Marja Hintikka sekä kollegat Jenny Lehtinen ja Heikki Soini eivät säästä itseään. KUva: Yle Kuvapalvelu
Marja Hintikka sekä kollegat Jenny Lehtinen ja Heikki Soini eivät säästä itseään. KUva: Yle Kuvapalvelu

Marja Hintikka elää niin kuin opettaa ohjelmassaan: – Parisuhteessa on kommunikoitava. Jos ei osaa, on opeteltava!

IS TV-LEHTI: Marja Hintikka Live -ohjelman konsepti on niin onnistunut, että Yle tuottaa siitä jo kolmannen tuotantokauden. Tilausta ohjelmalle siis on.

Nyt alkavalla kaudella aiheet ovat myös entistä rohkeampia ja synkempiäkin. Ohjelmassa puhutaan kuolemasta, eroista ja yksinäisyydestä.

– Kysyimme katsojilta viime kauden lopuksi, mistä asioista he haluaisivat puhuttavan. Yksi yleisimmistä aiheista oli kuolema ja suru. Miten kuolema selitetään lapsille tai miten käsitellä kohtukuolema, keskenmeno tai jopa oman lapsen kuolema, Marja kertoo.

– Tämä on varmasti vaikein asia, mitä olen käsitellyt. Miten siitä voi puhua niin, ettei keskustelu muutu liian ahdistavaksi?

Ohjelmassa on käsitelty hyvinkin rohkeasti ja humoristisesti eri aiheita, ja Marja on päätynyt kollegoidensa Jenny Lehtisen ja Heikki Soinin kanssa usein puheenaiheeksi. Tekijät haluavat omalla esimerkillään näyttää, että kaikesta pitäisi pystyä puhumaan suoraan.

– Tällä kaudella puhutaan ennen kaikkea peloista. Niiden yli pitäisi päästä, mutta Suomessa ei ole puhumisen kulttuuria.

Puhumattomuus on myös ohjelmassa käsiteltävien ero- ja yksinäisyysteemojen taustalla.

– Ihmiset pohtivat eroa tai ovat todella yksinäisiä silloin, kun kaiken pitäisi olla täydellistä – kun kotona on kumppani ja pieni lapsi. Näistä ei kuitenkaan osata tai uskalleta puhua.

Puhealan ammattilaiset kotiloissa

Marja itse on kävelevä esimerkki siitä, mitä hyvää puhuminen on tuonut elämään. Kolmatta lastaan odottava Marja kertoo, että hänen ja aviomies Ilkka ”Ile” Uusivuoren onnistuneen parisuhteen salaisuus on juuri kommunikoinnissa.

Marja kiitteleekin miestään siitä, että tämä on niin ikään puhealan ammattilainen.

– Me jauhamme kotona kaikki asiat läpi, puhumme tunteista, jaksamisesta ja työnjaosta. Kumpikin voi vapautuneesti tuoda pöytään omat huolenaiheensa ja selvitämme asiat puhumalla. Tämän kulttuurin haluan opettaa myös lapsillemme, Marja kertoo.

– Parisuhteessa on kommunikoitava. Jos ei osaa, on opeteltava. Puhukaa toisillenne! Marja opastaa.

”Parisuhteessa on kommunikoitava. Jos ei osaa, on opeteltava.”

Marja kertoo, että heidän kodissaan asuu neljä temperamenttista ihmistä, joihin lukeutuvat myös 3,5-vuotias ja kohta 2-vuotias poika. Aina tilanteista ei selvitä pelkällä rauhallisella puheella. Etenkin väsyneenä ärähtelyä tulee helpommin.

– Isoisäni kutsui minua diktaattoriksi, kun oli 2-vuotias. Eiköhän se kerro jotain, Marja nauraa.

– Tiedän kyllä, mistä lasteni voimakas temperamentti on peräisin. Räjähtelen usein, mutta rauhoitun yhtä nopeasti. Meillä on kotona yleisesti hyvä energia, joten myös negatiiviset asiat puretaan samantien, eikä niitä padota mihinkään.

Yksi hyvän energian syistä lienee siinä, että Marja muistaa kiittää miestään toistuvasti tämän teoista.

– Kiitoksen antaminen on tosi tärkeää; että huomaa, mitä toinen tekee yhteisen hyväksi – puolin ja toisin. Silloin henkinen kunnioittaminen siirtyy myös fyysiseksi. Vetovoima ja intohimo suhteessa tulee siitä, että osaa arvostaa toista ja saa vau-fiiliksiä toisesta myös ihan arkisissa tilanteissa.

Marja lisää, että vaikka vauva-aika on yhtä vaipanvaihtoa ja jatkuvan väsymyksen kanssa taistelua, he ovat onnistuneet hoitamaan myös parisuhdettaan.

– Aloimme käydä treffeillä heti esikoisen syntymän jälkeen. Totesimme, että kun meillä on keskenään hyvä fiilis, se siirtyy suoraan myös lapsille.

”En olisi lähtenyt perustamaan suurperhettä, ellen luottaisi rakkauteemme”.

Parisuhteessa kumpikin tekee yhtä paljon töitä yhteisen hyvän eteen.

– Minulla on sellainen luotto, että toinen tekee kaikkensa tämän perheen eteen, ja toinen tietää, että niin teen minäkin. Kumpikaan ei löysäile, vaan olemme vähän kuin samassa ”firmassa” töissä, Marja sanoo.

– En olisi lähtenyt perustamaan tällaista suurperhettä, ellei minulla olisi vahva luotto meihin ja meidän yhteisvoimaan ja rakkauteen.

 

”En ole supersankari”

Uraihmiseksi itsensä vielä muutama vuosi sitten kuvitellut Marja yllättyi itsekin siitä, miten hänestä tuli täysin äitityyppi ja perheestä tulikin hänelle se kaikkein rakkain ”työpaikka”. Ensi keväänä perheessä on kolme alle nelivuotiasta lasta.

– En ollut nuorempana mikään äitityyppi, mutta kun sain esikoiseni, löysin itsestäni uuden puolen. Olen aina ihaillut suurperheen voimaa ja olen kolmannesta lapsesta tosi innoissani.

Kovaksi suorittajaksi tunnustautuva Marja on oppinut ottamaan rennommin, koska on ollut pakko. Omat voimavarat eivät riitä täydelliseen, pullantuoksuiseen äitiyteen.

–Olen nöyrtynyt sen edessä, että en ole mikään supersankari. Sankarin viitta on jo varissut harteiltani ajat sitten. Jos meille tulee vieraita, isken jauhopussin käteen ja sanon, että leipokaa itse, Marja nauraa.

Avun pyytäminen on auttanut monessa tilanteessa.

– Olen hankkinut uudenlaisia tukiverkkoja, ja uskon tiedostavani ajoissa sen, jos voimavarani eivät riitä. Avun pyytäminen on mielestäni todellista sankaruutta. Mikä sankari se sellainen on, joka on vain vihainen ja katkera, koska ei pidä huolta itsestään?

Marja Hintikka Live, Yle TV2 ma klo 21.00

Herännyt

Marja Hintikan tv-ohjelma alkaa taas: ”En perustaisi suurperhettä, ellen luottaisi rakkauteemme”

Ajatella. En aikoinaan ymmärtänyt, että aviomies, isovanhemmat ja verkostoituminen toteuttavat unelmani äitiydestä. Halusin olla itse paikalla toteuttamassa lasteni unelmia. Mummona aion Marjan ohjeiden mukaan delegoida mummouden ja toteuttaa itseäni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Lue kommentti

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00