Äidin testamentista paljastuu salaisuus uudessa tanskalaisdraamassa.

Vallan linnake sekä useat erinomaiset poliisisarjat ovat nostaneet odotukset korkealle aina, kun televisioon pujahtaa uutta tanskalaisdraamaa. Nyt sitä taas saa. Uutuussarja Perilliset kertoo kuuluisasta taiteilijasta Veronikasta sekä hänen jälkikasvustaan.

Sarja sijoittuu kuuluun Grønnegaardin kartanoon Fyn-saaren eteläosaan Tanskassa. Kartanossa asuu tunnustettu taiteilija Veronika Grønnegaard, joka on viettänyt kartanon maisemissa eksentristä ja värikästä elämää aina villistä vuodesta 1968 asti. Hänen lapsensa varttuivat kaoottisessa ympäristössä, mutta ovat aikuisina ottaneet etäisyytä äitiinsä ja asuvat kukin tahollaan.

Kun Veronika kuolee, lapset kokoontuvat sopimaan perinnöstä. Sisarusten perinnönjakosuunnitelmat menevät uusiksi, kun ilmenee, että tilan perii tytär Signe, jonka Veronika aikoinaan antoi adoptoitavaksi.

Heti ensimmäinen jakso tarjoaa käänteitä ja suuria tunteita. Myös näyttelijäntyö on huipputasoa. Tämäkin tanskalainen tulee siis ahmittua kuin viineri.

Perilliset, Fem klo 21.00

Otsikkoa muutettu 9.33