Tässä ei jonoteta baariin vaan pörrätään Suur-Helsingin seurakunnan ovella. Kuvat: Satu Kemppainen
Tässä ei jonoteta baariin vaan pörrätään Suur-Helsingin seurakunnan ovella. Kuvat: Satu Kemppainen

Mitä kaupunkilaishipsteri tekee nykyään viikonloppuisin? Saapuu tietenkin­ uuden city­seurakunnan ­jumalanpalvelukseen.

"Annetaan vielä tosi isot aplodit meidän mahtavalle Jumalalle!"

– Kyllä mä ekalla kerralla ajattelin, että todella kummallinen meininki. Jengi laulaa, omituisen avoimia ihmisiä, Nelli Uurtimo, 24, muistelee.

Suur-Helsingin seurakunnan, Suhen, salissa Helsingin Kalliossa on nytkin kummallinen meininki. Nuoret laulavat ylistystä seisaallaan, on valoshow ja bändi. Äsken kun kerättiin kolehti ja luettiin tiedotusasiat, taustalla soi kevyt bossanova ja savukone tuprutti. Tänään on lauantai-ilta, joten mitäpä muuta stadilaisnuoriso tekisi kuin ylistäisi Jumalaa.

Nellistä tämä ei enää tunnu kummalliselta, mutta hänelle tapahtuikin silloin ekalla kerralla jotain. Pyhällä hengellä oli ehkä osuutta asiaan. Nelli voi kertoa siitä kohta lisää, mutta ensin kuullaan ­sanaa. Illan teemana on Vaarallinen, ja ylistyksen johtaja puhuu mikkiin ulkoa, innostuneesti.

"Nyt mä pyydän, että sä laitat turvavyön kii, luulen et Jumalalla on meille tänään jotain sanottavaa."

Nelli Uurtimolle usko on tuonut elämään rentoutta.

Nyt tarvitaan äänieristystä!

Suhen Jumala on sama kuin luterilaistenkin, mutta jotenkin hän tuntuu puhuvan poikkeuksellisen tykisti täällä Pengerkujalla. Suhen popintäyteisiin tilaisuuksiin pitää kantaa koko ajan enemmän tuoleja samaan aikaan, kun luterilaiset kirkkosalit tyhjenevät. Täällä pidetään nykyään sunnuntaisin kolme jumalanpalvelusta, jotta kaikki halukkaat mahtuvat. Päivän aikana saapuu noin 350 sanankuulijaa. Tyypillinen tulija on 20–30-vuotias kaupunkilainen, vaikka sellainen kuin Nelli: trendikäs, ­tatuoitu, medianomiksi opiskeleva laulaja.

Suhe on sitoutumaton seurakunta, joka liittyy evankelisen herätyksen ­perinteeseen. Raamattua luetaan vakavasti, mutta tunnelma pidetään kevyenä. Sellainen yhdistelmä on nyt cool, ja ­Suhen kaltaisia kasvavia citykirkkoja on monta muutakin. Etelä-Helsingissä helluntaiseurakunta Fila on kokenut nuorennusleikkauksen, Turun Vapaaseurakunnassa on uutta pöhinää. Seinäjoella kaikki katu-uskottavat nuoret käyvät kuulemma hellareiden tilaisuuksissa.

Opillisia eroja seurakuntien välillä on vähän, mutta tyylieroja on. Ja biisieroja! Suhen ylistyslaulut säveltää kymmenhenkinen joukko. Yksi heistä on Jaska, joka soittaa nytkin kitaraa lavalla. Akustista kitaraa. Naapuritalosta on näet ­valitettu, että uskovaisista lähtee liikaa melua, joten täytyy olla tarkkana. Kertosäe lähtee, kaikki mukaan:

– Minä tiedän, lunastaa-jaaa-ni, elää, hän elää...

Nosta sun käsi

Lauantain Suhe Youth -nuortenillan ­puhujana on Nellin aviomies Jyri Uurtimo, joka avaa nuorisolle Luukkaan evankeliu­mia. Yhdessä luvussa Jeesus kehottaa seuraajiaan kieltämään itsensä ja ottamaan ristinsä.

– Mitä sä tarkotat Jeesus? Nykyään on trendikästä uskoa vain vähän, mutta sä vaadit täydellistä alistumista Jumalan käyttöön. Täähän voi olla kutsu jopa marttyyrinkuolemaan. Radikaali, vaarallinen tie. Ootko valmis seuraamaan?

Kuulostaa ihan tosiuskovaiselta, ja niin on tarkoituskin. Täällä Suhella saa kyllä käydä vain tapaamassa kavereita, katsomassa poikia tai laulamassa mukana, mutta oikeasti ihmisten haluttaisiin sitoutuvan. Vaarallisuuden teemassakin rohkaistaan nuoria erottumaan valta­virrasta: olemaan rohkeasti kristitty ja levittämään Jumalan rakkautta.

"Eikä se mee niin, että kuolinvuoteella toteaa, että olihan se perseestä, mutta ainakin seurasin Jeesusta. Ei! Hän on luvannut antaa elämän, ja yltäkylläisen elämän", Jyri (oik.) puhuu, Jaska säestää.

Nyt rukoillaan. Kun päät on painettu alas ja Jaskan akustinen kitara helisee, on totuuden hetki.

– Jos sä haluut seurata, antaa sun elämän hänelle, sä voit nyt nostaa sun ­käden korkeelle. Niin että mä nään sen. Pyydän, oo rohkee ja nosta sun käsi. Että me voidaan rukoilla sun puolesta.

Ainakin yksi nuori on valmis kantamaan ristinsä Jeesuksen perässä Golgatalle. Rohkea tyttö.

Ihmeen helppoa

– Mäkin jännitin uskoontulon jälkeen. Mietin, miten vanhat kaverit suhtautuvat, mutta ei kukaan sitten dumannut. Varmaan suurin osa pitää mua ihan hulluna, mutta onkohan siinäkään mitään uutta... Nelli miettii.

Kun parikymppinen Nelli tuli uskoon, hän eli vilkasta elämänvaihetta. Pop & jazz konservatoriolla laulua opiskeleva tyttö tutustui rumpuja opiskelevaan ­Jyriin, ja Jyri toi Nellin Suhen sunnuntaihin. Kulttuurisokin keskellä jotain ­tapahtui.

– Ei salamanisku, mutta muistan sellaisen rauhan. Ikään kuin mulle olisi ­sanottu, että kaikki on hyvin, sen kun olet vaan.

Nelli alkoi pitkät keskustelut suhelaisten kanssa, kyseenalaisti ja ihmetteli. Tuntui rentouttavalta siirtää ajatukset oman navan ympäriltä muualle. Tärkeämpää olivat muut ihmiset, ympäristö ja Jumala – hän itse ei olekaan se tärkein.

– Mietin, että voiko tämä olla näin helppoa. Että ei tarvitse kuin uskoa.

Hullun siunattu olo

On tänne ainakin helppoa tulla. Suhella tarjotaan tänään sanan lisäksi kahvia, pasteijoita ja avoimia hymyjä: kukapa ei haluaisi tuntea oloaan tervetulleeksi, kun tulee uuteen paikkaan. Moni ­mukaan raahattu kaveri päättää tulla ­ensi viikollakin.

Penkillä istuskeleva nuorisorivi tuntee jo toisensa. He ovat host-tiimi, joka huolehtii tarjoilusta ja lämpimästä vastaanotosta. Kirsi oli ennen ateisti, mutta alkoi keväällä kaivata mukaan kristilliseen seurakuntaan. Tia tuli muutama vuosi sitten poikaystävän houkuttelemana. He, Kristian, Elisa ja Lidia, koettavat selittää, miltä tuntuu olla uskossa.

– Mulla on tosi kannettu olo.

– On tieto siitä, että on tuonpuoleinen elämä. Mutta ei me sitä venailla – Jumala ohjaa meitä jo tässä elämässä, ettei tää olisi sattumanvaraista poukkoilua.

– Ei me olla täydellisiä ihmisiä.

– Kristinusko on ainoo uskonto, jossa armoa ei tarvitse ansaita. Ei tarvitse tehdä mitään. Rakkaus tulee Jumalalta, ja sitä voi vaan jakaa muille.

Suhelaiset eivät arkaile kertoa koulussa tai töissä, että sunnuntaina olisi ylistystä tarjolla Pengerkujalla.

– Näistä aiheista tulee tosi hyviä keskusteluja kavereiden kanssa. Miksi mä en kertoisi koulussa, että mun elämä on mahtavaa ja mulla on hullun siunattu olo päivästä päivään? Lidia kysyy.

Sanaa ja raha-asioita

Sunnuntai! Jos haluaa nähdä kerralla kaksisataa uskovaa hipsteriä, kannattaa tulla sunnuntaina Suhen kello 18.30 ­jumikseen. Kaksi aikaisempaa tilaisuutta vetävät lapsiperheitä, viimeiseen ­tulevat nuoret aikuiset, joiden ei tarvitse olla kotona keittelemässä iltapuuroa.

Vielä. Lapsia varmasti tulee heillekin ajallaan: Suhen kulttuuri on perhearvoja korostavaa sorttia, ja jäsenet ovat lisääntymisiässä. Päiväjumisten aikana vapaaehtoiset paimensivat salin yläkerrassa neljääkymmentä versoa.

Sanaa ja savukoneita.

Saarnan vetää tänään pastori Markus Lehtonen. Ilta alkaa pimeässä. Salin seinälle heijastuu lähtölaskenta. Kun päästään nollaan, spottivalot syttyvät ja bändi aloittaa. Biisin jälkeen lavalle ­astuu Kirsi, yksi seurakunnan työntekijöistä.

– On huikee sana tulossa, Jumala on todella puhunut, avataan meidän sydämet tänään. Sitä ennen luodaan avoimuuden hengessä budjettikatsaus, Kirsi sanoo mikkiin.

Seinälle ilmestyy excel-taulukko, jossa on taselaskelma. Hyvältä näyttää! Tulosta jäi 30 000 euroa: viisisataa enemmän kuin viime vuonna. Jumala on pitänyt huolta, ja Hän saakin taas aplodit.

Seurakunta pyörii vapaaehtoisten lahjoittajien varassa. Jokaisessa tilaisuudessa kerätään kolehti ja seinälle heijastetaan tilitiedot lahjoitusten varalta. Palkattua henkilökuntaa on viisi ihmistä, mutta rahaa tarvitaan muuhunkin. Esimerkiksi äänieristysasia olisi saatava kuntoon, tai muuten musiikki säilyy turhan leirinuotiohenkisenä.

Markus puhuu

Tämä pastori-Markus vaikuttaa puhujalta Jumalan armosta, ja hän taitaa tietää sen itsekin. Puhe on todella mukaansatempaava. Se kajahtelee humoristisessa, välillä vakavoituvassa hengessä. Tänään käsitellään Vuorisaarnaa ja Isä meidän -rukousta.

Markuksen takana olevalle kankaalle on heijastettu niin jyrkkä vuorenhuippu, että sinne ei ilman jumalallista väliintuloa kivuttaisikaan. Se ei ehkä ole sama, jolla Jeesus piti legendaarisimman saarnansa, mutta hieno se on silti. Illan teemoja:

* Anteeksipyytäminen ja -anto. Vaikea laji. Raju tosielämän esimerkki uskottomuudesta. Vetoomus pienempiin ­kähinöihin: voisimmeko me olla seurakunta, jossa ei nihkeiltäisi? Silloin tässä paikassa olisi helppo hengittää.

* "Tapahtukoon sinun tahtosi." Fantastinen, turvallinen rukous. Isä tietää parhaiten.

* Jumala Isänä. Markuskin on neljän lapsen isä, hänkään ei aina vastaa lastensa pyyntöihin myöntävästi. Kun 12-vuotias tytär pyytää energiajuomaa, rakastava isä sanoo "ei". Jumalakaan ei välttämättä sano "kyllä", vaikka häneltä kuinka tarmokkaasti pyytäisi jotain.

– Ja se ei tarkoita sitä, ettei Hän välittäisi. Haloo.

– Nyt kun mä katon tonne taakse, niin ootteks te huomanneet saman, että ­valomiehet ja äänimiehet juo aina energiajuomia. ÄLKÄÄ JUOKO NIITÄ. NE EI TEE HYVÄÄ.

Seurakunta nauraa. Alkaa hahmottua, että Suhen sisäpiirihuumorissa nauretaan moralismille. Sanan jälkeen lauletaan vielä pari ylistysbiisiä. Toinen on pirteä kappale englanniksi, australialaisen Hillsong-seurakunnan musiikkia. Painakaa nimi mieleen: Hillsong. Se on helluntaiseurakunta ja vientituote, joka tekee isoa liikevoittoa ja kerää maailmanlaajuisesti seuraajia. Tukholmassa on jo Hillsong-seurakunta, saa nähdä milloin Helsingissä. Mutta palataan Pengerkujalle. Täällä alkaa vapaan seurustelun aika.

– Tervetuloa loungeen, ensikertalaisille on kakkua, muille keksejä.

Palautesessio

– Nopee palaute. Miten ilta sujui? Markus kysyy.

Vapaaehtoistyöntekijät kertovat, että kakkua oli tarpeeksi, tekniikka pelasi, host-tiimillä oli loistava ilta. Jaskan ­säveltämä uusi biisi toimi, mutta oliko sävellaji liian korkea?

– Ja bändi. Silmät auki ja hymy! Jengi on ku jotain haudankaivajia, Markus ­toteaa.

Jaska puolustautuu vitsillä:

– Mun toivo ei ole enää tässä vaan ­tulevassa elämässä.

 

Palautesessio backstagella: hyvin meni, vähän lähtölaskennan ajoituksen kanssa vielä hiomista.

Palautteen lopuksi Markus toteaa, ­että voidaan taas iloita isosta voitosta ja mysteeristä: sana saa ihmiset liikkeelle.

– Noustaan seisomaan. Herran siu­naus. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä...

Toisessa lauseessa tulee sekava hetki. Se tulee aina. Helluntailaiset näet sanovat, että Herra valistakoon kasvonsa, luterilaisten uuden käännöksen mukaan se menee, että Herra kirkastakoon kasvonsa – ja Suhen jäsenissä on kummankin perinteen kasvatteja.

Entäs arvokysymykset!

Joo-o, joo-o. On tässä jotain vetoavaa. Epämuodollista, kevytrakenteista. Helpompaa kuin luterilaisessa messussa, jossa pitää multitaskata: plarata virsi­kirjaa, seurata samalla kaavaa ohjelmalehdykästä, arpoa kohtaan "niin myös sinun henkesi kanssa" oikea sävelmä ja olla alati valppaana, koska milloin ­tahansa voi joutua ponkaisemaan ylös.

Suhen perustajalla Rauno Kokkolalla oli mielessään eloisa hengellisyys, kun hän perusti Suhen 1990. Idea tuli sapattivapaalla Portlandissa, City Bible -seurakunnasta. Suhen ensimmäiseen tilaisuuteen Tikkurilaan löysi tiensä 120 ihmistä eri taustoista. Siitä se lähti. Rauno on vieläkin Suhen johtava pastori, lauma ­ympärillä vain on nuorentunut.

Jos luterilaisella kirkolla on iso organisaatio ja vakiintuneet kaavat, Suhea Markus vertaa ravintolapäivään: tämä ei ole taho, joka järjestää hengellisyyttä vaan jengi, joka tekee hengellisyytensä yhdessä. Sellainen vetoaa nykykaupunkilaisiin. He haluavat tehdä itse.

Mutta kuitenkin Suhen suosio on aito mysteeri. Raamatun ajatukset esimerkiksi homoseksistä otetaan tosissaan, ja silti seurakuntaan lappaa lisää 20–30-vuotiaita kaupunkilaisia. Sen ikäiset pakenevat luterilaisesta kirkosta, koska muutama johtoportaan jäsen ­paheksuu homoliittoja. Miksi he sitten haluavat kuulua yhteisöön, joka on ­arvoiltaan vielä konservatiivisempaa, lähellä katolista kirkkoa?

Markuksen mielestä on epärelevanttia jumittua moraalikäsityksiin.

–  Homoseksuaalinen synti on väärin, joo, mutta niin on sekin, ettei tottele vanhempiaan. Homot ja heterot ovat Jumalan edessä samalla viivalla, kaikilla on syntinsä. Meillä on moraalikäsityksemme, mutta Jeesus ei ollut moralisti.

Ok, ei siitä sitten enempää. Seurakunnassa on aiheesta erilaisia mielipiteitä. Suhelaiset eivät kuulemma kauheasti juttele keskenään elämäntapavalinnoistaan.

– Arvokysymykset pitää jokaisen miettiä itse henk koht, ja se on välillä haastavaa, Nelli miettii.

Tiede vs uskonto

Jos Suhen tyyli ei innosta, hengellistä ­kotia voi etsiä vaikka läheisestä Kallion evankelis-luterilaisesta seurakunnasta. Sielläkin on nuorehko, innostava kirkkoherra. Siellä on keramiikkapajoja, gospel-tanssitunteja ja jumalanpalvelukset joka sunnuntai. Siellä on hyvää musiikkia, vaikka ei Jaskan säveltämää. Siellä on ­ollut muuten myös Sateenkaarimessu.

 

Elisa lähtee Ruotsiin raamattukouluun, ystävät siunaavat. "Kiitos, että me ollaan saatu tutustua tähän upeaan ihmiseen. Siunaa, että sille tulee antoisa reissu. Älä anna sen oppia liikaa ruotsia."

Mutta jostain syystä kirkko menettää kannattajia. Onkohan se nuorten ­makuun liian iso ja vakiintunut? Moniääninen? Vai Jeesuksen seuraaminen liian hiljaista?

Vielä sellainen kysymys olisi suhelaisille, että eikö ole vähän tyhmää uskoa ikuiseen elämään? Vähän helppo ratkaisu? Nellin mies Jyri vastaa miettimättä.

– On se heikkoutta, ateistit ovat siinä ihan oikeassa. Hyvällä tavalla heikkoutta. Uskominen on antautumista, asioiden yksinkertaistamista. En mä sanoisi, että tyhmää. Täytyy vain olla sillä tavalla hölmö, että hyväksyy sen, ­Jyri pohtii.

Hän tuli itse uskoon tavallisella rippileirillä. Ysiluokalla hän huusi bilsan tunnilla "Ei Se Mee Noin!", kun käsiteltiin evoluutiota. Sittemmin sävyjä on tullut lisää. Tiede ja uskonto voivat Jyrin mielestä helposti elää rinnakkain.

– Maapallo on niin uskomaton hienoviritys, että ei se voi olla sattumaa. Jumala on tehnyt meistä kiinnostuneita, ja näen hänen olevan fiiliksissä aina, kun tiede löytää jotain uutta: "Näkisittepä, mitä on vielä tulossa!"

Varo, Helsinki

Seurakuntalaiset valuvat ulos ja jäävät sisäpihalle juttelemaan. Sunnuntai-ilta on pimentynyt. Nelli ottaa pyöränsä: ­kotiin polkiessa voi miettiä vaikka illan sanomaa anteeksiantamisesta.

– Ei mikään helppo asia.

Pitkätukkaisia tyttöjä, poikia pipot päässä. Raikkaan ja suloisen näköistä porukkaa nämä nuoret kristityt ovat. ­Mitä he oikein meinaavat? Sitä Jyriltä kysytään joskus. Itsenäisessä seura­kunnassa on ihmisten mielestä jotain epäilyttävää. Onkohan heistä jotain vaaraa?

– Toivottavasti Suhesta tulee joskus seurakunta, joka rakastaa vaarallisen paljon helsinkiläisiä. Sitten ihmiset voivat paremmin, elämään tulee merkitystä. Voi vain kuvitella, millaista täällä on sitten, kun kaikki asettavat toisen edun omien tavoitteidensa edelle, Jyri unelmoi.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 37/2014.

Lue myös:

Nuoripari säästi seksin avioliittoon: "Kannatti odottaa"

16 lapsen lestadiolaisäiti: "Emme saisi väsyä"

Henkisen herätyksen kokenut Kirsi Salo: ”Vastoinkäymiset ovat lahjoja”

Tiistain Ensitreffit alttarilla jaksossa riidellään – taas. Siitä huolimatta yhden parin tulevaisuudessa pilkahtaa myös valoa. Varo juonipaljastuksia!

Kirjoitimme aikaisemmin, että Ensitreffit alttarilla -ohjelman Johannan ja Markuksen suhteesta ei oikein ota selvää.

Aikaisemmissa jaksoissa heillä on vaikuttanut menevän ihan mukavasti, ja kumpikin on todella halunnut saada suhteen toimimaan. Silti matkaan on mahtunut myös vastoinkäymisiä, erityisesti siksi, että heidän tapansa kommunikoida ovat hyvin erilaiset.

Tämän viikon jaksossa erilaiset viestintätavat räiskähtävät jälleen esille. Tarkoitus on viettää mukavaa kesäpäivää veneretkellä, mutta jo aiemmin päivällä käyty pieni riita kasvaa retken loppumetreillä suureksi.

Seuraa klassista riitelydialogia.

– Niin mut mä en ymmärrä, kerro mulle syy, miksi sä halusit... Et se sua nyt alkoi mietityttään uudestaan, Johanna ihmettelee.

– Miksi tästä pitää nyt vääntää, en mä oo tätä vääntämässä enää yhtään mitään, Markus yrittää.

– Sähän alotit uudestaan! Johanna tulistuu.

– No enhän mä oo enää sanonut yhtään mitään, ei mua kiinnosta tää homma, Markus mutisee.

– Ei mua kiinnosta tommonen hiljaisuus! Johanna syyttää.

– Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen. Sit kun sua ei kiinnosta, niin tässä pitäis mennä sun mukaan joka asiassa, Markus tuskailee.

”Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen.”

Lopulta Markus saa tarpeekseen riitelystä ja yrittää lähteä pois tilanteesta.

– Mä meen nyt jonnekin, ei tästä tule hevonv****a tästä hommasta.

– Miks näin typerästä asiasta lähtee tämmönen, mä en ymmärrä, Johanna jatkaa vielä.

– Älä minulta kysy, mä oon täs nyt yrittänyt ja yrittänyt, Markus sanoo.

– Aivan juu, sinä oot yrittänyt, Johanna toteaa kuivasti.

Seuraavaksi Markus turvautuu klassikkolausahdukseen:

– Älä nyt oo tommonen marttyyri.

– Itte sää, älä viitti hei, Johanna vastaa.

Videoklippi riidasta on katsottavissa MTV:n julkaisemassa ennakkojutussa.

Nyt käsi sydämelle. Kuulostaako tutulta? Tästähän parisuhderiidoissa lopulta on kyse. Jokin pieni asia saa kinan käyntiin, mutta todellisuudessa riidellään ihan jostain muusta: huomiosta, hyväksynnästä, rakkaudesta. Kumpikin haluaisi jo tehdä sovinnon, mutta kuitenkaan ei tee mieli antaa ihan kokonaan periksi.

Johanna ja Markus keskustelivat kommunikointitavoistaan edellisessä jaksossa psykologi Tony Dunderfeltin vastaanotolla. Riitojenkin keskellä molemmilla on vahva tahto saada suhde toimimaan. Kuukauden avioliiton jälkeen näyttää siltä, että yhteys alkaa löytyä.

– Kun se alku oli niin vaikea, en ikinä ajatellut, että me olisimme tässä tilanteessa. Että olen löytänyt tämmöisen systeemin kautta ihmisen, kenestä oikeasti välitän ja tykkään, niin onhan se aika hurjaa, Johanna sanoo jaksossa.

Mikään ei valaise lokakuista päivää kirkkaammin kuin asenneröyhtäys 1950-luvulta.

Et saa vaativia työtehtäviä, jos sinulla on silmäpussit. 

Harmaantuminen ei saa näkyä. 

Käytä hametta, jos haluat vaikuttaa menestyneeltä.

Muun muassa näin Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirjan (Alma Talent) kasanneet Minna Kiistala ja Jani Niipola opettavat Helsingin Sanomissa

– Jos ei tarvitse miettiä hoitamattomia kynsinauhoja tai silmäpakoa sukkahousuissa, voi keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen, Kiistala kuvailee lehden haastattelussa.

En ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Kaksikko antaa myös joukon järkeviä (miehille suunnattuja) pukeutumisvinkkejä, mutta nämä muut... Voi hyvä jumala.

Voin vakuuttaa, etten ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Silmäpussit eivät estäneet Bill Clintonia saamasta ihan merkittäviä työtehtäviä (ne olivat ihan toisenlaiset pussit, jotka tuhosivat hänen uransa).

Ja harmaantuminen – ei edes mennä tähän. Jos vilkaisee Maailman varakkaimpien ihmisten -listaa, harmaa vyöryy päälle. Mutta ei siinä joukossa toki naisiakaan juuri näy.

Johtuu varmaan siitä, että he eivät ole tajunneet käyttää niitä hameita. Vai tuleeko mieleen mitään muuta mahdollista selitystä?