEHTI: Tanskalaissarjassa nostetaan kissa eli pussy pöydälle. Ihastuttavan räväkässä uutuudessa puhuvat kirjaimellisesti alapäät yläpäiden sijaan: Jalkojen välissä – naisten ajatuksia -dokumentissa haastateltujen tyttöjen kasvoja ei laisinkaan näy. Näkyy vain kaikki vyötäröstä alaspäin.

Viisi viiden minuutin jaksoa lähetetään putkeen, ja siinäpä onkin aimo annos karvaisen pehmoista pohdittavaa!

Televisiossa ei kenties koskaan ole nähty näitä värkkejä näin läheltä näin asiallisessa ohjelmassa. Nuoret naiset riisuvat rohkeasti pöksynsä ja päätyvät miettimään syvällisiä.

Kuten sitä, miksi tyttöjen kesken on hankalaa puhua pimpeistä. Tai onko itsetyydytys ookoo ja jos on, onko se ookoo esimerkiksi erilaisten apuvälineiden kera. Porkkana? Hammasharja? Missä iässä kannattaa menettää neitsyys ja miltä se tuntuu? Millä nimellä jalkoväliä on kiva kutsua vai onko millään?

Ohjelma on raikas, avoin ja tärkeä.

Myös alapäiden ulkonäkö herättää ajatuksia. Onko ihanteilla väliä? Mitä maailma ajattelee karvoista? Toki keskustellaan myös orgasmista.

Jokaisella jaksolla on oma teemansa, ja myös epäonnistumisista puhutaan. Se on sarjan parhaita ansioita. Seksuaalinen julkinen ja näkyvä maailma on usein täydellisen oloinen, vaikka kaikki tietävät, että myös ja etenkin makuukamareissa koetaan monenlaisia epävarmuuksia ja noloja oloja.

Ohjelma on raikas, avoin ja tärkeä. Se esittää erityisen ansiokkaasti intiimielämän moninaisuuden. Ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia, muotoa tai makua. Aikuiselämään heräävälle nuorelle sarja puhuu asioista oikeilla termeillä.

Upeaa on, että missään vaiheessa sarja ei tunnu liian häveliäältä, paljastavalta tai julkealta alastomista asetelmistaan huolimatta. Se johtuu osallistujien täydellisestä luontevuudesta. Mikä taas varmasti johtuu siitä, että he ovat mukana anonyymeinä. Tyttöjen tatuoinnitkin on peitetty tarroin.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia, muotoa tai makua.

Opettajat ja vanhemmat huomio: sarja on täydellinen valinta yläasteikäisten seksuaalikasvatukseen ja sopii kaikille sukupuolille!

Sillä eipä unohdeta poikiakaan. Ensi maanantaina on heidän vuoronsa. Samanlaista kaavaa ja teemoittelua noudattava sarja Jalkojen välissä – miesten ajatuksia vaihtaa sukupuolta ja opettaa näkemään myös miehiseen maailmaan. Nuorukaiset riisuvat hekin pöksynsä pötkösilleen.

Nopeasti sarja näyttää, että ei ole miehilläkään helppoa, kun haarojen välissä oleva uloke elää omaa elämäänsä ja reagoi sekin ihmisen perusrakennusaineisiin: tunteisiin.

Jalkojen välissä – naisten ajatuksia, Yle TV2, ma klo 23.25