Peter Dinklage näyttelee Tyrionia Game of Thrones -sarjassa. Kuva:. HBO
Peter Dinklage näyttelee Tyrionia Game of Thrones -sarjassa. Kuva:. HBO

Katso, miltä näyttävät ensimmäiset välähdykset odotetulta viidenneltä kaudelta. Tosifanit tsekkaavat myös kansainvälisen näyttelyn, joka saapuu Tukholmaan.

Huippusuositun Game of Thrones -sarjan fanit odottavat jo kuumeisesti sarjan viidennen tuotantokauden alkamista.

Julkisuuteen on valunut niukasti tietoa siitä, mitä uusi kausi tuo tullessaan. Silti Instagramissa julkaistu kuva Dornen prinssin äpärätyttärien rooliasuista on jo ehtinyt aiheuttaa huvittuneen kohun haarniskoissa olevien nännien takia. Lisäksi oheinen teaser-video paljastaa välähdyksen puisesta laatikosta ulos pyörähtävästä Tyrionista.

Tällä videolla puolestaan esitellään viidennellä tuotantokaudella mukaan liittyviä uusia näyttelijöitä:

Uudesta tuotantokaudesta on tekeillä myös sarjan kulissien taakse kurkistava puolen tunnin mittainen dokumentti, joka oletettavasti julkaistaan jo ennen viidennen tuotantokauden alkua. Uusi kausi starttaa Suomessa HBO Nordicilla 13. huhtikuuta.

Tosifani pääsee sarjan uusia jaksoja odotellessaan istumaan rautavaltaistuimelle ja tutustumaan Game of Thronesin maailmaan Tukholmassa järjestettävässä näyttelyssä. Kansainvälinen näyttely kiertää Tukholman lisäksi tänä vuonna muun muassa Lontoossa, Madridissa, Berliinissä, Amsterdamissa ja Pariisissa.

Näyttely on järjestetty jo kahtena edellisenäkin vuonna, ja se on kerännyt kävijöitä. Game of Thrones: The Exhibition -näyttely keskittyy sarjan neljännen tuotantokauden tärkeimpiin tapahtumapaikkoihin ja hahmoihin, mutta mukana on myös asioita tulevalta viidenneltä tuotantokaudelta.

Muutaman päivän ajaksi Tukholmaan saapuvan näyttelyn avajaispäivä ei ole vielä varmistunut, mutta HBO Nordicin tiedottajan Nina Palmroosin mukaan näyttely aukeaa jo alkukevään aikana.

Viime vuonna näyttely vieraili Oslossa, mutta milloin näyttely nähdään Suomessa? Nina ei osaa sanoa.

Lisätietoja näyttelystä saa muun muassa näyttelyn nettisivuilta tai HBO-Nordicin Facebook-sivustolta.

Lue myös:

Game of Thrones -sarjan puvustus synnytti nännikohun

Hittisarja sai fanit sekaisin – miltei satatuhatta pyrki taistelukohtaukseen

Game of Thrones -tähti puolustaa sarjan alastomuutta

Pysäyttävä brittidokumentti paljastaa, miten rajua elämä amerikkalaisyliopistojen veljeskunnissa on.

IS TV-LEHTI:  BBC:n This World -sarjaan kuuluva Veljeskuntien rajut huvit (Frat Boys: Inside America's Fraternities, 2016) on pysäyttävä dokumentti amerikkalaisyliopistojen vanhasta perinteestä. 1700-luvun lopulla alkaneisiin järjestöihin on kuulunut suuri määrä merkkihenkilöitä. Veljeskunnissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on hyötyä tulevalla uralla.

Brittidokumentti tarkastelee veljeskuntien pimeämpää puolta, tyttöjen hyväksikäyttöä ja salaisia rituaaleja, joiden seurauksena opiskelijoita on loukkaantunut, useita myös kuollut.

Ovelasti rakennettu ohjelma kulkeekin kunniasta häpeään. Moniääniseen ja objektiiviseen dokumenttiin poimitut kuvat opiskelijakämpissä roikkuvista rintaliiveistä, tanssitangolle ripustetuista alastomista barbie-nukeista ja humalassa heiluvista nuorukaisista kertovatkin omaa kieltään veljeskuntien kulttuurista.

Dokumentissa seurataan Gazoni-perheeseen pyrkivää brittiläistä Jordania. Veljeskunnan pomo Ben ja Jordanin ”isoveli” Raymond kertovat kokelaille asetettavista vaatimuksista. Salaisen rituaalin kohdalla kuvaaminen kielletään.

Marissa kertoo omakohtaisen kokemuksensa yhden veljeskunnan juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta.

Kowiakin perhe kertoo Harrison-pojastaan, joka kuoli 19-vuotiaana siirtymäriitissä. Terrence puolestaan loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänen asianajajansa Doug Firebaugh on ollut 20 vuotta kiusattujen opiskelijoiden asialla ja kongressiedustaja Frederica S. Wilson ajaa lakialoitetta simputuksen kieltämiseksi.

 Veljeskuntien rajut huvit, TV2 ke klo 22.10

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.