Tämän vuoden Euroviisufinaali lähestyy. Oikeaan tunnelmaan voi virittyä Teemalla.

Ihanaa, Teema jatkaa jo parin kevään ajan nähtyjä nostalgiapaukkuja, eli uusintoja vanhoista kotimaisista Euroviisukarsinnoista.

Vuonna 1978 karsittiin samassa kisassa paikasta sekä Euroviisuihin että Interviisuihin. Interviisuthan olivat Euroviisujen itäeurooppalainen vastine, jossa kisasivat rautaesiripun takaiset maat. Euroviisuissa Suomi rämpi, mutta Interviisuissa pärjättiin hyvin – katsojia Itä-Euroopan kisat kuitenkin innostivat laimeasti.

Karsinnat yhdistämällä haettiin positiivista pöhinää molempiin. Euroviisuissa kilpailusävelmät olivat Seija Simolan esittämä Anna rakkaudelle tilaisuus, Mirumarun ABC, Reijo Karvosen Lemmenlaulu, Martti Metsäkedon En viipyä voi, Lea Lavenin Aamulla rakkaani näin, Anneli Saariston Sinun kanssasi sinua ilman sekä Katri Helenan Ystävä.

Interviisukarsinnassa kuultiin Taiskan esittämä Miksi näin, Monica Aspelundin Kultaa – hopeaa, Seija Simolan Pieni hymy, Tapani Kansan Leijailulaulu, Aarno Ranisen Kättä lyö, Reijo Karvosen ja Ikaros-yhtyeen Muille maille sekä Jukka Siikavireen Nouse lentoon kyyhky.

Näistä voittoon alueraadit äänestivät Taiskan esityksen, jota ei kuitenkaan Sopotissa hänen esittämänään kuultu. Laulajatar kertoo, mitä tapahtui haastattelussa, joka nähdään ennen varsinaista kisaa.

Elävä arkisto: Euroviisut,
Teema ti klo 22.10

Kuningatar Elisabet II:n elämästä kertovan hittisarjan toinen kausi on nyt katsottavissa Netflixissä. Mitkä koukuttavan sarjan tapahtumista ovat historiankirjojen valossa totta – ja mitkä eivät?

Prinssi Philip lähti seikkailemaan ja jätti Elisabetin yksin

Totta. Kakkoskauden yksi suurista teemoista on prinssi Philipin etsikkoaika. Vuonna 1956 mies todella lähti viideksi kuukaudeksi seilaamaan pitkin poikin maailman meriä rehvakkaassa herraseurassa. Hänen rinnallaan oli aviokriisissä rypevä Mike Parker (1920–2002), joten myös prinssin moraali joutui epäilyttävään valoon. 

Joskus prinssinkin pitää vain jättää kaikki ja mennä. Kuva: Netflix
Joskus prinssinkin pitää vain jättää kaikki ja mennä. Kuva: Netflix

Prinssi Philip oli rakastunut ballerinaan

Ei todisteita! Kun Elisabet sujauttaa tv-sarjassa miehensä matkalaukkuun kirjeen, hän  törmää medaljonkiin, jossa on ballerina Galina Ulanovan kuva. Sarjassa annetaan ymmärtää, että kuvassa oli prinssin salainen rakastettu.

Galina Ulanova (1910-1998) oli tosiaan venäläinen ballerina, ja hän saapui Lontooseen uransa loppuvaiheessa vuonna 1956, mutta hän ei tuntenut prinssiä. 

Tanssijarakastetun hahmo perustunee huhuun, jonka mukaan Philipillä olisi ollut suhde Pat Kirkwoodin (1921–2007) kanssa vuonna 1948 (samaan aikaan, kun Elisabet oli raskaana, auts). Tanssija-näyttelijä itse tyrmäsi aina suhdehuhut ja sanoi heidän olleen vain ystäviä. 

Pääministeri ei uskonut Lontoon savusumun vaarallisuuteen, sitten avustaja kuoli

 Osittain totta, osittain ei. Pääministeri Winston Churchill (1874–1965) ei tosiaan tahtonut uskoa Lontoon tappavaan savusumuun, ja kyllä vuonna 1952 savusumu aiheutti 12 000 ihmisen kuoleman. Savusumun takia bussiturmassa menehtynyt avustaja on kuitenkin keksitty hahmo, joka on kirjoitettu useamman Churchillin entisen avustajan muistelmien pohjalta.

Prinsessa Margaretilla oli kielletty suhde Peter Townsendiin 

Totta. Hävittäjälentäjä ja ylitallimestari Peter Townsend (1914–1995) ja prinsessa Margaret todella rakastuivat, mutta koska miehellä oli takanaan avioero, avioliitto ei tullut kysymykseenkään. Kakkoskaudenkin prinsessalla on edessään lisää historiallisesti paikkansapitävä sydänsuruja.

Ykköskaudella Margaret (Vanessa Kirby) rakastui Peter Townsendiin (Ben Miles), kakkoskaudella seuraa lisää kuninkaalliselle sopimattomia suhteita. Kuva: Netflix
Ykköskaudella Margaret (Vanessa Kirby) rakastui Peter Townsendiin (Ben Miles), kakkoskaudella seuraa lisää kuninkaalliselle sopimattomia suhteita. Kuva: Netflix

Prinssi Philip pakotti poikansa karuun ja kaukaiseen sisäoppilaitokseen

Valitettavasti totta. Kuningataräiti toivoi, että herkkä nuorukainen olisi saanut jäädä opiskelemaan lähemmäs kotia, mutta prinssi Philip vaati, että hänen poikansa lähtee Gordonstounin tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen Skotlantiin. Prinssi Philip oli itse opiskellut siellä ja viihtynyt. Charles kuitenkin vihasi aikaansa opinahjossa, ja on kuvaillut sitä ”vankeusrangaistukseksi”.  

Nuori Charles (Billy Jenkins) vihasi vuosiaan Gordonstonin siäsoppilatoksessa. Kuva: Netflix
Nuori Charles (Billy Jenkins) vihasi vuosiaan Gordonstonin siäsoppilatoksessa. Kuva: Netflix

The Crownin toinen kausi nyt Netflixissä.

Sohvikset katsovat televisiota, ja me katsomme heitä. Tänään heitä saa seurata 8 tuntia putkeen!

IS TV-LEHTI: Sohvaperunat on kätevä ohjelma. Se on hauskaa viihdettä. Sohvikset katsovat televisiota, ja me katsomme heitä. Nauramme siis itsellemme.

Sohviksista on myös tullut suomalaisten kavereita. Eiväthän ihmiset enää käy toistensa luona kylässä läheskään niin paljon kuin ennen, joten nämä toimivat hyvänä korvikkeena.

Lisäksi Sohvaperunoita katsomalla voi kelata aika nopeasti viikon tv-puheenaiheet – ja nyt myös koko syksyn puheenaiheet, sillä kauden kaikki jaksot esitetään perjantai-illan ja yön ratoksi putkeen!

Alkujaksossa tunteita nostattaa Vain elämää -sarja, jossa Kaija Koo esittää Sannin kappaleen Että mitähän vittua. Voimakas tulkinta saa kyyneleet useamman sohviksen silmiin.

Kummallisesti kuvioituja sukkiaan esittelevät turkulaiset Osku ja Juhani kuuluvat nyt erityisiin suosikkeihini.

Vihoviimeisessä jaksossa katsellaan Suomen suosituinta ohjelmaa eli Linnan juhlia. Loistavaa: tästä ne parhaat palat voi kerrata pikakelauksella.

Joka kaudella katsoja voi ihastua eri sohvakuntiin. Ukkiskerho on niittänyt mainetta, eikä se petä tälläkään kaudella, mutta itse tykkään rovaniemeläisparista eli Jormasta ja Soilesta iltapalalla tv:n ääressä. Myös helsinkiläisten nuorten Iidan ja Nellin juttuja kuuntelen hymyillen.

Kummallisesti kuvioituja sukkiaan esittelevät turkulaiset Osku ja Juhani kuuluvat nyt erityisiin suosikkeihini. He naureskelevat leppoisasti tv-ohjelmien erikoisille piirteille ja pienille ihmisille – kuitenkaan ketään halveksimatta.

Sohvaperunat, TV2 pe klo 21.00–4.57