On noloa pyytää alennusta, mutta siten saa ilmaista rahaa. Vai saako? Tinkaajan päiväkirjasta se selviää.

Kuulin juuri tyypistä, joka onnistui tinkaamaan asunnon vuokrasta huomattavan summan. Ei ole todellista! Itse en saisi tingattua edes upouudesta autosta. Tai jos saisin, ahdistaisi ja nolottaisi niin maan perusteellisesti.

Asialle on tehtävä jotain, sillä tinkaamallahan saa ilmaista rahaa. Päätän tingata yhden vapaapäivän ajan kaikesta mahdollisesta, oppaanani miespuolisen kaverini vinkit. Hän kuuluu tinkaamisen kuninkuusluokkaan.
”Pysyt kovana, tinkaaminen vaatii munaa”, kuuluu vinkeistä keskeisin.

No minähän yritän. En silti aio ostaa autoa vaan kaikkea sellaista, mitä muutenkin ostaisin. Ensimmäiseksi painelen Helsingin Hakaniemen torille mansikkakaupoille.

Etsi itse viljelijä

Kierros torilla osoittaa, että mansikat maksavat joka kojussa 3,50 euroa litra. Myyjät taas näyttävät olevan lähes järjestään parikymppisiä kesätyöntekijöitä. Niiltä nyt en ainakaan saisi alennusta senttiäkään.

Sitten näen onnekseni keski-ikäisen miehen. Selkeästi itse viljelijän, joka on valmis kohtaamaan hintatietoisen asiakkaan.

Mutta voi eih, unohdin kysyä, millä lauseella kuuluu tingata. Sen sijaan isäni vinkki on jäänyt päähäni: ”Tee tarjous. Ihan turha hokea, että paljonko lasket, paljonko lasket.”

– Saisko litran mansikoita kolmella eurolla? muotoilen tinkauskysymykseni.

Myyjä katsoo minua hivenen vihaisesti.

– Miksi?

En ole varautunut tähän.

– Ööö, eiks aina ole tinkimisen varaa?

Mies on hiljaa. Tilanne on painostava, erittäin epämiellyttävä. Minua kaduttaa: viljelijä on poiminut marjoja varmasti aamuyöstä selkä kyyryssä, ja perheen Särkänniemen-reissu on kiinni näistä tuloista.
Olen juuri ehdottamassa alennuksen sijaan – kaverini vinkin mukaisesti – kylkiäiseksi kourallista kirsikoita, kun mies sanoo:

– Saat kaks litraa kuudella eurolla.

Sitten hän lisää veemäisellä äänellä:

– Oletko nyt tyytyväinen?

En, tämä oli kamala kokemus. Menen viereiseen kojuun lätylle enkä todellakaan tinkaa vaan annan myyjälle mansikan.

Mutta huraa, olen tienannut euron! Ostan sillä onnellisena käsisaippuan. Jatko on varmasti helpompaa, koska pää on nyt auki.

Tinkaa myös palveluista

Minulla on jalkahoito varattuna, ja tänään aion tingata myös siitä. Serkkuni kertoi parturi-kampaajakaveristaan, jota ärsyttää, kun asiakkaat ovat aina tinkaamassa. Tinkaavatko ihmiset todella myös palveluista?

– Rentouta vaan jalka, kosmetologi sanoo useaan otteeseen.

En pysty, sillä stressaan koko ajan edessä olevaa tinkaustapahtumaa. Olen päättänyt kysyä, saisinko 70 euron hoidon 65 eurolla. En uskaltanut kysyä sitä etukäteen, sillä pelkäsin, että siinä tapauksessa hoitaja olisi nyrhäissyt puolet pois pikkuvarpaastani.

– Voi kuule, kun tämä hoito on varattu tietyksi ajaksi ja se on aina tietyn hintainen, nainen vastaa tinkaukseeni hellyttävän ystävällisesti.

Sitten hän pitää pienen luennon keskustan vuokrista sekä hoitovälineiden ja -materiaalien kustannuksista. Tekee mieli huutaa, että ei se mitään. Olisikin huomattavasti eettisempää tingata suurelta firmalta kuin yksityisyrittäjältä.

Lopuksi kosmetologi antaa jalkarasvanäytteen, mutta luultavasti olisin saanut sen joka tapauksessa. Tästä operaatiosta ei kuitenkaan jäänyt ikävää jälkimakua.

Tinkaajaguruni muistutti tunneälystä ja pelisilmästä. On kuulemma hiuksenhieno ero, onko tiukka vai ylimielinen. Myyjää ei saa suututtaa.

En vain käsitä, miten näitä oppeja noudatetaan, kun myyjä ei tule yhtään vastaan. Luultavasti näytän jo valmiiksi lampaalta, josta näkee kilometrin päähän, etten kuitenkaan loppupeleissä uskaltaisi vaatia mitään.
Antaisivat edes säälistä.

Osta maaseudulta

Seuraavaksi testaan ison ketjuliikkeen, josta ostan lähes kaikki vaatteeni. Tiedän jo etukäteen, että yritykseni on turha. Isossa tavaratalossa työskennellyt tuttuni kyllä kertoi, että siellä myyjillä oli valtuudet muutaman prosentin alennukseen.

Täällä ei näköjään ole.

– Tämä on ketjuliike, ja meillä kone määrää hinnat, myyjä sanoo pahoittelua äänessään.

Helppo piiloutua ketjun ja koneen taakse: kyllä minä, mutta kun tuo kone. Kylvän sentään aika siivun tuloistani tähän vitsin putiikkiin. En muista lapsuuteni vaateostoksilta yhtä ainutta kertaa, jolloin äitini ei olisi saanut pikkupaikkakuntien liikkeistä alennusta.

Ehkä tämä onkin osittain kaupunki vastaan maaseutu -kysymys. Helsingissä vaistoan myyjien katseissa suoraa hämmästystä: mitä ihmettä, tuo ihminen kysyy alennusta.

Toisaalta, tuskin olen tämänkään puljun ainoa tinkaaja. Lueskelin aasiakas.nettiä, jossa asiakaspalvelutyöntekijät tilittävät asiakkaista. Yksi myyjä kommentoi tinkaajia näin: ”Suoraan sanottuna mieleni tekisi pahimmat repiä nuorattuna kehään ja hakata ilmat pihalle.”

Mutta tinkaajan kannattaakin olla kiva. Kun olen kirpputorilla myymässä, annan mielelläni alennusta kivalle ja hauskalle tyypille, joka vie lehmämukini selvästi hyvään kotiin. Nihilisteille ammattitinkaajille en anna senttiäkään alennusta.

Rahan kanssa häärääminen on vahvasti tunnekysymys. Siihen liittyvistä tunteista vahvin on kateus. On suorastaan kamalaa kuulla, että joku on saanut saman tuotteen halvemmalla.

Pyydä kylkiäinen

Astelen juuri sellaiseen tv-liikkeeseen, kuin kaverini on opastanut. En siihen suureen ketjuun, jossa hinnat ovat jo valmiiksi alhaalla. Täällä pitäisi pystyä tinkaamaan.
Guruni vannoi, että 600 euron telkkarista voi hyvin pyytää 100–150 euroa alennusta ja tulla sitten vähän vastaan. Nyt tiukkana.

– Maksan tosta 450 euroa, osoitan 600 euron plasma-tv:tä myyjälle.

Huomatkaa väitteen muodossa esitetty tinkaus.

Miesmyyjä katsoo hitaasti ja sanoo, että ei onnistu.

– No viissataa. Saan sen kotiseudullani sillä, jatkan sinnikkäänä.

– Ei tämä ole mikään huutokauppa, sanoo myyjä.

Ei olekaan vaan tinkaustapahtuma, joka on jälleen kerran menossa mönkään.

– Jos sen sillä hinnalla jostain saat, niin kipaise hakemassa, myyjä neuvoo.

Pitäisikö nyt kokeilla ulos kävelemistä? Isäni sanoi, että myyjä voi juosta perään. Jotenkin tuntuu, että tuo ei juoksisi.

Pyydän myyjältä edes scart-johdon kaupanpäällisiksi. Ei sillä, että tietäisin, mikä se on. Myyjä lupaa, mutta lisää, että nykyään tosin käytetään jotain toista johtoa.
Hämmentävää kyllä, tinkaaminen alkaa sujua jo vähän luonnostaan. Tästähän voisi tulla osa kuluttajaminääni.
On kuitenkin vissi ero, saako 10 000 euroa alennusta asunnosta vai jonkun turhanpäiväisen johdon.

Harjoittele sitkeästi

Lapsena häpesin syvästi, kun isä tinkasi suksikaupoilla. Tiedän myös miehen, joka on lähtenyt ulos autokaupasta, kun ei kestänyt vaimonsa tinkaamista. Ja naisen, joka vajosi maan alle miehensä tingatessa hampurilaisista.

Meikäläisellä on vielä parantamisen varaa. Tinkauspäiväni saldo on euron käsisaippua, jalkarasvanäyte ja johto, jos ostaisin täysihintaisen telkkarin.

Säälittävää, mutta hei, aina kotiin päin!

Me Naiset kysyi, millaista on tylsä työ ja miten sitä kestää. Ja näin meille vastattiin.

Tuntuuko töihin lähteminen välillä raskaalta ihan vain siksi, että siellä on niin pirun tylsää? Siivoatko joskus muidenkin sotkut, kun omat hommasi eivät riitä koko päiväksi?

Et ole ainoa, jos vastasit kyllä. Me Naiset etsi viime viikolla Suomen pitkäveteisintä työtä, ja saimme lähes 70 vastausta kyselyymme.

Työtehtävien tylsyys on tunnistettu ilmiö meillä ja maailmalla. Niin kutsuttu boreout eli tylsistyminen on aito ongelma nykyajan työelämässä: se voi pahimmillaan aiheuttaa jopa unettomuutta ja masennusta.

Työterveyslaitos teki boreoutista tutkimuksen vuonna 2014. Siitä ilmeni, että tylsyydestä kärsivät yhtä lailla suorittavaa ja luovaa työtä tekevät ihmiset. Useimmiten sen uhri on alle 36-vuotias. 

 Muun muassa näissä ammateissa työskentelevät suomalaiset kokevat tehtävänsä tylsiksi:

 

1. Huonekalumyyjä

”Välillä on niin tappavan hiljaista eikä ole enää mitään tekemistä, kun olen puunannut kaapit, siivonnut ja käynyt tarjoukset läpi. Selkä ja peffa ovat kipeät istumisesta. Kun tylsistyminen pääsee tiettyyn pisteeseen, en jaksa innostua mistään. Aamulla ei ole kiva herätä, kun ei ole motivaatiota lähteä töihin. Jo ajatus töistä masentaa, mutta onneksi voin työpäivän aikana soittaa pitkiä puheluita kavereille. Välillä venyttelen, teen happihyppelyitä pihalla ja selaan nettiä.” Nainen, 46

 

2. Kahvilatyöntekijä

”Kahvin kaatamista ja kuppien keräämistä sekä asiakkaiden kitinää. Siinäpä tylsän työni sisältö. Asiakkaat kiukkuavat, jos joutuvat odottamaan jonossa kahta sekuntiakaan. Jotkut lähmivät, hipaisevat kädestä ja iskevät silmää. En jaksaisi lähteä enää lainkaan töihin, mutta palkkakuitti ja rahat häämöttävät silmissä.” Nainen, 25

 

3. It-alan työntekijä

”Olen töissä it-alalla, jossa on paljon turhia palavereita ja kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Lisäksi liian itsekeskeinen ja 'minä itse haluan olla esillä' -tyylinen työilmapiiri tuo työhön ikäviä piirteitä. Välillä tuntuu, että itsensä esille tuominen ja besserwissaaminen ovat tärkeintä työssämme; työn tekeminen kunnolla alusta loppuun vastuullisesti ei näytä olevan niin tärkeää. Puhetta ja powerpointteja piisaa.

”Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia.”

Minulla on 30 vuoden työkokemus, mutta ikää on sen verran, että ikärasismi iskisi, jos yrittäisin vaihtaa töitä. Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia. Pidän pidempiä taukoja ja pyrin ottamaan etäisyyttä tilanteissa, jossa kiukku nostaa päätään. Lisäksi pyrin kiinnittämään huomion oleelliseen ja jätän turhan hötkyilyn sekä säätämisen pois. Läsnäolo- ja meditaatioharjoituksilla saan opeteltua oleellisen huomiokyvyn parantamista.” Nainen, 53

 

4. Lastenhoitaja

”Olen töissä päiväkodissa ja joudun selittämään moneen kertaan lapsille asioita, jotka eivät mene sittenkään perille kaikille. Puuduttavaa on myös toistuvien rutiinien tekeminen, kuten pukeminen ja riisuminen.  Palaudun ainoastaan lomalla ja viikonloppuna, jolloin teen aina kaikkea kivaa. Mutta uusiin töihin minusta ei ole lähtijäksi, sillä olen jo niin vanha eikä minulla ole muuta koulutusta.” Nainen, 52

 

5. Toimistotyöntekijä

”Yleensä työni ei ole tylsää, mutta ajoittain työtehtäväni saattavat olla hyvin yksitoikkoisia tai joudun työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Silloin laitan radion päälle. Tauoilla saatan lukea lehtiä. Mutta hyvä palkka, edut ja joustavuus pitävät minut työssäni.” Nainen 25

 

6. Kirjastonhoitaja

”Organisaatiomuutos keskitti aiemmat työtehtävät muille. Työni on muuttunut niin paljon: pitäisi koko ajan opettaa, neuvoa, ohjata ja organisoida. Sellainen ei kiinnosta minua, mutta asuntolainan vuoksi olen töissä. Välillä olen hieman masentunut ja kyyninen.

”Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.”

Olen täällä vain töissä ja ”ihan sama” -asenteella. Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.” Nainen, 45

 

Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock
Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock

 

7. Varahenkilö

”En saa koskaan päättää mitään ja minulta ei koskaan kysytä, mitä minä haluan, vaan minut määrätään aina sinne tänne tai tuonne. Mutta minulla on onneksi paljon aikaa suunnitella tulevaa lomaa ja säästää siihen rahaa.” Nainen, 60

 

8. Palveluneuvoja

”Olen koko ajan uupunut ja melankolinen, ja päällä on pieni ketutus. Kuulen samat asiat päivästä toiseen. Samat vitsit ja selitykset jokaiseen asiaan. Onneksi pääsen vapaa-aikanani metsään, jossa voin välillä vähän itkeä ja purnata.” Nainen, 47

 

9. Asiantuntija

”Asiakkaat ja kurssilaiset sekä mukavat työkaverit kantavat pitkälle, mutta työni on silti tylsää. Se johtuu tekemisen puutteesta.

Joskus soitan kollegalleni ja sovimme tapaamisen, jossa keksimme uusia tehtäviä.” Mies, 52

 

10. Siivooja

”Johto on toisessa kaupungissa ja minä työskentelen yksin kohteessa. Päiväni toistuvat samanlaisina. Kukaan firmastamme ei käy ikinä siellä, missä siivoan. Tuskin he edes muistavat olemassaoloani. Arkeni on tasapaksua, yhtä harmautta. Ennen loman alkua on yleensä puhtia eri tavoin, kun on jotain, mitä odottaa.” Nainen, 35

 

11. HR-assistentti

”Työpaikan tyypit ovat unohtaneet, että heillä on assari. Kenelläkään ei ole ollut aikaa perehdyttää minua. Toisena päivänä pomoni totesi, että keskity vaan vastaamaan puhelimeen. Sinällään hyvä, mutta puhelin soi kaksi–kolme kertaa päivässä.

Iloa tähän tuo se, että soittajat, jotka yleensä ovat hädissään, rauhoittuvat, piristyvät ja tulevat onnelliseksi, kun joku kerrankin kuuntelee heitä oikein viimeisen päälle. Samaan aikaan työkaverini ovat hukkumaisillaan töihin, mutta hierarkkinen työympäristö ja pelko estävät heitä jakamasta töitä kanssani.” Nainen, 30

Kysely

Oletko jatkuvasti tylsistynyt työssäsi?

Amos Rex -taidemuseo ei ole vielä auennut, mutta museon kattopiha on jo Instagram-tähti.

Helsinkiläiset kaverukset Erika Haavisto ja Heli Koistinen potkaisevat sandaalit jalastaan ja kipuavat ylös jyrkkää kivetystä paljon ketterästi. Erikan puhelimen muistiin tallentuu yhteiskuva – kuulemma kaverusten ensimmäinen tästä paikasta.

Vilkaisen Instagramista mallia ja könyän koristekivetystä pitkin erikoisen lasirakennelman viereen. Kurkkaan valtavan periskoopin näköisestä ulokkeesta. Sisällä ei näy oikein mitään.

Nilkkaani sattuu, sillä se on luonnottomassa asennossa. En tiedä, mitä yleensä teen käsilläni. Laitan ne taskuun, kuten eräs toinen herra teki tässä samassa paikassa omassa Insta-kuvassaan.

Räps, räps. Kuvaaja napsii otoksia, kun poseeraan kuperalla katoksella. Vähän hävettää, mutta ei paljon. Onhan täällä muitakin samoissa puuhissa.

Tätä Amos Rexin kattopihaa näkee Instagramissa nykyään usein. Helsingin Lasipalatsinaukiolla sijaitsevasta paikasta on tullut turistien ja paikallisten suosima kuvauskohde. 

Heli tutkii paikalta aiemmin näpättyjä otoksia Instagramista.

– Onpas hienoja kuvia, hän ylistää.

Ei tosin minun kuvani kohdalla. Vaatteeni ovat muotitiedottoman valinta ja taskusta törröttää kynä.  Tuskin sitä kehtaa edes ladata.

 

 

A post shared by Timo Riitamaa (@timoriitamaa) on  

 

A post shared by Elsa Hessle (@elsahess) on

Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho
Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho

 

Mielenkiintoinen masto

Uuden taidemuseon kattoa käytetään tapahtuma-alueena. Ulkonäöltään se on aika erikoinen. Muutaman metrin korkuiset nupulakivimäiset kummut täydentyvät ruotsinlaivan hytti-ikkunoita muistuttavista, mutta kymmenkertaisen kokoisista laseista.

Kumpujen taustalta kohoaa kymmenien metrien korkuinen valkoinen pylväs, joka muistuttaa ulkomuodoltaan laivan mastoa. Sinne sitten tähystelemään, on moni rohkea varmaan tuumannutkin. Tuskin kukaan on mennyt.

Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho
Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho

Tiistaisena iltapäivänä paikalla on lähinnä turisteja, kun oppivelvolliset pakertavat pulpeteissaan. Täällä nukutaan ilman pelkoa opettajan valvovasta silmästä.

Italialaisen Nini Ciccaresen mielestä pytinki sopii hienosti Helsinkiin. Hänen mukaansa se näkyy hyvin korkeilta kattoterasseilta.

Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho
Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho

– Masto on hieno. Se ei ollut tässä vielä viime Suomen-vierailullani, Helsingissä usein käyvä Nino kertoo.

Kuvaajia tulee ja menee. Kohde selvästi kiinnostaa kuin joulukuinen Teneriffa suomalaisia.

Tunnin aikana selfien ottajia ilmestyy useampia. Jos paikalta mielii täydennystä omaan Instagram-profiiliin, kannattaa piipahtaa nopeasti. Muuten saattaa hukkua massaan.

itserakkauden amtööri

Helsingin keskustaan nousi vaivihkaa Instagram-edelläkävijöiden uusi pyhiinvaelluspiste – testasimme, miltä se näyttää kuvassa

Vieläkään en ymmärrä, miksi ihminen kuvaa itseään.Ketä kiinnostaa, itse itsestään otetut kuvat,siis oikeasti? Aivan sama miltä ja mitä somessa näytät, selfieinstituutio kertoo justiinsa sen, kuinka paljon toiset kiinnostaa, ja kiinnostus siihen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, on aikalailla nolla.
Lue kommentti