– Kaikki nirppanokat, jotka edelleen kieltäytyvät ja ovat kieltäytyneet ohjelmasta, voisivat vähän avartaa näkökulmaa, Hector sanoo.

Hectorin, 69, osallistumisesta Vain elämää -ohjelmaan on liikkunut huhuja useina vuosina, mutta viimein hänen osallistumisensa varmistui. Hector nähdään viidennellä tuotantokaudella Hirvensalmen Satulinnassa Lauri Tähkän, Chisun, Anna Puun, Mikael Gabrielin, Suvi Teräsniskan ja Mikko Kuustosen kanssa.

Hectorin mukaan häntä on pyydetty ohjelmaan joka ikinen vuosi – ja aina hän on miettinyt asiaa vakavissaan.

– Vihdoinkin maalissa – kun neljänä vuonna on pyydetty, ja minulla on ollut jalka melkein oven raossa. Olen viime hetkellä kääntynyt ovelta, milloin mistäkin perustelluista syistä, Hector kertoo Nelosen videolla.

”Perheeni ja lähimmäiseni ovat potkineet mua joka vuosi peffaan.”

Monet kokeneet muusikot, esimerkiksi J. Karjalainen ja Herra Ylppö ovat kertoneet, etteivät pidä ohjelmaan itselleen sopivina. Hector ajattelee toisin.

– Mun mielestä tämä on ollut huippuviihdettä. Ihmiset, jotka on totuttu näkemään jonkinlaisessa univormussa, valepuvuissa tai naamioissa, tulevat tässä esille muusikkoina – mutta enemmän kuitenkin omana itsenään kuin normaalissa ammattitilanteessa. Tässä mennään musiikki edellä – ja se on mielestäni tärkein asia.

Viidennen Vain elämää -kauden kuvaukset alkavat tiistaina 31.5. Kuvassa Mikael Gabriel (vas.), Chisu, Hector, Suvi Teräsniska, Lauri Tähkä, Anna Puu ja Mikko Kuustonen. Kuva ja video: Nelonen
Viidennen Vain elämää -kauden kuvaukset alkavat tiistaina 31.5. Kuvassa Mikael Gabriel (vas.), Chisu, Hector, Suvi Teräsniska, Lauri Tähkä, Anna Puu ja Mikko Kuustonen. Kuva ja video: Nelonen

”Mua on saateltu riemumielin tähän reissuun”

Myös läheiset ovat kannustaneet muusikkoa osallistumaan ohjelmaan.

– Perheeni ja lähimmäiseni ovat potkineet mua joka vuosi peffaan, että lähe nyt, lähe nyt – mikset sä mennyt! Mua on saateltu riemumielin tähän reissuun. Ja onhan se mukava olla tällä iällä rippileirillä.

Hector ei ymmärrä niitä muusikoita, jotka väheksyvät ohjelmaa.

– Kaikki nirppanokat, jotka tästä edelleen kieltäytyvät ja ovat kieltäytyneet, voisivat vähän avartaa näkökulmaa, että mistä tässä on oikeastaan kysymys. Kysymys on suomalaisesta musiikista, ja sehän on tärkeä asia. Tässä avautuu hyvin monenkirjava katalogi ja otanta siitä, mitä tänä päivänä, eilen ja toissa päivänä ja aikaisempina aikoina on tehty – ja sitten niistä kuullaan päivitettyjä versioita.

Vain elämää alkaa Nelosella syksyllä 2016.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Korkeushyppääjä Patrik Sjöberg voitti maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleja. 40 vuotta uransa jälkeen Sjöberg hoitaa lapsuutensa traumaa terapiassa.

IS TV-LEHTI: Vuonna 1987 ruotsalainen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg (s. 1965) oli huipulla. Hän hyppäsi maailmanennätykseksi 242 senttiä kotiyleisön edessä Tukholmassa ja voitti maailmanmestaruuden Roomassa. Vuonna 1999 päättyneen uransa aikana hän ylsi muun muassa kolmesti olympiamitaleille sekä dominoi sisäratojen EM-kisoja.

Menestysvuosien taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus. Vuonna 2011 Sjöberg julkaisi muistelmateoksen, jossa hän kertoi joutuneensa vuosien ajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Hyväksikäyttäjä oli yksi Sjöbergin läheisimmistä ihmisistä: pitkäaikainen valmentaja ja isäpuoli Viljo Nousiainen. Paljastus oli Ruotsissa valtava skandaali, nauttivathan sekä Sjöberg että vuonna 1999 kuollut Nousiainen suurta arvostusta Ruotsin urheilupiireissä.

Asian paljastuminen oli ensimmäinen askel Sjöbergin tiellä kohti mielenrauhaa. Vuonna 2015 hän aloitti terapian käsitelläkseen traumaansa. Tuore ruotsalaisdokumentti Patrik Sjöbergin taakka (Patrik Sjöberg i tearpi, 2017) vie katsojan kolmanneksi pyöräksi Sjöbergin ja psykologi Rebecka Malmin intiimeihin terapiaistuntoihin.

Malmin johdolla Sjöberg avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kipeää suhdettaan suomalaiseen Nousiaiseen sekä tapahtumien vaikutusta myöhempään elämään.

Thomas Reckmanin ohjaaman dokumentin sävy on vakava ja rauhallinen. Sosiaalipornoilulle ei anneta onneksi tilaa. Vaikean aiheen takaa pilkistää myös toivoa.

Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka, TV1 ma klo 21.30

Parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. 

IS TV-LEHTI:  Iloinen puheensorina käy Akun Tehtaalla Ylöjärvellä yleisön asettuessa paikoilleen lavan eteen asetelluille tuoliriveille. Käynnissä ovat Napakympin kuvaukset. Sarja teki paluun viime syksynä 15 vuoden tauon jälkeen. Napakymppi oli kirjaimellisesti täysi napakymppi, joka keräsi parhaimmillaan liki miljoonayleisön.

Nyt parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. Amorin nuolet sinkoilevat tänä keväänä sunnuntaisin parhaaseen katseluaikaan.

Kari Salmelaisen saappaisiin hypänneellä Janne Katajalla on juontajana ohjelmassa tärkeä rooli. Hän toimii seremonianmestarina, joka ohjaa keskustelua ja kuittailee hyväntahtoisesti osallistujien vastauksille. Komiikkaa syntyy väkisinkin oudoista kysymyksistä ja tahattoman hassuista vastauksista. Yleisössä hurrataan, kun Kataja ja hänen työparinsa pianisti Lenni-Kalle Taipale astuvat estradille. 

”Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun.”

Voiko tv-ohjelmasta löytää tosirakkauden? Näin uskovat ainakin ohjelmassa itsensä likoon laittavat. Viime syksyn saldo parinmuodostuksessa jäi tosin melko laihaksi, ja moni orastava romanssi nuupahti heti Napakymppi-matkan jälkeen.

– Mielestäni kilpailijoilla on ollut oikeat motiivit ohjelmaan lähtiessä. Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun. Vieraan ihmisen kanssa reissuun lähteminen jos mikä on seikkailu, Janne Kataja sanoo.

Ohjelmassa kumppania haetaan keskustellen, ei ulkonäköperustein.

– Uskon, että kun saadaan enemmän pareja prosessiin, niin kyllä tulee täysosumiakin. Se riittää, jos vaikka 40 parista yksi jatkaa yhdessä. Se on sitten Napakympin napakymppi! Kataja hymyilee.

Lenni-Kalle Taipale on samaa mieltä, vaikka tv-ohjelma on parisuhteen muodostukselle melko erikoinen ympäristö.

– Ihmiset ovat mukana aika tosissaan. Toki pitää olla pilkettä silmäkulmassa, mutta ei kukaan ole tullut tänne hakemaan vain ruutuaikaa.

Napakymppi, Nelonen su klo 20.00