Me Naiset
|
Outi Pippuri
Pukin lahjapussi joutui tänä vuonna laihdutuskuurille. Kuva: Shutterstock
Pukin lahjapussi joutui tänä vuonna laihdutuskuurille. Kuva: Shutterstock

Koko jouluun kuluu suomalaiselta 517 euroa. Se on vähemmän kuin viime vuonna.

Joulupukki pääsee tänä jouluna vähemmällä, sillä suomalaisperheiden lahjasäkit ovat viime vuotta kevyempiä. Itse asiassa koko joulun viettoon kulutetaan tänä vuonna edellisjoulua vähemmän rahaa, osoittaa Nordean TNS Gallupilla teettämä tutkimus.

Suomalaisen joululahjabudjetti on tänä vuonna keskimäärin 311 euroa, kun vuonna 2013 jouluostoksiin hujahti hieman enemmän, 323 euroa.

Eniten lahjoihin kulutetaan Etelä-Suomessa, jossa lahjasäkin antimiin upotetaan keskimäärin 357 euroa. Säästäväisimpiä ollaan Itä-Suomessa, jossa lahjoihin kuluu keskimäärin 242 euora henkeä kohden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joulun muista kuluista karsitaan tänä vuonna kymmenisen prosenttia. Juhlapöydän herkkuihin, joulukoristeisiin ja muihin joulun menoihin kuluu tänä vuonna 206 euroa henkeä kohden. Pääkaupunkiseudulla näihin menoihin ollaan valmiita sijoittamaan muuta maata enemmän, 242 euron edestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Moni meistä suuntaakin lahjaostoksille heti, kun veronpalautukset maksetaan.

Lue myös:

Joulu- ja designmarkkinakausi alkaa! Tee lahjalöytöjä näissä tapahtumissa

Nämä ovat naisten toivotuimmat joululahjat

Milloin veronpalautukset maksetaan

Milloin jouluvalot saa ripustaa?

Oletko sinäkin jouluttaja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla