Kiiltokuvia ei ole mitään perisuomalaista harmaan arjen kuvausta.

Kotimainen draamasyksy lähtee käyntiin enemmän kuin hyvin, vaikka odotuksetkin olivat valmiiksi korkealla. Ohjaaja Lauri Nurksen ja käsikirjoittaja Katja Kallion yhteistyönä syntynyt Kiiltokuvia kertoo rakkaudesta yhden perheen ja kaikkiaan neljän sukupolven kautta.

Sarjan alussa päähenkilö Lili (Jonna Järnefelt) herää päivään, jolloin hänen miehensä julistetaan kuoliaaksi. Lili kaipaa maistraattiin tuekseen omaa isäänsä (Heikki Nousiainen), mutta tämän pitkään hautoma kriisi iskee päälle täydellä teholla; isä sulkee puhelimensa ja suuntaa äitinsä (Anja Pohjola) luo. Lilin poika Erkki on tuonut yöllä kotiin kauniin nuoren Unelman, jonka isään (Kari-Pekka Toivonen) Lili myöhemmin törmää.

Heidän kaikkien lisäksi sarjan tärkeitä henkilöitä ovat myös Lilin tytär, sisko, äiti ja tämän äiti sekä Lilin paras ystävä ja isän uusvanha rakastettu. Näyttelijäkaarti on huippuluokkaa, jo mainittujen lisäksi muun muassa Sinikka Sokka, Anneli Sauli, Anna-Leena Härkönen, Ville Tiihonen ja Leena Uotila.

Väkeä on paljon, ja jokaiselle riittää omia juonikuvioita. Kallio ja Nurkse ovat kuitenkin rakentaneet sarjan alun niin hyvin, että vaikka uusia ihmisiä tulee koko ajan, juttu ei mene lainkaan sekavaksi. Jokaiseen juoneen koukuttuu erikseen.

Itse asiassa runsas henkilökaarti on todella hieno juttu siinä mielessä, että Kiiltokuvia on luvassa kaikkiaan kymmenen jaksoa. Suomalaisissa draamoissa nähdään liian usein, että tapahtumia ja juonia riittäisi kyllä muutamaan jaksoon, mutta pitkä sarja tuntuu venytetyltä ja intensiteetti lopahtaa puolivälin tienoilla. Nyt on toivoa, että niin ei käy.

Hienoa on myös se, että Kiiltokuvia ei ole mitään perisuomalaista harmaan arjen kuvausta. Henkilöiden elämään uskalletaan mennä juuri silla hetkellä, kun tuoli on kaatumassa alta ja katto romahtamassa niskaan. Silti kaikki tapahtumat tuntuvat todelta. Hyvää työtä.

Kiiltokuvia, MTV3 klo 21.00

Lue lisää näyttelijöistä ja tekijöistä:

Jonna Järnefelt: "Syömishäiriö on elinikäinen vamma"

Putouksen uusi tähti Ville Tiihonen: "Naisten huomio tuntuu kivalta"

Katja Kallio välttää matkailua: "En kestä ylimääräistä jännitystä"

Anna-Leena Härkönen: "Hyvien naisystävien kanssa voi haukkua miehiä"

Ensitreffit alttarilla -jakso saa kysymään, miksi kenenkään pitäisi väkisin pysyä yhdessä.

Tiistai-iltana näytetty Ensitreffit alttarilla -ohjelman jakso oli sarjan historian karmeinta katsottavaa. Se on paljon sanottu, kun muistaa, miten ahdistavaa oli seurata vaikkapa kolmannella kaudella mukana olleiden Heidin ja Mikon repivää riitelyä.

Eilisessä jaksossa nähtiin ihanien Aliisan ja Esan kriiseilevän, mutta se ei ollut jakson pahin tuskan aiheuttaja. Marin, Petrin ja psykologi Tony Dunderfeltin istunnon katseleminen aiheutti suorastaan fyysisiä oireita – eikä vika tällä kertaa todellakaan ollut Marin ja Petrin joustamattomuudessa.

Kertauksena: Marin ja Petrin hääpäivä sujui mukavasti, mutta hyvin nopeasti häiden jälkeen kävi ilmi, että vastavihityt eivät sovi toisilleen oikein millään tasolla. Ensin riideltiin kebabinsyönnistä ja nälvittiin nukkumaanmenoajoista, sitten alettiin ärsyyntyä ihan kaikesta toisessa ja lopulta otettiin asumusero

On aika paljon vaadittu, että Mari ryhtyisi ihailemaan puolisossaan elämää rajoittavaa rahkahulluutta.

Luontevana jatkumona aiemmille tapahtumille Mari kertoi eilen Tony Dunderfeltille, että pariskunta on päättänyt erota. Sekä Mari että Petri totesivat asiallisesti huomanneensa, etteivät sovi toisilleen. He olivat selvästi yhtä mieltä siitä, että ero on heille paras vaihtoehto. Näytti siltä, että kumpikaan ei halunnut tietoisesti loukata toista, eikä minkäänlaista jättäjä-jätetty-asetelmaa ollut havaittavissa. 

Harras toive

Tony Dunderfelt on ohjelman kuvaamisen jälkeen tehdyssä haastattelussa myöntänyt, että asiantuntijat olivat pettyneitä itseensä huomattuaan, ettei Marin ja Petrin parittaminen ollutkaan hyvä idea. Eilisessä jaksossa hän ei kuitenkaan hyväksynyt eropäätöstä noin vain, vaan yritti sinnikkäästi liimata Maria ja Petriä yhteen. 

Kun Petri kertoi korostaneensa hakuvaiheessa kovasti toivettaan liikunnallisesta puolisosta, Dunderfelt perusteli asiantuntijaraadin valintaa seuraavasti:

– Mun harras toive oli, että Petrin liikunnallisuus inspiroisi Maria, ja Mari voisi ikään kuin ihailla sitä, että Petri pitää huolta itsestään.

Ohjelman aiemmissa jaksoissa on selvinnyt, että ”itsestä huolen pitäminen” tarkoittaa Petrin kohdalla muun muassa omien vehnäproteiinijauheiden kuljettelua pitkin kaupunkia ja ulkona syömisestä kieltäytymistä maitorahkan takia. Petri on myös suoraan sanonut elävänsä keholleen.

On aika paljon vaadittu, että Marin kaltainen ihminen, jolla ei ilmeisesti ole erityisen intohimoista suhdetta treenaamiseen ja ruokavalion viilaamiseen, ryhtyisi ihailemaan puolisossaan juuri tätä elämää rajoittavaa rahkahulluutta. Mari sanoikin jaksossa napakasti, mutta ystävällisesti takaisin Dunderfeltille.

Mari ja Petri yrittivät eilisen jaksossa kertoa Tony Dunderfeltille, etteivät sovi toisilleen. Kuva: Mtv3
Mari ja Petri yrittivät eilisen jaksossa kertoa Tony Dunderfeltille, etteivät sovi toisilleen. Kuva: Mtv3

Samat tavoitteet

Dunderfelt yritti vielä jallittaa Maria ja Petriä samalle puolelle kysymällä heidän parisuhdeihanteistaan. Kun kumpikin mainitsi huumorintajun, Dunderfelt hihkaisi:

– Samat tavoitteet! Tätä mä epäilin, teillä on samat tavoitteet!

Mari kiirehti huomauttamaan, että heidän huumorintajunsa ovat osoittautuneet hyvin erilaisiksi. Jos hyvään avioliittoon riittäisi se, että molempia naurattavat jotkut, joskaan eivät samat, vitsit, erotilastot näyttäisivät aika erilaisilta. Petri totesi, että vaikka parilla on yhteistäkin, ei juttu tule toimimaan, koska kitkaa on liikaa. 

Sekään ei saanut Dunderfeltia luovuttamaan. Hän ryhtyi pohdiskelemaan, voisivatko kitkaa vielä analysoida ja voisivatko Mari ja Petri sietää toisiaan eroavaisuuksistaan huolimatta. Pariskunta pysyi onneksi tyynesti kannassaan.

Lue myös: Mitä Ensitreffit alttarilla -asiantuntijat ajattelivat, kun naittivat Marin ja Petrin?

Miksi pitäisi olla yhdessä?

Se jäi kysymättä, miksi kahden ihmisen, jotka eivät halua olla yhdessä, pitäisi olla yhdessä. Osa televisionkatsojista voi miettiä, ovatko Petri ja Mari yrittäneet tarpeeksi. Mutta kun pariskunnalla ei ole lapsia, yhteistä historiaa, yhteisiä taloudellisia sitoumuksia eikä edes mitään lämpimiä tunteita toisiaan kohtaan, miksi heidän pitäisi vielä yrittää? Ei kai kenenkään pidä tekohengittää ahdistavaa avioliittoa vain siksi, että on sattunut suostumaan mukaan tositelevisio-ohjelmaan.

Jos jotakin voimme Petrin ja Marin tarinasta oppia, niin sen, että joskus ero on parasta, mitä suhteelleen voi tehdä.

Ohjelman perusteella Mari ja Petri ovat ihan mukavia ihmisiä, kunhan heidän ei tarvitse olla toistensa kanssa tekemisissä. Eroamalla he antavat itselleen mahdollisuuden olla onnellisia yksin tai jonkun muun kanssa. Marin ja Petrin eron vastustaminen kertoo siitä, etteivät kaikki vieläkään usko, että ero on ok, vaikkei kumpikaan osapuoli olisi pettävä ja väkivaltainen sekopää.

Jos jotakin voimme Petrin ja Marin tarinasta oppia, niin sen, että joskus ero on parasta, mitä suhteelleen voi tehdä. Kun telkkarissa on nyt nähty runsaasti ohjelmia, jossa pariskunnat yrittävät pysyä yhdessä, olisiko seuraava kiinnostava konsepti nimeltään vaikka ”Pitäisikö erota?”

Roope Salminen jatkaa Putouksen juontajana. Ruutuun ohjelma palaa keväällä 2018.

Viihdeohjelma Putous palaa ruutuun. Näyttelijät julkistetaan myöhemmin tänä vuonna, mutta se on varmaa, että Roope Salminen jatkaa ohjelman juontajana.

– Putoukseen viime kaudella mukaan pääseminen oli iso unelmien täyttymys, sillä olen alusta asti ollut Putous-fani. Suuri kunnia olla taas mukana juontamassa ja kiitän luottamuksesta, että pyydettiin jatkamaan, Roope Salminen kertoo tiedotteessa.

Putous nähdään MTV3:lla keväällä 2018.

Kahdeksannalle kaudella Putouksen suositun sketsihahmokilpailun voitti Pilvi Hämäläisen hahmo Aina Inkeri Ankeinen. Hämäläisen lisäksi viime vuonna uudistuneessa Putouksessa olivat mukana myös Jenni KokanderMinka Kuustonen, Timo Lavikainen, Mikko Penttilä, Kaisa Hela ja Ernest Lawson.

Kuka Putous-voittajista on kaikkien aikojen paras?

Kysely

Kuka Putous-voittajista on kaikkien aikojen suosikkisi?