Tällä viikolla Vain elämäässä vietetään Arttu Wiskarin päivää. Kuva: Milka Alanen video: Nelonen
Tällä viikolla Vain elämäässä vietetään Arttu Wiskarin päivää. Kuva: Milka Alanen video: Nelonen

Arttu Wiskari ihmettelee Vain elämää -päivänään, miksi hän on saanut niin paljon kritiikkiä niskaansa.

Arttu Wiskari kertoo Vain elämää -päivänään, että saanut kuulla uransa aikana törkeitä kommentteja ulkonäöstään. Hän muistelee vuotta 2014, jolloin Sirpa-hitti julkaistiin ja siitä oltiin tekemässä musiikkivideota.

”Rupesin oksettamaan itse itseäni.”

– Mietin, että minkä takia minun pitää olla tällainen, miksi en voi olla jonkun muunlainen? Rupesin oksettamaan itse itseäni. Meidän piti julkaista musavideo Sirpa-kappaleesta, mutta sanoin, että en tule siihen videoon, Arttu kertoo jaksossa.

Arttu sanoo ymmärtävänsä, että hänen musiikkinsa lytätään, mutta ulkonäköön kohdistuvat kommentit tuntuvat pahalta.

”Musiikkia saa kritisoida, mutta eihän jengi tunne mua ihmisenä.”

– Palaute on aina ollut sellaista, että h**vetti mitä p**kaa. Se on ihan okei. Musiikkia saa kritisoida, mutta eihän jengi tunne mua ihmisenä. Jos joku putkimies ei miellytä mua ulkonäöltä, niin en mä mene sille aukomaan päätä työpaikalle, että v***u sä olet ruma jätkä tai tyhmä. Ei siinä oo järkeä. On tosi hankalaa ottaa sellaista kritiikkiä vastaan, kun sillä ei ole mitään tekemistä mun musiikin kanssa, Arttu miettii.

Arttu ei tiedä, miksi hänen ulkonäköönsä kiinnitetään niin paljon huomiota.

– En edes tiedä, mistä se tulee, että tulee niin paljon sontaa niskaan. En missään nimessä ole katkera siitä, että ihmiset kritisoi. Mutta jossain vaiheessa tuntui vain, että tulee liikaa.

Arttu miettii jaksossa, että hän on aina ollut vähän kuin tv-sarja Salatut elämät: kaikki katsoo, mutta kukaan ei myönnä. Pahimmilta hänestä on tuntunut se ajatus siitä, että hänen lapsensa lukevat joskus kommentteja isästään.

”En haluaisi, että mun lapset lukisi internetissä sellaisia kommentteja.”

– Mua harmitti se, että jengi rupesi kommentoimaan sellaisia asioita, mitä en ikinä haluaisi, että mun lapset lukisi internetissä.

Myös Mira Luoti kertoo jaksossa, miten hänen ulkonäköään on vuosien varrella kommentoitu.

– Mulle on aina sanottu, että olen miehen näköinen – saatanan ruma tatuoitu ja miehekäs. Mitä pahaa siinä on, vaikka olisinkin miehekäs? Mira sanoo jaksossa.

Vain elämää Nelosella torstaisin ja perjantaisin kello 20.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Uskomattoman tekopyhää

”En mäkään mene putkimiehelle aukomaan, että v***u sä oot ruma” – Arttu Wiskari kertoo tv:ssä törkeistä ulkonäkökommenteista

Uskomatonta, että ensin halutaan olla kuuluisa ja julkisuudessa oleva muusikko. Ja sitten aletaan itkemään kun joutuu olemaan julkisen arvostelun kohteena. Itse halusit aseman jossa juuri nyt olet. Älä valita ja ole aikuisena miehenä ulkonäköä arvostelevien yläpuolella. Ei yksinkertaisesti voi tulla yllätyksenä se että julkisuudessa olevaa henkilöä arvostellaan mitä pikkuimaisimmista ja typerimmistä asiosta?!
Lue kommentti