Asiakas voi olla tunteiden ja tuoksujen vietävissä kaupassa. Kuva: Colourbox
Asiakas voi olla tunteiden ja tuoksujen vietävissä kaupassa. Kuva: Colourbox

Aistit avoimina kauppareissulle! Suomessakin on nyt innostuttu aistimarkkinoinnista, mutta Yhdysvalloissa äänten ja tuoksujen vaikutusta ihmisten ostokäyttäytymiseen on tutkittu jo 50-luvulta lähtien.

Psshhh… Kaupan oluthyllyllä sihahtaa ja melkein jo maistan maltaan kielelläni. Mutta kuka se oli? Kuka kehtasi avata pullonsa jo myymälässä?

Ei kukaan. Ääni tuli nauhalta, ja sen tarkoitus oli saada minut himoitsemaan huurteista.

Kyse on aistimarkkinoinnista: tuoksujen ja äänten vaikutuksesta ihmisten ostokäyttäytymiseen.

Lue myös: Lähditkö taas nälkäisenä kauppaan? Silloin tunnet varmasti tahmatassut, kassakyttääjät ja 11 muuta ärsyttävintä asiakasta

Helsinkiläisen K-Supermarket Hertan kauppias Markus Ranne on käyttänyt tuoksumarkkinointia myymälöissään jo yli kymmenen vuoden ajan. Pari vuotta sitten Ranteen markettiin suunniteltiin myös oma erityinen äänimaailmansa. Hedelmä- ja vihannesosastolla voi kuulla luonnonääniä puron solinasta kengän alla rasahtavaan oksaan, kalatiskillä taas meren liplatusta ja lokkien kirkunaa. Ja sitten siellä oluthyllyllä niitä sihahduksia.

”Äänet ja tuoksut ovat sen verran vaimeita, että suurin osa asiakkaista ei edes huomaa niitä.”

– Äänet ja tuoksut ovat sen verran vaimeita, että suurin osa asiakkaista ei edes huomaa niitä. Ne kuitenkin toimivat alitajuisesti ja synnyttävät mielikuvia. Etenkin ihmisen tuoksumuisti on hyvin vahva, Ranne kertoo.

Suomessa harvinaista

Suomessa aistimarkkinointi on vielä melko harvinaista. Rannekin tietää vain muutaman kauppiaskollegan, joka on siitä innostunut.

Yhdysvalloissa äänten ja tuoksujen vaikutusta ihmisten ostoskäyttäytymiseen on kuitenkin tutkittu paljon, ja aistimarkkinointia on harjoitettu jo 50-luvulta lähtien.

– Maailmalla monilla vaateketjuillakin voi olla ominaistuoksunsa, jotta ketjun kaikki myymälät tuoksuisivat samalta ja tunnistettavalta, Ranne kertoo.

Tutkimusten mukaan tuoksuilla voidaan kasvattaa asiakkaiden ostohaluja, mutta myös luoda tunnelmia ja jopa lisätä tilan tuntua.

Tiedostavalla haistelukierroksella Helsingin Ruoholahden Citymarketin ruokaosastolla nenä bongaa omenan, grillatun lihan, tuoreen leivän ja voimakkaan kookoksen tuoksun. Ja kas, vieressä seisookin teline täynnä kookosvesipulloja! Tuoksuja voi käyttää myös apuna uusien tuotteiden markkinoinnissa. Tuotteiden, joita asiakas ei muuten ostaisi.

Maailman miellyttävin tuoksu

Vaikka äänet ja tuoksut lisäisivät asiakkaan ostohaluja, Ranne haluaa ennen kaikkea tehdä kauppareissusta asiakkaalle miellyttävän.

– Arkinen kaupassakäynti ei ole mikään kovin seksikäs kokemus, päinvastoin. Mutta tavoitteeni on, että asiakkaalle jäisi kauppareissusta hyvä fiilis, ja hän haluaisi tulla juuri meille uudestaan.

Mitä miellyttävämpää kaupassa on, sitä kauemmin asiakas siellä myös viihtyy.

Siksi jo Ranteen Hertta-marketin tuulikaapissa tuoksuu vaihdellen vanilja – tutkimusten mukaan maailman miellyttävin tuoksu – tai omenapiirakka.

– Jollei niitä tuoksuja olisi, tuulikaapissa haisisivat lähinnä parkkipaikan pakokaasut, eikä siitä synny mikään kiva fiilis. Omenapiirakan tuoksu on kyllä sellainen, että siinä alkaa kuola valua ja mieli tehdä piirakkaa, Ranne naurahtaa.

Mitä miellyttävämpää kaupassa on, sitä kauemmin asiakas siellä todennäköisesti myös viihtyy. Ja silloin koriin saattaa helposti lentää myös heräteostoksia. Rento asiakas on yleensä kauppiaalle hyvä asiakas.

Kaikkia ei voi miellyttää

Kauppiaalle olisi toki edullisempaa napsauttaa vain radio päälle kuin tilata ammattilainen suunnittelemaan myymälän äänimaailma. Mutta radiosta voi tulla asiakasta ärsyttävä biisi (tai pahimmillaan jopa kilpailijan mainos!), ja silloin hän haluaa äkkiä ulos.

Radiosta voi tulla asiakasta ärsyttävä biisi ja silloin hän haluaa äkkiä ulos.

Ranteen mukaan aistimarkkinointiin satsaaminen kannattaa: myönteinen palaute asiakkailta on lisääntynyt selkeästi sen jälkeen, kun hän alkoi käyttää ääniä ja tuoksuja myymälöissään.

– Kukaan ei kuitenkaan kehu suoraan ääniä tai tuoksuja, vaan kehuja saavat miellyttävä myymälä tai hyvä valikoima. Minusta se kertoo siitä, että ääni- ja tuoksumarkkinointi toimivat juuri niin kuin pitääkin, Ranne sanoo.

Kaikkia ei voi kuitenkaan koskaan miellyttää.

– Kerran asiakas valitti lokkien kirkunasta kalatiskillä: hänelle ääni ei tuonut mieleen ihanaa merellistä miljöötä vaan kauppatorin varastelevat lokit.

Artikkelia korjattu 16.5. klo 12:54: K-Market Hertta muutettu K-Supermarket Hertaksi.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Voihan hajuste

Tuoksuja ja ääniä – oletko jo huomannut, miten meitä manipuloidaan kauppareissulla?

Eli nyt tuulikaapissa haisee pakokaasun ja vaniljan tai omenapiirakan tuoksujen sekasotku? Suomessa on koko ajan kasvava joukko hajusteille yliherkkiä ihmisiä, joille ylimääräiset hajut/tuoksut ovat myrkkyä. Ei tee myöskään terveille ihmisille hyvää olla jatkuvassa hajustesaasteessa. Jos vaniljan tuoksu tulee vaniljatangosta ja omenapiirakan tuoksu tuoreesta omenapiirakasta, ei minulla ole mitään näitä tuoksuja vastaan, mutta tämä kemikaalihöystö ei ole kivaa tai terveellistä.
Lue kommentti

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Saat paljon hyvää aikaan, jos etenet asioissa pikkuhiljaa ja kohtuudessa pysytellen. Hillitse rahanmenoa. Stressi hiljenee, kunhan et lipsu liiallisuuksiin.

 

KALAT

Mieti, mikä on tällä hetkellä mahdollista ja jatka siitä eteenpäin. Haistele uusia tuulia. Mieti, miten voisit vähentää rahankulutustasi.

 

OINAS

Pidä temperamenttisi kurissa, sillä muuten tiedossa on ongelmia. Harkitse sanojasi ennen kuin päästät sammakon suustasi. Rakkauselämässäsi myrskyää.

 

HÄRKÄ

Kuuntele, tarkkaile ja ota opiksi. Älä levittele henkilökohtaisuuksia suuren piirin tietoon. Suojele niin itseäsi kuin läheisiäsikin.

 

KAKSONEN

Panosta hyvinvointiisi. Vietä aikaa seurassa, jossa sinulla on turvallinen olo. Hetki on otollinen myös puhtaasti ulkonäöllisille muutoksille.

 

RAPU

Käy kaikki vaihtoehtosi läpi. Turvaudu kokemukseesi ja hoksottimiisi. On aika ottaa haltuun uusi projekti, joka voi viedä sinut pitkälle.

 

LEIJONA

On hyvä hetki uusien taitojen opetteluun ja itsesi kehittämiseen. Kohtele jokaista vastaantulevaa ihmistä hyvin, niin saat kokea ilahduttavia yllätyksiä.

 

NEITSYT

On aika kiinnostua uusista asioista. Älä aseta mielikuvituksellesi turhia rajoja. Mieti, mitä juuri sinä odotat ja toivot tulevalta.

 

VAAKA

Luota vaistoihisi, kun joudut pelaamaan riskillä. Joudut tänään vastakkain arvaamattoman ihmisen kanssa. Yritä parhaasi mukaan ymmärtää häntä.

 

SKORPIONI

Puhu ideoistasi ja odotuksistasi. Kuuntele korvat tarkkana hyviä neuvoja, joita nyt on tarjolla. Joku yllättää sinut erikoisella tarjouksella.

 

JOUSIMIES

Keskity itseesi ja tavoitteisiisi. On hyvä hetki kodin järjestelemiseen ja omien tarpeittesi miettimiseen. Romantiikka valaisee päivääsi.

 

KAURIS

Kuuntele ja tarkkaile kärpäsenä katossa. On turhaa kantaa huolta asioista, joihin et voi vaikuttaa. Anna muutosten tulla omassa tahdissaan.

 

 

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.