Yhden päärooleista saavat Luoteis-Kanadan kauniit maisemat.

Discovery Channel tunnetaan tiede- ja luonto-ohjelmistaan, mutta nyt kanava on ensimmäisen kerran lähtenyt tuottamaan myös fiktiota. Se on hienoa, sillä kuusiosainen draamasarja Klondike on erinomainen. Se myös sopii hyvin kanavan ohjelmistoon, sillä sarjan yhdessä pääroolissa ovat Luoteis-Kanadan kauniit mutta hyytävän kylmät maisemat.

Tarina sijoittuu kultaryntäyksen loppuvaiheisiin 1890-luvulle. Nuoret kaverukset Bill ja Epstein saapuvat raskaan matkan jälkeen Dawson Cityyn Yukoniin valmiina vuolemaan osansa rikkauksista. Kaupungissa he tapaavat koko kirjon villin lännen sankareita ja roistoja. Hienoa kyllä, yksi parhaista hahmoista on ovela bisnesnainen Belinda, joka takaa, että sarjassa on myös romanttisia viboja. Päähenkilöksi kohoavaa Billiä esittää Richard Madden eli Game of Thronesin edesmennyt Rob Stark. Faneille tiedoksi.

Klondike to 26.6. TV5 klo 20.00

Katja Ståhl. Kuva: Nelonen
Katja Ståhl. Kuva: Nelonen

Katja Ståhl vakuuttaa, että hänen ja Juhana Helmenkalastajan riitely paratiisisaarella oli aitoa eikä käsikirjoitettua. – Jostain syystä annoin hänen mennä ihoni alle. Kun hermo menee, silloin ei vaan jarrut pidä.

Hikoillessaan Selviytyjät Suomi -sarjan kuvauspaikalla 54 asteen helteessä toimittaja Katja Ståhl ei osannut odottaa ohjelman nostattamaa fanitusta.

Katja on saanut kehuja vahvuudestaan, suorapuheisuudestaan ja kantistaan pistää kampoihin sovinismiin sortuneiden kanssakisaajiensa edessä. Katjaa ihailu vähän huvittaa.

– Tai ainakin se on tullut täytenä yllätyksenä. Saarella ajattelin olevani heikko ja koin, että kaikki muut olivat voimatyyppejä. Nyt tuntuu hassulta, kun joku kehuu vahvaksi, hän kertoo.

Katja on saanut myös lapsifaneja.

– Monenkohan äidin puhelimeen olen lähettänyt tervehdyksen jollekin pikkukatsojalle. Se on ollut niin siistiä!

Totista riitelyä

Selviytyjien mediajälkipyykissä on pyöritetty eniten Katjan ja Juhana Helmenkalastajan välistä kinastelua.

– Riitelymme oli ihan totta. Jostain syystä annoin hänen mennä ihoni alle. Kun hermo menee, silloin ei vaan jarrut pidä, Katja sanoo.

– Muutaman kerran pyysin häneltä anteeksi, kun tuli lohkottua niin, että muut kuolivat vieressä nauruun.

”Muutaman kerran pyysin häneltä anteeksi, kun tuli lohkottua niin, että muut kuolivat vieressä nauruun.”

Kisaajien tukena matkassa kulki psykologi, jolle sai käydä avaamassa mieltään.

– Varsinkin matkan loppupuolella jengi meni aika mustiin, Katja kuvailee tunnelmia.

– Itse kävin purkamassa tuntojani Juhanasta. Helteessä ei kannattanut purkaa vitutusta fyysisesti, koska voimia piti säästellä kisatehtäviä varten. Kun ärsytti, useimmiten menin vain mereen lillumaan, koska siellä ihminen ei voi olla onneton.

Yllättävät persoonat

Katja kuvailee Selviytyjät-kokemustaan pieneksi ihmiskokeeksi viidakossa, täysin irrallaan tavallisesta arjesta ja sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa ei normaalisti vietä aikaansa.

– Ainakin siinä näki erilaisia elämänasenteita ja tapoja toimia. Osa harrasti yllättävää avoimuutta ällistyttävissä asioissa paljastuen vaikkapa rasistiksi tai sovinistiksi. Itse huomasin olleeni poikkeuksellisen sulkeutunut. En uskaltanut tai kokenut tarvetta kiinnittyä kehenkään.

Kuvausten aikana Katjasta tuli ystävät fitnessmalli Janni Hussin kanssa.

Katja kertoo, ettei yleensä katso ohjelmia, joissa itse esiintyy.

– Se on niin piinallista ja alkaa ärsyttää. Selviytyjiä olen kuitenkin pystynyt katsomaan, hän sanoo.

– Aluksi järkytyin, kun näin itseni bikineissä, mutta sitten unohdin, miltä kukakin näyttää. Ohjelman nerokkuus on siinä, ettei suosituimmuus ratkeakaan vartalonmuodon perusteella.

Katja jatkaa edelleen kisan kärkiviisikossa Jannin, Kimmo Vehviläisen, Sampo Kaulasen ja Ilari Sahamiehen kanssa.

Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin klo 20.30.

Helppohan se on kotisohvalta huudella. Miten itse selviytyisit näistä kysymyksistä, joihin Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa on vastattu väärin?

Me Naiset kuuluu ohjelmaa esittävän Nelosen kanssa samaan Sanoma-konserniin.