Vain elämää -ohjelman neljännellä tuotantokaudella ovat mukana Pave Maijanen, VilleGalle, Maija Vilkkumaa, Anssi Kela, Sanni, Antti Tuisku ja Virve Rosti. Kuva: Nelonen
Vain elämää -ohjelman neljännellä tuotantokaudella ovat mukana Pave Maijanen, VilleGalle, Maija Vilkkumaa, Anssi Kela, Sanni, Antti Tuisku ja Virve Rosti. Kuva: Nelonen

Leri Leskinen vastaa ohjelmaan liittyviin musiikkikysymyksiin.

Viime vuonna monet katsojat epäilivät sosiaalisessa mediassa, että artistien esitykset nauhoitettaisiin studiossa jälkikäteen. Tuolloin ohjelman vastaava tuottaja Anssi Rimpelä  Zodiac Finland -tuotantoyhtiöstä kielsi tämän. Nyt Vain elämää -bändin ”kapellimestari” Leri Leskinen selittää, miksi biisit kuulostavat niin hyviltä.

Laulavatko Vain elämää -artistit todella livenä?

Kyllä he laulavat. Minusta Vain elämää -ohjelmassa ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, koska se tehdään suoran lähetyksen omaisesti juuri siinä tilanteessa.

Mutta käytetäänkö livelaulun tukena äänitettyä versiota?

Ei. Haluan pitää esitykset sellaisina, että ne tapahtuvat oikeasti siinä hetkessä. Kun artistit esiintyvät kollegoilleen intiimissä tilassa, se on niin ainutlaatuinen hetki, etten halua tuhota sitä. Ja se, että artistit laulavat livenä, saa aikaan sen, että kotisohvallekin välittyy jäätävä fiilis.

Käytetäänkö livelaulun muokkauksessa Autotune-ohjelmaa korjaamaan laulajan sävelkorkeuden epätarkkuuksia tai turvaudutaanko muihin vastaaviin keinoihin?

Ei. Satulinnassa esitystila on niin pieni ”saunakammari”, että laulumikkiin tulee vuotoja. Siksi siellä ei voi tunettaa. Tietysti Vain elämää -levylle jotkin biisit äänitetään uudestaan studiossa.

Miksi esitykset kuulostavat niin hyviltä?

Esimerkiksi Idolsiin (joka on suora lähetys) verrattuna etuna on, että voimme miksata kappaleet studio-olosuhteissa. Silloin pystymme vaikuttamaan paljon enemmän balansseihin kuin suorissa lähetyksissä. Se on yksi syy, miksi esitykset soundaavat niin hyvin.

Ja tietysti olemme harjoitelleet biisit hyvin. Toki jotkut laulavat paremmin ja jotkut huonommin. Sillä ei silti ole merkitystä, kunhan esitykset ovat aitoja. On hieman huvittavaa, että jos joku laulaa tosi hyvin, kukaan ei usko sitä. En silti jaksa olla pahoillaan siitä, että laulut onnistuvat niin hyvin.

Kaikki Vain elämää -jutut löydät täältä.

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00