Mikon ja Heidin välillä oli aluksi paljon kipinää, mutta arki oli raskasta. Kuva: Ava
Mikon ja Heidin välillä oli aluksi paljon kipinää, mutta arki oli raskasta. Kuva: Ava

– Toivon, että Heidi löytää itselleen sopivamman miehen kuin mitä mä oon, Mikko kertoi kuvausten jälkeen.

Ensitreffit alttarilla -pari Heidi ja Mikko eivät osanneet päättää, jatkavatko he yhdessä, kun parien piti kertoa päätöksestään asiantijoille. Kuvausten jälkeen pari päätyi lopulta eroon. Heidi kertoi viimeisessä jaksossa, miksi he eivät halunneet enää yrittää.

– Suomenlinnan jälkeen me käytiin Mikon kanssa syömässä. Mulle kävi jo Suomenlinnassa ja lautalla hyvin selväksi, että hän (Mikko) ei ole valmis tekemään uhrauksia. Tai sanomaan tahdon – sitoutumaan siihen, että nyt muututaan toisillemme parhaiksi omiksi itseksemme. Näin mä sen koin. Hän oli menettänyt tahtotilan, jolloin mulla ei myöskään ollut mitään syytä olla siinä suhteessa, Heidi kertoi.

Heidi myönsi, että myös hänen omat toiveensa alkoivat hiipua viimeisimpinä viikkoina. Siihen vaikuttivat lukuisat riidat, joita pari ei ikinä saanut selvitettyä.

– Totta kai se oli tosi ristiriitainen hetki, kun tuntee luovuttavansa. Luopuvansa jostain, jonka koki jossain vaihessa hyväksi. En mä niitä sanoja keveysti sanonut, että on parempi erota.

”Toivon, että Heidi löytää itselleen sopivamman miehen kuin mitä mä oon.”

Tiistaina tv:ssä nähtiin myös Mikon haastattelu, joka oli tehty kuvausten jälkeen. Hän kertoi, että jäi kaipaamaan Heidissä tämän iloisuutta ja spontaaniutta.

– Oli myös kiva, että Heidi on erilainen kuin mitä mä oon. Siinä itsekin oppi lyhyessä ajassa aika paljon. Vielä on vähän prosessivaiheessa, mitä Heidi tulee olemaan tämän jälkeen. Tietysti hän oli ensimmäinen vaimoni, ja muistan loppuelämäni tämän kesän. Toivon, että Heidi löytää itselleen sopivamman miehen kuin mitä mä oon, Mikko kertoi.

”Minulle on tarkentunut se, että mun pitää asettaa ihmisille rajoja.”

Kaksi kuukautta kuvausten jälkeen tehdyssä haastattelussa Heidi sanoi, että ero oli lopulta oikea päätös. Hän sanoi oppineensa avioliiton aikana paljon itsestään.

– Minulle on tarkentunut se, että mun pitää asettaa ihmisille rajoja – että, mitä mulle saa tehdä ja mitä ei. Ja miten saa käyttäytyä. Mun täytyy myös pitää ne rajat.

Mikon mukaan kaksikon välit ovat ihan hyvät, vaikkeivat he olekaan olleet kovin paljon yhteydessä.

Asiantuntija Tony Dunderfelt tiivisti viimeisessä jaksossa, mitä jokainen voi oppia Ensitreffien kolmannelta kaudelta.

– Arkielämä on se, missä näitä pariskuntia oikeasti luodaan. Vaikka ihmiset näyttävät alkumetreilä sopivan ihanasti yhteen, niin on tärkeää ymmärtää, että rakkaus ei ole vain alkuhuumaa. Se on yhdessä elämistä ja kasvamista.

onnittelut

Ensitreffit alttarilla -pari päätyi lopulta eroon: ”Hän ei ollut valmis tekemään uhrauksia”

Heidi teit todella oikean päätöksen!Sinulle on vielä jotain parempaa odottamassa.Olet niin viehättävä ja suloinen.Oli surullista kateltavaa miten Mikko suhtautui sinuun.Et ole ansainnut sellaista eikä kukaan muukaan.Mikko ei nähnyt itsessä virheitä eikä ollut valmis muuttumaan.Narsistinen ihminen on alussa tosi viehättävä mutta arki tuo esiin sen sitten mitä jo nyt tuli.Tuttua on.Hän ei muutu eikä huomaa itessään mitään vikaa.Oli helpottavaa että Heidi ymmärsi tilanteen lähteä.Olisit nujertanut...
Lue kommentti

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00

Uutuussarjassa Lea, 74, ja Pentti, 91, haluavat oppia tietokoneen käyttöä. Apuun saapuu muotiblogaajana tunnettu naaG.

IS TV-LEHTI: 91-vuotias Pentti on yksi tulevan kevään tv-tähdistä uutuusohjelmassa Seniorit somessa.

Pentti haluaa oppia käyttämään paremmin internetiä – erityisesti hän haluaisi oppia lähettämään valokuvia sekä soittamaan videopuheluita omalle rakkaalleen Lealle, 74.

– Pentille pitäisi saada Skype. Se on asennettu sinne koneelle, mutta se ei ole jotenkin toiminnassa, Lea selvittää uutuusohjelmassa.

”Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este.”

Pentti ja Lea saavat apua nettiajan konkarilta, videobloggaaja eli tubettaja Janne Naakalta. Hän on yksi niistä nuorison fanittamista tubetähdistä, jotka opettavat kevään aikana senioreita netin käytössä.

– Tämä on tosi pinnalla oleva aihe, kun monesti seniorit jäävät asioiden ulkopuolelle, sillä monet asiat tapahtuvat nykyään netissä, Janne sanoo.

– Hienoa ohjelmassa on myös se, että saan viettää aikaa senioreiden kanssa. Vaikka opetan heitä, uskon, että opin heiltä jopa itse enemmän.

Pentti ja Lea osoittautuvat niin mainioiksi senioreiksi, että Janne haluaisi tehdä heistä jopa tubettajia. Kumpikin osoittautuu hyvin humoristiseksi persoonaksi.

– Voin itsekin ottaa oppia 91-vuotiaan Pentin elämänasenteesta: hän on niin myönteinen kaikessa, ja netin opettelussakin hän on ollut tosi kärsivällinen, Janne kehuu.

Netin opettelussa lähdetään liikkeelle ihan perusasioista, sillä Pentillä ja Lealla on monta pulmaa.

– Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este. Emme pysty sitä ratkaisemaan. Kun yritän googlata jotain, niin olen ihan torvi niissä asioissa, kiteyttää Lea ongelmat.

”Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena.”

Facebook nousee myös pariskunnan keskustelunaiheeksi.

– Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena, Lea kertoo.

– Mutta olen sanonut niille, että ei saa laittaa, kun olen yhden naisen mies, Pena jatkaa.

61 vuotta aviossa ollut Pentti oli pitkään yksin vaimonsa kuoltua, mutta lähti lopulta lastensa painostuksesta ulos seuraelämään ja löysi Lean.

He ovat pitäneet yhtä kuusi vuotta ja vierailevat toistensa luona päivittäin. Nyt he haluaisivat oppia soittamaan toisilleen videopuheluita.

Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Janne tuo pariskunnalle tabletit, joilla Pentti ja Lea opettelevat FaceTime -puheluita ja muiden applikaatioiden käyttöä, kunhan oppivat ensin tabletin pyyhkäisytekniikan ja saavat laitteen auki. Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Erityisen iloisiksi Lea ja Pentti tulevat, kun he tekevät yhteisen YouTube-videon Jannen kanssa.

– Näitä haluamme tehdä lisää!

Seniorit somessa, TV1 to klo 20.00

1. Hanki toimivat laitteet.

Jos kotona on useampi laite, laitteiden on hyvä olla samanmerkkiset, jotta ne saa synkronoitua helposti keskenään.

2. Muista kärsivällisyys.

Vaikka joku asia menisi väärin, älä mene paniikkiin äläkä painele kaikkia nappuloita. Se pahentaa tilannetta.

3. Pyydä rohkeasti apua.

Uuden laitteen tai toiminnon opettelu on kaikille aluksi vaikeaa. Monille voi olla iso kynnys opetella uusi asia, mutta pyydä rohkeasti apua.