Nukkumaan menossa? Kannattaisi vaihtaa se tabletti jo kirjaan. Kuva Shutterstock
Nukkumaan menossa? Kannattaisi vaihtaa se tabletti jo kirjaan. Kuva Shutterstock

Sen lisäksi, että tuuletat makuuhuoneen, panet sukat jalkaan ja juot lasillisen lämmintä maitoa, muista sulkea myös tekniset laitteet ennen nukkumaanmenoa. Se auttaa painonhallinnassa.

Onhan se toki pääteltävissä. Elektronisten laitteiden hiplaaminen voi vaikuttaa unenlaatuun, ja unenpuute puolestaan ruokailutottumuksiin. Käsi alkaa kuin itsestään hamuta kohti lohturuokapatoja, ja lihominenhan siitä lopulta seuraa.

Nyt asiaa on ihan tutkittukin! Mitä enemmän aikaa mobiililaitteiden parissa kuluu, sitä huonommin menee aineenvaihdunnalla. Erityisen haitallista on näytön tuijottelu iltapimeällä ennen nukkumaanmenoa. Science of Us -nostaa esiin kaksi viimeaikaista tutkimusta aiheesta.

Rensselaerin polyteknisen instituutin tekemän tutkimuksen mukaan kaksi tuntia taustavalaistun näytön – siis sellaisen, joita on tietokoneissa, älypuhelimissa ja tableteissa – katselemista hillitsee melatoniini-hormonin erittymistä 22 prosenttia. Melatoniini osallistuu elimistön vuorokausirytmin säätelyyn, joten sen puute voi aiheuttaa unettomuutta, katkonaista unta ja liian aikaisia heräämisiä. 

Viime vuonna International Journal of Obesity tutki 632 brittinuoren joukkoa ja löysi yhteyden teknologian iltakäytön ja painoindeksin kasvun välillä. Asiaa pitäisi tutkia vielä tarkemmin, jotta varmoja tuloksia saataisiin, mutta se ainakin on selvää, että huonot unet heikentävät yleistä hyvinvointia. Unenpuute myös lisää greliinin tuotantoa. Greliini on se hormoni, joka saa vatsan kurnimaan. Väsyneenä tulee myös valittua epäterveellisempiä ruokia.

Facebookin ja Twitterin sulkeminen pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ei siis suoranaisesti johda maagiseen vatsamakkaran katoamistemppuun, mutta ainakin ehkäisee lihomista. Laihdutuskuurilla kannattaa siis tarkkailla tekniikan kanssa viettämäänsä aikaa erityisen tarkasti.

Lue myös:

Nämä hiilarit sopivat laihduttajallekin

12 laihduttamisen pahinta karikkoa – ja näin luovit niiden ohi

Mikä tutkimus! Suklaansyöjät ovat muita hoikempia

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaani personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne oli hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavotteita, jotka saavutettua repsahdan. 

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensiviikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.

 

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00