Maura Tierney nähdään petetyn ex-vaimon Helenin roolissa. Kuva: HBO Nordic.
Maura Tierney nähdään petetyn ex-vaimon Helenin roolissa. Kuva: HBO Nordic.

– Heleniä painaa syyllisyys, kuvailee näyttelijä Maura Tierney The Affairin uutta kautta.

Syyllisyys, kuvaa Maura Tierney, 41, The Affair-sarjan hahmonsa mielentilaa kolmannella kaudella. Melodraaman tapahtumat jatkuvat kolme vuotta sen jälkeen, kun hänen entinen miehensä, Noah (Dominic West) on tuomittu vankilaan rikoksesta, jota hän ei tehnyt.

– Viime kausi päättyi dramaattisesti, Helen käyttäytyi kamalasti, eikä hän voi ohittaa tekojaan olan kohautuksella. Hän tuntee huonoa omatuntoa ja tasapainottelee yksinhuoltajana. Valoa hänen elämäänsä tuo uusi poikaystävä, lääkäri, jonka hän tapasi kakkoskaudella, Tierney kertoo Los Angelesissa.

Päänelikon, Helenin, Noahin, Alisonin (Ruth Wilson) ja Colen (Joshua Jackson), tiet ovat erkaantuneet, eivätkä heidän tarinansa kulje enää käsi kädessä. Mukaan tulee uusi tarinalinja, Noahin uusi kiinnostuksen kohde, ranskan kielen professori (Irene Jacob).

– On tietenkin harmi, että en näe työkavereitani enää yhtä usein, mutta uskon, että ratkaisu on katsojien kannalta virkistävä. Uusilla käänteillä ja lähestymistavoilla juoni pysyy raikkaana. Tällä kaudella Helen on menettämässä järkensä ja Noahin tarina on todella synkkä. Alison yrittää ymmärtää elämäntilannettaan, ja Cole on mennyt naimisiin.

Seksikäs laatusarja

Tierney pitää the Affairia seksikkäänä laatusarjana, jonka käsikirjoitus on mukaansatempaava.

– Kirjoitustiimi on kirjoittanut kaiken valmiiksi, eikä minun tarvinnut tehdä taustatyötä pahemmin. Vaikeinta on ollut eläytyä äidiksi, koska minulla ei ole omia lapsia. Siinä olen konsultoinut siskoani, jolla on kolme lasta, hän kertoo.

– Avioerosta minulla on kokemuksia, mutta yli kymmenen vuoden liittoni ei päättynyt dramaattisesti pettämiseen. Ystäväpiirissäni sitä on tapahtunut, mutta jos saan valita, olen mieluummin kuulematta niitä juttuja.

Hän ei kuitenkaan pidä pettämistä ihmeellisensä asiana.

– Salasuhteita on ollut niin kauan kuin avioliittoja. En tuomitse Noahia. Pitkä parisuhde on haastava. Yhteiskunta on asettanut normeja, jotka eivät välttämättä sovi ihmisluonteelle. Suurimmalle osalle on haastavaa olla vuosikymmeniä yhden kumppanin kanssa. Ja vaikka kaikki eivät olisi pettäneet, se on varmaan käynyt monen mielessä. Tavallaan Noah on rohkea, kun uskaltaa seurata halujaan.

Sarja, joka perustuu päähenkilöiden muistoihin, on opettanut Tierneyn suhtautumaan muistiin armollisemmin.

– On mielenkiintoista puhua vaikka vain viiden minuutin takaisista tapahtumista, sillä melko varmasti kaikki muistavat sen eri tavalla. Olen nykyään lempeämpi muita kohtaan.

The Affair, uusi jakso aina maanantaisin HBO Nordicilla.

Kuka sanoi, että perusruuan pitäisi olla mautonta? Pipsa ja Meri-Tuuli haluavat alentaa kansalaisten kokkailukynnystä.

IS TV-LEHTI: Samassa liemessä -uutuusohjelmassa kokit Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi tekevät ruokaa rennolla otteella ja vastaavat katsojakysymyksiin.

– Ollaan huomattu, että meillä on paljon annettavaa ja helppoja reseptejä. Viime aikojen tv-ruokaohjelmissa on tehty paljon ravintolatyylistä ruokaa tai lautasannoksia. Haluttiin palata perinteeseen, jossa tehdään arkiruokaa. Haluamme alentaa kynnystä kokkailuun, tarjota vaikka maustamisidean. Tärkeää oli myös, että ohjelma on visuaalisesti kaunis, Meri-Tuuli Väntsi kuvailee.

Pipsa Hurmerinta on luonnehtinut Samassa liemessä olevan erityinen myös kaksikon läpänheiton takia.

– Kommunikointimme on rentoa ja luontevaa. Pipsa ei hienostele enkä minäkään, Väntsi komppaa.

He tapasivat catering-firmojensa kautta, kun katuruokabuumi rantautui Suomeen.

– Ymmärsin vihdoin löytäneeni kollegan, joka ymmärtää, mitä mun duuni on; osa sitä on siivota ja tiskata.

Alkujakso on nimeltäåän Ruuanlaiton ABC, ja toinen Juhlat. Siinä annetaan näyttelijä Sinikka Sokalle vinkkejä helposti tehtäviin tarjoiluihin ja synttäreillä Anna Puu laulaa.

– Vieraiksi otimme mukaan julkkiksia, joihin meillä on suhde – Sinikka on seinänaapurini, Anna Pipsan hyvä ystävä – sekä tavallisia ihmisiä.

Vastaatte katsojakysymyksiin. Mihin et itse osaisi vastata?

– Ananaksen leikkaamiseen ja kuorimiseen ei ole oikotietä. Pipsalla oli vastaus, johon totesin, että ”Ai, tuota en ole tajunnut”, paljastaa Väntsi.

 Samassa liemessä, AVA ke klo 20.00      

Jim Carreyn luoma draamakomedia repii huumorinsa 70-luvun stand up -klubien maailmasta.

IS TV-LEHTI: Koomikoiden elämää 1970-luvun Los Angelesissa kuvaava sarja Kuolen nauruun (I’m Dying Up Here, 2016–) on yhdistelmä näppärää sanailua, stand up -komiikkaa ja vakavaa draamaa – jopa kuolemanvakavaa. Sarja näyttää koomikot surullisina klovneina: hahmot ovat ristiriitaisia ja hankaliakin tyyppejä, jotka kilvoittelussa suosiosta näyttävät myös pimeämmät puolensa.

David Flebotte on kirjoittanut sarjan pohjautuen Los Angelesin viihdemaailmasta 70-luvulla kirjoittaneen toimittajan William Knoedelsederin kirjaan. Vuonna 2009 julkaistu kirja kertoi 70-luvulla syntyneen uuden viihdemuodon eli stand up -komiikan ja sen esitaistelijoiden, kuten Andy Kaufmanin, Richard Pryorin ja Jim Carreyn, noususta valokeilaan.

Yksi sarjan tuottajista onkin nykyinen megatähti Jim Carrey. Sarjassa on käytetty Carreyn omia kokemuksia, kuten myös Al Madrigalin, joka on osallistunut sarjan kirjoittamiseen. Madrigal myös näyttelee Edgar Martinezin roolin.

Sarjan hahmot pohjautuvat osittain todellisiin ihmisiin, mutta pääasiassa hahmot ovat fiktiivisiä.

Ajankuva on luotu uskottavasti puvustuksen, musiikin ja käsiteltävien teemojen osalta.

Esimerkiksi komiikan portinvartija, komediaklubin omistaja Goldie (Melissa Leo) perustuu legendaarisen The Comedy Store’s -klubin Mitzi Shoreen. 1972 avattu The Comedy Store oli länsirannikon keidas uusille komiikkakyvyille. Siellä aloittivat uransa muun muassa Jay Leno, David Letterman ja Robin Williams.

Sarja sijoittuu pääosin Goldien komediaklubille, jossa nuoret koomikot kurottavat kohti tähteyttä. Tavoitteena on ponnistaa komediaklubin lavalta The Tonight Show with Johnny Carson -tv-ohjelmaan ja sitä myötä koko Amerikan tavoittavaan tähteyteen.

Ensimmäisen jakson alussa yksi koomikoista saavuttaa tämän virstanpylvään, mutta pian häntä kohtaa tragedia. Tapahtumaketju sysää liikkeelle erilaisia reaktioita muussa porukassa.

Sarjaa on amerikkalaisissa arvioissa kritisoitu siitä, että se tarjoilee turhankin tutun tarinan. Suomalaisyleisölle tilanne on toinen: meille stand up -komiikan alkuajat eivät ole ennalta tuttua huttua.

Ajankuva on luotu uskottavasti puvustuksen, musiikin ja käsiteltävien teemojen osalta. Naiset ja etniset vähemmistöt joutuvat ponnistelemaan valkoisen miehen maailmassa.

Sarjasta on tekeillä toinen kausi.

 Kuolen nauruun, Sub ti klo 23.15