Fargo-sarja tuntuu ihan riemukkaalta kotiinpaluulta.

Nelosen perheeseen kuuluva uusi kanava Hero aloittaa tuttujen sarjojen uusilla kausilla ja monesti nähdyillä leffoilla. Kanavan ensimmäinen lippulaiva on uutuussarja Fargo.

Vuonna 1996 ilmestynyt Fargo-elokuva on yksi Coenin ohjaajaveljesten parhaimmista ja omintakeisimmista leffoista. Tuntui aluksi omituiselta ajatukselta, että sen pohjalta tehtäisiin kokonainen tv-sarja, mutta paluu Fargoon on vähän kuin oikeasti palaisi kaupunkiin, jossa ei ole käynyt pitkään aikaan: kadut eivät kulje aivan niin kuin muisti ja osa rakennuksistakin on erilaisia, mutta silti matkaajan valtaa riemukas kotiinpaluun fiilis.

Sarja alkaa samantapaisilla tapahtumilla kuin leffa, mutta laajenee nopeasti aivan omiin juttuihinsa. Hobitti-elokuvien Bilbona tuttu britti Martin Freeman on perinyt mieleenpainuvimman roolin vaimoonsa kyllästyneenä myyntimiehenä. Muissa avainrooleissa nähdään Allison Tolman naispoliisina ja Billy Bob Thornton pahan lähettiläänä toimivana palkkatappajana.

Fargo, Hero klo 21.00

Lue myös:

Leffa-arvio: Lumiauramies on uusi Fargo – mustaa huumoria ja ruumiskasoja