Tällaista lisää, kiitos! Kuva: Yle kuvapalvelu
Tällaista lisää, kiitos! Kuva: Yle kuvapalvelu

Suomalaiset nuoret ovat rientäneet apuun uuden Skamin kaltaisen sarjan luomiseksi.

Huippusuositun Skam-sarjan viimeinen jakso nähtiin viime viikolla. Samalla monia jäi harmittamaan, ettei tuotantokausia sarjasta ole luvassa lisää.

Kaipuulle on kuitenkin luvassa helpotusta: Helsingin Sanomat kertoo, että suomalaisella tuotantoyhtiöllä Yellow Film & TV:llä on mietinnässä, miten Suomessa voitaisiin tehdä Skamin kaltainen hittisarja.

Lue myös: Skam-sarja on parasta ihmissuhdedraamaa aikoihin – aikuiset fanit kertovat 6 syytä, miksi se koukuttaa

Yhtä hyvä uutinen on se, että tuotantoyhtiöllä ovat suunnitteluapuna suomalaiset nuoret itse. Yellow Film & TV:llä on tänä kesänä harjoittelijoina 11 nuorta, joiden tehtävänä on ideoida uusia nuortensarjoja. Harjoittelijat ovat 15–18-vuotiaita.

Tuotantoyhtiön käsikirjoittaja Petja Peltomaa on tarttunut nuortensarjojen ytimeen ja kannustanut nuoria hakemaan inspiraatiota omasta elämästään. Samaan tapaan myös norjalaista Skamia varten kerättiin nuorten ajatuksia ja kokemuksia, jotta sarjaan saatiin aitoutta ja samaistuttavuutta.

Testaa myös, miten hyvin tunnet nuorisolaisten kielen.

Peltomaa sai idean ottaa nuoria suunnitteluavuksi omasta elämästään. Kun Peltomaan oma tytär haki kesätöitä, syntyi ajatus, että nuoria voisi palkata tekemään sisältöjä tuotantoyhtiölle. Samalla käsikirjoittajat saavat tärkeää ja siloittelematonta tietoa siitä, millaista tänä päivänä on olla nuori.

Suomalaisten nuorten arki tuskin poikkeaa paljon norjalaisesta elämästä, mistä Skamin suosio Suomessa myös kertoo. Sopii siis toivoa pussailukohtauksia, pitkiä keskusteluja ja ihmissuhdekoukeroita, eli sitä Skaminkin parasta antia.

Tiistain Ensitreffit alttarilla jaksossa riidellään – taas. Siitä huolimatta yhden parin tulevaisuudessa pilkahtaa myös valoa. Varo juonipaljastuksia!

Kirjoitimme aikaisemmin, että Ensitreffit alttarilla -ohjelman Johannan ja Markuksen suhteesta ei oikein ota selvää.

Aikaisemmissa jaksoissa heillä on vaikuttanut menevän ihan mukavasti, ja kumpikin on todella halunnut saada suhteen toimimaan. Silti matkaan on mahtunut myös vastoinkäymisiä, erityisesti siksi, että heidän tapansa kommunikoida ovat hyvin erilaiset.

Tämän viikon jaksossa erilaiset viestintätavat räiskähtävät jälleen esille. Tarkoitus on viettää mukavaa kesäpäivää veneretkellä, mutta jo aiemmin päivällä käyty pieni riita kasvaa retken loppumetreillä suureksi.

Seuraa klassista riitelydialogia.

– Niin mut mä en ymmärrä, kerro mulle syy, miksi sä halusit... Et se sua nyt alkoi mietityttään uudestaan, Johanna ihmettelee.

– Miksi tästä pitää nyt vääntää, en mä oo tätä vääntämässä enää yhtään mitään, Markus yrittää.

– Sähän alotit uudestaan! Johanna tulistuu.

– No enhän mä oo enää sanonut yhtään mitään, ei mua kiinnosta tää homma, Markus mutisee.

– Ei mua kiinnosta tommonen hiljaisuus! Johanna syyttää.

– Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen. Sit kun sua ei kiinnosta, niin tässä pitäis mennä sun mukaan joka asiassa, Markus tuskailee.

”Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen.”

Lopulta Markus saa tarpeekseen riitelystä ja yrittää lähteä pois tilanteesta.

– Mä meen nyt jonnekin, ei tästä tule hevonv****a tästä hommasta.

– Miks näin typerästä asiasta lähtee tämmönen, mä en ymmärrä, Johanna jatkaa vielä.

– Älä minulta kysy, mä oon täs nyt yrittänyt ja yrittänyt, Markus sanoo.

– Aivan juu, sinä oot yrittänyt, Johanna toteaa kuivasti.

Seuraavaksi Markus turvautuu klassikkolausahdukseen:

– Älä nyt oo tommonen marttyyri.

– Itte sää, älä viitti hei, Johanna vastaa.

Videoklippi riidasta on katsottavissa MTV:n julkaisemassa ennakkojutussa.

Nyt käsi sydämelle. Kuulostaako tutulta? Tästähän parisuhderiidoissa lopulta on kyse. Jokin pieni asia saa kinan käyntiin, mutta todellisuudessa riidellään ihan jostain muusta: huomiosta, hyväksynnästä, rakkaudesta. Kumpikin haluaisi jo tehdä sovinnon, mutta kuitenkaan ei tee mieli antaa ihan kokonaan periksi.

Johanna ja Markus keskustelivat kommunikointitavoistaan edellisessä jaksossa psykologi Tony Dunderfeltin vastaanotolla. Riitojenkin keskellä molemmilla on vahva tahto saada suhde toimimaan. Kuukauden avioliiton jälkeen näyttää siltä, että yhteys alkaa löytyä.

– Kun se alku oli niin vaikea, en ikinä ajatellut, että me olisimme tässä tilanteessa. Että olen löytänyt tämmöisen systeemin kautta ihmisen, kenestä oikeasti välitän ja tykkään, niin onhan se aika hurjaa, Johanna sanoo jaksossa.

Antti Holma ja maastamuuttajat -ohjelmassa selviää, miten suomalaisuus näkyy surffirannalla ja maailman kuivimmalla suola-aavikolla.

IS TV-LEHTI:  Tänään alkavassa näyttelijä Antti Holman luotsaamassa Antti Holma ja maastamuuttajat -ohjelmassa seurataan, millaista on suomalaisten elämä ulkomailla. 

Antti Holma on juuri sopiva juontaja sarjalle, sillä hän muutti viime vuonna pysyvästi Lontooseen. Holma viihtyy uudessa asuinpaikassaan sen verran hyvin, että käy Suomessa vain tekemässä töitä.

Holman viime kesä kului Cheek-elokuvaa tehden. Keväällä kuvattu uutuusohjelma vei sen sijaan näyttelijää ympäri maailman.

– Reissaaminen oli raskasta ja ahdistavaakin, mutta ihmiset olivat ihan huikeita, Antti Holma muistelee ohjelman tekemistä.

Holman mukaan aluksi oli tarkoitus tehdä neljä tunnin mittaista jaksoa. Kanavanvaihdoksen myötä sarjan jaksojen määrä kuitenkin kasvoi.

Sarjaan haluttiin eri-ikäisiä ja eri tavoin ulkomaille päätyneitä suomalaisia. 

– Esimerkiksi Australiassa tapasimme Tomi Björckin, joka on tuoreempi maastamuuttaja.

Pohjois-Amerikan suomalaisimmassa kaupungissa Hancockissa Michiganissa paikalliset taas pitivät itseään amerikansuomalaisina. Suomalaisuus näkyi kaupungissa voimakkaasti, ja esimerkiksi tiennimet ovat suomeksi.

– Heillä on kulttuurissa paljon samaa kuin meillä, mutta myös omia perinteitä. Heillä on esimerkiksi Pyhän Urhon päivä, Holma kertoo.

”Heidän oli vaikea puhua Suomesta ilman, että alkoi vähän itkettää.”

Antti Holma sanoo, että monen maastamuuttajan puheessa toistuivat samat, suomalaiset asiat, joita uudessa kotipaikassa on ikävä: terveydenhuolto, sauna, luonto ja perhe sekä ystävät. Ilmi tuli myös asioita, joita Suomesta ei kaivattu, kuten käytöstapojen puute ja marraskuun pimeys.

Chilessä Antti Holma kohtaa muun muassa Nightwish-yhtyeestä tutun Marco Hietalan.
Chilessä Antti Holma kohtaa muun muassa Nightwish-yhtyeestä tutun Marco Hietalan.

Holman mukaan ulkomailla asuu kuitenkin hyvällä tavalla isänmaallista väkeä. Puheessa kuulsi lämpö ja rakkaus synnyinmaata kohtaan.

– Heidän oli vaikea puhua Suomesta ilman, että alkoi vähän itkettää.

Antti Holma ja maastamuuttajat. MTV3 ma klo 21.00