Elokuva kertoo Frank-nimisten heppujen pyristelyistä päästä pois Kalliosta.

Aki Kaurismäen mustavalkoinen kulttihuumorielokuva Calamari Union (1985) kertoo 15 miehen äärimmäisen vaikeasta matkasta Helsingin Kalliosta Helsingin Eiraan. Hipstereille tiedoksi, että vuonna 1985 Kallio EI ollut trendikäs berliinimäinen kaupunginosa. Eikä muuten ollut itse Berliinikään trendikäs.

Vitsinä on siis paeta Kallion hirvittäviä oloja rikkaiden merenrantakaupunginosaan, jossa on helpompi hengittää. Matka on suurimmalle osalle joukkoa liian vaikea.

Toinen vitsi on, että jokaisen 15 päähenkilön nimi on Frank. Ja ehkä kaikista paras elokuvaan liittyvä vitsi on, että Herra Ylppönä tunnettu Frank Mäntymäki, oikealta etunimeltään Mikko, vaihtoi nimensä vuonna 2011 Frankiksi juuri tämän elokuvan innoittamana.

Elokuvan erikoisuuksiin kuuluu myös, että siinä näyttelee paljon muusikoita, muun muassa erittäin kihara- ja takatukkainen Pate Mustajärvi, hoikahko Sakari Kuosmanen sekä Martti Syrjä.

Calamari Union, Teema klo 21.17

Lue lisää:

Aki Kaurismäki, mikä on Kati Outisen salaisuus?

Pate Mustajärven kahden vuoden ryyppyputki: haki tukea Apulannan Sipeltä juuri ennen sydänkohtausta

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.

 

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen