Aake Kalliala, Jussi Vatanen ja muut mainiot näyttelijät ovat illan leffan parasta antia.

Hissu Hietalahti hyppää Suomen ainoan lentokonekaapparin housuihin hienosti, mutta kaikki eivät selviä Aleksi Mäkelän leffasta puhtain paperein.

Syksyllä 1978 oululaisen liikemiehen Aarno Lamminpartaan elämä oli ajautunut umpikujaan. Töitä ei ollut, ja vanhat mokat haittasivat uuden bisneksen aloittamista. Vaimon painostuksesta Aarno hyppäsi lentokoneeseen lähteäkseen Helsinkiin etsimään töitä. Käsimatkatavaroihin hän pakkasi viinapullon ja aseen.

On kai itsestään selvää, että kuten niin monet muutkin rikokset, Suomen historian ainut lentokonekaappauskin tehtiin kännissä ja itsemurhauhossa. Kaappari Lamminparras kertoi elokuvan ensi-illan aikoihin tehdyssä haastattelussa, että itse asiassa hänen aseessaan oli vain yksi ainut luoti, joka oli tarkoitettu hänelle itselleen.

Aleksi Mäkelän elokuva perustuu kirjaan, jonka Lauri Puintila kirjoitti kaappauksesta vuonna 2010. Tapahtumia on dramatisoitu aika ronskilla kädellä. Elokuva on kelpo viihdettä, mutta siitä jää aika ristiriitainen olo, koska aineksia olisi ollut vaikka minkälaiseen huippudraamaan.

Parhaiten toimivat lentokoneeseen sijoittuvat kohtaukset, joissa Hietalahti kaapparina, Aake Kalliala lentokapteenina ja Jussi Vatanen hänen perämiehenään tekevät vakavaa ja uskottavaa draamaa. Maan pinnalla leffa kadottaa suuntansa ja lähtee pahimmillaan lähes farsseilemaan. Varsinkin politiikkaan sijoittuvat osuudet menevät sketsiviihteen puolelle, ja myös lennonjohtotorneissa ollaan vakavassa paikassa aika komediallisissa tunnelmissa.

Kaappari, MTV3 klo 20.00

Lue lisää:

Jussi Vatanen: ”Tunteet ovat miehelle iso ja vakava asia”

Finnairin kone Oulusta Helsinkiin kaapattiin seutulaan

Aarno Lamminparras ei innostunut kaapparielokuvasta

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C More -kanavalla

 

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen