Leijonan luolassa tavikset yrittävät saada keksinnöilleen rahoittajan. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta ei todellakaan ole sitä.

Dragon's Den tekee paluun ruutuun Suomessa. Ihan ansaitusti, sillä kyseessä on yksi maailman parhaista tosi-tv-formaateista.

Kun sarja pyöri Suomessa ensimmäistä kertaa, sen nimi oli Leijonan kita ja kanavana MTV3. Silloin leijonina nähtiin muun muassa Kyösti Kakkonen, Lisa Sounio sekä värikkään jatkouran tehnyt Toivo Sukari.

Nyt nimenä on Leijonan luola ja kanavana Nelonen. Saman kanavaperheen JIM on pyörittänyt muiden maiden Leijonan luolia jo pitkään, eli Suomessa on nähty ainakin USA:n, Kanadan, Englannin ja Ruotsin versiot.

Kyseessä on siis sarja, jossa tavikset kuvailevat hyviä liikeideoitaan sijoittajille ja yrittävät saada näitä mukaan bisnekseensä. Kuulostaa rutikuivalta, mutta ei onneksi ole sitä. Leijonien eteen tullaan esittelemään liikeideoita, keksintöjä ja tuotteita, jotka ovat parhaimmillaan upeita ja hauskimmillaan todella omituisia – ja niin ovat tietysti niiden isät ja äiditkin.

Uusina leijonina Suomessa nähdään neljä miestä ja yksi nainen. He ovat: rahoitusalan asiantuntija Ari Lahti, bisnesenkeli Riku Asikainen, pääomasijoittaja Oskari Lehtinen, toimitusjohtaja Jorma Terentjeff sekä Vallila Interiorin toimitusjohtaja Anne Berner. Viisikko tuntuu ensikatsomalta hyvältä ja kiinnostavalta, varsinkin lämmin ja ilmeikäs Berner sekä suorapuheinen Asikainen, jonka tavaramerkiltä vaikuttavia valkoisia tennissukkia Lenita Airisto varmaankin kommentoi mediassa ihan näinä päivinä.

Ainakaan vielä ensimmäisessä jaksossa leijonat eivät äidy kiusoittelemaan ja nokittelemaan toisiaan samaan tapaan kuin ulkomaisissa versioissa, vaan tunnelma säilyy kannustavana ja kohteliaana. Kaikki ovat tyylikkäitä ja luontevia tv-esiintyjiä.

Suomessa kun ollaan, bisnesideat ja haettavat rahasummat ovat osin pienehköjä. Kiitokset kuitenkin siitä, että niiden esittelyt on saatu mukavan visuaalisiksi.

Ja mahtuu mukaan myös yksi keksintö, jonka kohdalla puhutaan sadasta miljoonasta eurosta. Löytyykö sille bisnesenkeli? Katsokaa itse.

Leijonan luola,
Nelonen ke 13.2. klo 20

Kuningatar Elisabet II:n elämästä kertovan hittisarjan toinen kausi on nyt katsottavissa Netflixissä. Mitkä koukuttavan sarjan tapahtumista ovat historiankirjojen valossa totta – ja mitkä eivät?

Prinssi Philip lähti seikkailemaan ja jätti Elisabetin yksin

Totta. Kakkoskauden yksi suurista teemoista on prinssi Philipin etsikkoaika. Vuonna 1956 mies todella lähti viideksi kuukaudeksi seilaamaan pitkin poikin maailman meriä rehvakkaassa herraseurassa. Hänen rinnallaan oli aviokriisissä rypevä Mike Parker (1920–2002), joten myös prinssin moraali joutui epäilyttävään valoon. 

Joskus prinssinkin pitää vain jättää kaikki ja mennä. Kuva: Netflix
Joskus prinssinkin pitää vain jättää kaikki ja mennä. Kuva: Netflix

Prinssi Philip oli rakastunut ballerinaan

Ei todisteita! Kun Elisabet sujauttaa tv-sarjassa miehensä matkalaukkuun kirjeen, hän  törmää medaljonkiin, jossa on ballerina Galina Ulanovan kuva. Sarjassa annetaan ymmärtää, että kuvassa oli prinssin salainen rakastettu.

Galina Ulanova (1910-1998) oli tosiaan venäläinen ballerina, ja hän saapui Lontooseen uransa loppuvaiheessa vuonna 1956, mutta hän ei tuntenut prinssiä. 

Tanssijarakastetun hahmo perustunee huhuun, jonka mukaan Philipillä olisi ollut suhde Pat Kirkwoodin (1921–2007) kanssa vuonna 1948 (samaan aikaan, kun Elisabet oli raskaana, auts). Tanssija-näyttelijä itse tyrmäsi aina suhdehuhut ja sanoi heidän olleen vain ystäviä. 

Pääministeri ei uskonut Lontoon savusumun vaarallisuuteen, sitten avustaja kuoli

 Osittain totta, osittain ei. Pääministeri Winston Churchill (1874–1965) ei tosiaan tahtonut uskoa Lontoon tappavaan savusumuun, ja kyllä vuonna 1952 savusumu aiheutti 12 000 ihmisen kuoleman. Savusumun takia bussiturmassa menehtynyt avustaja on kuitenkin keksitty hahmo, joka on kirjoitettu useamman Churchillin entisen avustajan muistelmien pohjalta.

Prinsessa Margaretilla oli kielletty suhde Peter Townsendiin 

Totta. Hävittäjälentäjä ja ylitallimestari Peter Townsend (1914–1995) ja prinsessa Margaret todella rakastuivat, mutta koska miehellä oli takanaan avioero, avioliitto ei tullut kysymykseenkään. Kakkoskaudenkin prinsessalla on edessään lisää historiallisesti paikkansapitävä sydänsuruja.

Ykköskaudella Margaret (Vanessa Kirby) rakastui Peter Townsendiin (Ben Miles), kakkoskaudella seuraa lisää kuninkaalliselle sopimattomia suhteita. Kuva: Netflix
Ykköskaudella Margaret (Vanessa Kirby) rakastui Peter Townsendiin (Ben Miles), kakkoskaudella seuraa lisää kuninkaalliselle sopimattomia suhteita. Kuva: Netflix

Prinssi Philip pakotti poikansa karuun ja kaukaiseen sisäoppilaitokseen

Valitettavasti totta. Kuningataräiti toivoi, että herkkä nuorukainen olisi saanut jäädä opiskelemaan lähemmäs kotia, mutta prinssi Philip vaati, että hänen poikansa lähtee Gordonstounin tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen Skotlantiin. Prinssi Philip oli itse opiskellut siellä ja viihtynyt. Charles kuitenkin vihasi aikaansa opinahjossa, ja on kuvaillut sitä ”vankeusrangaistukseksi”.  

Nuori Charles (Billy Jenkins) vihasi vuosiaan Gordonstonin siäsoppilatoksessa. Kuva: Netflix
Nuori Charles (Billy Jenkins) vihasi vuosiaan Gordonstonin siäsoppilatoksessa. Kuva: Netflix

The Crownin toinen kausi nyt Netflixissä.

Sohvikset katsovat televisiota, ja me katsomme heitä. Tänään heitä saa seurata 8 tuntia putkeen!

IS TV-LEHTI: Sohvaperunat on kätevä ohjelma. Se on hauskaa viihdettä. Sohvikset katsovat televisiota, ja me katsomme heitä. Nauramme siis itsellemme.

Sohviksista on myös tullut suomalaisten kavereita. Eiväthän ihmiset enää käy toistensa luona kylässä läheskään niin paljon kuin ennen, joten nämä toimivat hyvänä korvikkeena.

Lisäksi Sohvaperunoita katsomalla voi kelata aika nopeasti viikon tv-puheenaiheet – ja nyt myös koko syksyn puheenaiheet, sillä kauden kaikki jaksot esitetään perjantai-illan ja yön ratoksi putkeen!

Alkujaksossa tunteita nostattaa Vain elämää -sarja, jossa Kaija Koo esittää Sannin kappaleen Että mitähän vittua. Voimakas tulkinta saa kyyneleet useamman sohviksen silmiin.

Kummallisesti kuvioituja sukkiaan esittelevät turkulaiset Osku ja Juhani kuuluvat nyt erityisiin suosikkeihini.

Vihoviimeisessä jaksossa katsellaan Suomen suosituinta ohjelmaa eli Linnan juhlia. Loistavaa: tästä ne parhaat palat voi kerrata pikakelauksella.

Joka kaudella katsoja voi ihastua eri sohvakuntiin. Ukkiskerho on niittänyt mainetta, eikä se petä tälläkään kaudella, mutta itse tykkään rovaniemeläisparista eli Jormasta ja Soilesta iltapalalla tv:n ääressä. Myös helsinkiläisten nuorten Iidan ja Nellin juttuja kuuntelen hymyillen.

Kummallisesti kuvioituja sukkiaan esittelevät turkulaiset Osku ja Juhani kuuluvat nyt erityisiin suosikkeihini. He naureskelevat leppoisasti tv-ohjelmien erikoisille piirteille ja pienille ihmisille – kuitenkaan ketään halveksimatta.

Sohvaperunat, TV2 pe klo 21.00–4.57