Tukholman saaristo on lähi­matkailijan unelma. Eri saarilta löytyy tekemistä niin herkuttelijalle, sporttaajalle kuin bilettäjällekin.

Vaxholm – nautinnonhakuiselle haahuilijalle

Saisiko olla uunituore sockerbulle?

Vaaleanvihreän puutalon terassia ympäröi puutarha kukkivine omenapuineen ja punaisine tulppaaneineen, kun Linda Wahlström kaataa kahvia krumeluurikuppeihin.

Nyt ollaan Vaxholmin saarella Ruotsissa, vajaan tunnin päässä Tukholman keskustasta. Täällä on niin ihanaa, että melkein itkettää.

Från jord till bord eli maasta pöytään on Lisa Lönner Pulkkisen kokkausmotto.

Linda pyörittää saarella pientä Vaxholms Bed & Breakfast -huoneistohotellia (Drottninggatan 7). Hän on yksi monista saariston asukkaista, joka on perustanut turisteja palvelevan yrityksen omaan kotiinsa. Tuntuukin siltä, että olisi tupsahtanut keskelle ruotsalaisperheen arkea. Lindan kouluikäiset pojat pärähtävät keittiöön ja ovat vähällä pölliä vieraiden pullat.

Linda Wahlströmin kotikuisti on avoin myös Bed & Breakfast -vieraille.

Tukholman saaristossa on letkeämpi ja kiireettömämpi tunnelma kuin ydinkeskustan humussa. Saaristo koostuu 30 000 saaresta, ja Vaxholm on kaiken keskus. Sieltä lähtevät myös yhteysalukset syvemmälle saaristoon.

Vaxholmissa voi myös shoppailla, tosin pienemmässä mittakaavassa kuin mantereella. Tuliaisiksi kotiin löytyy vaikka merihenkinen tarjotin, käsintehty kahvikuppi (Roddarhuset, Östra Ekuddsgatan 21) tai herkkuja paikallisesta suklaaputiikista (Hamngatan 9).

Helppo tulla

Vaxholmiin on yllättävän helppo päästä. Bussi kulkee Tukholman keskustasta perille 50 minuutissa.

Ruotsinlaivaristeilyä kannattaakin pidentää päivän verran ja suunnata yhdeksi yöksi Vaxholmiin. Jos rakastat kesäistä Hankoa, rakastat taatusti myös tätä saarta.

Bistro Sva Marga Matin luomuruuat sulavat suussa.

Bistro Sva Marga Matin (Söderhamnsplan 1) tarjoiluista 60 prosenttia on luomua. Herkullisen vuohenjuusto-punajuurisalaatin ainekset on hommattu lähitiloilta ja annos on valeltu paikallisella hunajalla.

Grinda ja Möja – ulkoilmasta nauttivalle sporttaajalle

Poletti putoaa suihkuhuoneen seinässä olevaan reikään, ja suihku käynnistyy. Nyt on oltava nopea, sillä lämmintä vettä riittää vain kahdeksi
minuutiksi. Möja-saaren paikalliset kuulemma peseytyvät merivedessä rajallisten pohjavesivarantojen vuoksi, mutta mukavuudenhaluinen nappaa mieluummin edes sen pikasuihkun Möjä Värdshusetin yleistiloissa.

Möja on Tukholman saarista sympaattisin. 270 vakituisen asukkaan saarella voi fiilistellä vanhaa, 1800-luvulla rakennettua puukirkkoa tai kaunista näköalapaikkaa. Urheilullinen vuokraa pyörän. Niissä ei ole edes lukkoja, sillä kuka ne täältä veisi. Pyöräilyn lisäksi saari sopii patikoijalle ja kalastamisesta innostuneille veneilijöille.

Majatalo Grinda Wärdshus on saaren keskus.

Majoittuminen Möjalla on edullista, koska mukavuudet on riisuttu minimiin. Yö Möjä Värdshusetissa maksaa noin 50 euroa. Maksullistakaan wi-fiä ei löydy koko saarelta, joten edessä on väistämättä vieroitus muusta maailmasta.

Kajakilla saaren ympäri

Spläsh, sanoo kajakki, kun se pulahtaa meriveteen Grindan saarella. Ensituntuma on kovin kiikkerä. Kaatuukohan tämä? Hetken melomisen jälkeen alkujännityksen kramppaamat käsilihakset alkavat rentoutua. Käsien toistuva liike ja saaristomaisema alkavat tuntua meditatiivisilta.

Puolentoista tunnin kierros ympäri saarta sujuu rapakuntoiseltakin.

Melomista voi harrastaa sekä Grindalla että Möjalla.

Saaren keskittymä on vuonna 1906 rakennettu, sittemmin modernein mukavuuksin täydennetty Grinda Wärdshus. Majoittuminen hoituu joko sen hotellihuoneissa (noin 110 euroa), vuokra-mökeissä (noin 70 euroa), teltassa tai omassa veneessä.

Kajakkikierroksen lisäksi saarella voi patikoida, kalastaa, uida tai vaikka sienestää. Grinda kuuluu kolmen suosituimman Tukholman saaren joukkoon. Ympärivuotisesti siellä asuu vain yksi perhe. Lapset haetaan
aamuisin veneellä kouluun.

Sandhamn ja Djurö– luksuselämää bilettäjälle

Sandhamn eli Sandö-saaren satama tekee heti selväksi, että nyt ollaan äveriäämmän porukan parissa. Ökyhuvipursien mastot ylettyvät taloja korkeammalle, eivätkä edessä aukeavat satamahotelli ja ravintola ole vaatimattomimmasta päästä.

Kesäisin Sandhamn täyttyy luksusveneistä.

Paikka sijaitsee ulkosaaristossa, joten sinne kestää mantereelta kolmisen tuntia veneellä. Kaikki vierailijoista eivät suinkaan purjehdi paikalle itse, vaan palkattu henkilökunta hoitaa homman heidän puolestaan.

Bileiden jälkeisenä päivänä päänsärkyä voi parannella täydellisellä hiekkarannalla, joka sijaitsee satamasta katsottuna toisella puolen saarta. Kävely sinne kestää puolisen tuntia, mutta se kannattaa. Rannan vaalea hiekka tuntuu varpaiden väleissä silkkiseltä. Äh, miksi hiekankin pitää olla Ruotsissa hienompaa kuin Suomessa?

Kiirettä pakoon hoitolaan

Jos saaristoelämä ripauksella luksusta kiinnostaa, löytyy Tukholman saaristosta vastaus tähänkin tarpeeseen. Djurö-saarella sijaitseva Djurönäset (Seregårdsvägen 1, Djurhamn) on neljän tähden hotellikompleksi, josta löytyy niin tenniskenttä, biljardipöytä kuin sisä-uima-allaskin. Tämän kesän uutuushankinta on sukellusvene, johon mahtuu kerralla neljä ihmistä.

Yhteysalukset kuljettavat kätevästi saarelta toiselle.

Kroppaa ja mieltä voi hoitaa paitsi luontopolulla, myös tyylikkäässä Djurönäset Spa -kauneushoitolassa. Siellä on hemmotteluhoitojen lisäksi joogasali pehmeine tyynyineen ja aromaattisine kynttilöineen.

Saari yhdistyy mantereeseen autotiellä, joten venekammoinenkin pääsee täällä nauttimaan saaristotunnelmasta.

Miten pääsee?

Bussilla ja taksilla: Vaxholmin satamassa pysähtyvät kaikki saariston laivat. Sinne pääsee Tukholman keskustasta bussilla 670. Matka kestää 50
minuuttia. Myös Djurönäsetiin pääsee Slussenista 50 minuutissa busseilla 433 ja 434. Taksimatka maksaa n. 90 euroa yhteen suuntaan.

Yhteysaluksilla: Saaristossa on kaksi laivayhtiötä, Waxholmsbolaget ja Cinderellabåtarna. Grindalle matka kestää Vaxholmista reilun tunnin, Möjälle ja Sandhamniin kolmisen tuntia. Alukset ovat isoja, siistejä ja niistä saa ruokaa ja juomaa. Plussaa ilmaisesta wi-fistä. Hintahaitari n. 10–20 euroa.
www.waxholmsbolaget.com,
www.cinderellabatarna.com   

Venetaksilla: Jos liikkeellä on isompi porukka, vesitaksi voi olla vaihtoehto. Hinnat pyörivät muutamissa sadoissa euroissa riippuen matkan pituudesta.
www.taxistockholm.se

Omalla veneellä: Ruotsin jokamiehenoikeuksien mukaan mille tahansa saarista saa leiriytyä, kunhan pysyy 200 metrin päässä asutuksesta.

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)