Riskialtis luolasukeltaminen vaatii vuosittain uhreja, viimeksi Norjassa. Yli kymmenen vuotta sukeltanut pariskunta Taija Nevalainen ja Jukka Öster kertoo, mikä ääriharrastuksessa kiehtoo.

Sukelluslampun valokeila heijastuu veteen kirkkaanvihreänä ja osuu vaaleisiin kalkkikiviseinämiin. Kaksi sukeltajaa etenee rauhallisesti Norjan Plurdalenin luostossa, 120 metrin syvyydessä.

He seuraavat luolaan asennettuja naruja ja merkkejä, yhä syvemmälle ja yhä pidemmälle. Reitit ovat kapeita, aukot ahtaita. Missään ei näy liikettä, ympärillä on vain suunnaton hiljaisuus.

– Pinnan alla kaikki muu häviää mielestä. Se on vain niin uskomaton tunne, kun leijuu täysin painottomana upeassa vesiavaruudessa ilman, että edes siipiä tarvitsee levitellä, luolasukeltaja Taija Nevalainen, 41, huokaisee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taija on tavannut lajin myötä puolisonsa, Jukka Österin, 55.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Harmillista on se, että aina kun onnettomuuksia sattuu, viranomaiset tai joku muu taho asettaa sukeltamiselle rajoituksia. Ei sukeltaessa voi riskeerata kuin itsensä, joten miksi yhteiskunta koettaa holhota aikuisia ihmisiä?

Lue torstaina 27.2. ilmestyvästä Me Naisten numerosta 9/2014, mitä Taija ja Jukka ajattelevat Plurdalenin luolaston onnettomuudesta, jossa menehtyi kaksi kokenutta suomalaissukeltajaa. Muuttiko se suhtautumista sukeltamiseen? Voit ostaa uusimman digilehden 27.2. alkaen täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla