Bonnie & Clyde -minisarja sukeltaa rikolliskaksikon seikkailuihin uudella otteella.

1930-luvulla USA:n Keskilännessä mellastanut tosielämän ryöväripariskunta Bonnie Parker ja Clyde Barrow muodostui legendaksi jo eläessään. Lehdistö oli innoissaan kahdesta nuoresta ja kauniista rikollisesta, jotka tappoivat ja ryöstivät ja, huhhuh, harrastivat seksiä keskenään, vaikka eivät olleet naimisissa. Erityisesti toimittajat hehkuttivat tietysti Bonnieta, sillä naisrikollinen oli harvinaisuus.

Kuolemattomiksi Bonnien ja Clyden teki viimeistään Arthur Pennin 1967 ohjaama elokuva, jonka pääosissa nähtiin Faye Dunaway ja Warren Beatty. Leffa nosti kaksikon henkiseksi johtajaksi nimenomaan Bonnien, jota ei ajanut "urallaan" eteenpäin raha vaan yhä syvenevä himo julkisuuteen ja uusiin lehtiotsikoihin.

Nyt nähtävässä tuoreessa minisarjassa Bonnien julkisuudenkipeys on jo itsestään selvyys, ja Clyde jää yhä selvemmin naisen vietävissä olevaksi puolipahaksi pojaksi. Koska yksi minisarjan Jenkeissä esittäneistä kaapelikanavista oli historiallisen totuuden nimiin vannova History Channel, Bonnien hahmo herätti paljon keskustelua. Totuus kun on, että sievän parikymppisen tytön ei oikeasti koskaan nähty ampuvan ketään.

TV5 esittää minisarjan kaksi parituntista jaksoa peräkanaa perjantai-illassa. Jos Bonnieen liittyvän dramatisoinnin antaa anteeksi, sarja tuntuu hyvin todenmukaiselta ja lisäksi hienolta ajankuvaukselta. Pääosassa Bonniena nähdään brittinäyttelijä Holiday Granger, joka on tuttu muun muassa Borgiat-sarjasta. Clydeä esittää piakkoin isoon tähteyteen nouseva Emile Hirsch, joka on kuin uusi Leonardo DiCaprio. Sivurooleissa nähdään esimerkiksi Holly Hunter ja William Hurt.

Kaikkien kesäuusintojen keskellä oikein virkistävä tapaus. Kiitos tästä.

Bonnie & Clyde 18.7. TV5 klo 21.00