Parikymppinen kaupunkilainen Tinder-deittipalvelun suurkuluttaja lähti metsään etsimään rakkautta. Mitä korpivaellus opetti? Entä löytyikö sitä romantiikkaa?

Riiuu, substantiivi: pyrkimys romanttisiin tai seksuaalisiin suhteisiin.

Istun Helsinki–Parkano-junassa matkalla Seitsemisen kansallispuistoon. ”Rakastu kesäyöhön ja löydä heila luonnosta”, luvataan Sinkkujen riiuuretken esitetekstissä.

Kaivan esiin matkapuhelimeni: joudun tarkistamaan, mitä riiuu oikeastaan tarkoittaa. En ole kuullut sanaa aiemmin.

Romantiikan takia tässä ollaan kuitenkin liikkeellä. Metsähallituksen järjestämät riiuuretket saivat muutama vuosi sitten alkunsa havainnosta, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät halua etsiä kumppania baareista. Siksi minäkin olen menossa vaeltamaan oppaan johdolla metsään ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Parhaassa tapauksessa löydän porukasta jonkun erityisen.

Sinkkuretkelle lähteminen ei ole kuitenkaan helppoa, ei ainakaan minulle. Seitsemiseen saapuminen vaatii vaivaa ja itsensä likoon laittamista, parhaimmillaan tuntien matkustamista Ylöjärven ja Ikaalisten maisemiin. Ja myös läsnäoloa.

”Koska Tinder on matalan kynnyksen deittipalvelu, siellä alkaneet suhteet myös päätetään matalalla kynnyksellä.”

Minä sen sijaan olen aito nettideittailija kaupungista. Kolmivuotisen sinkkutaipaleeni aikana olen kolunnut läpi Tinder-treffit ja yökerhot. Miehen etsiminen kotisohvalla kännykän deittisovelluksesta on helppoa, mutta samalla se kyllästyttää jo. Tinderissä alkaneet suhteet toistavat aina samaa kaavaa. Koska Tinder on matalan kynnyksen deittipalvelu, siellä alkaneet suhteet myös päätetään matalalla kynnyksellä.

Epäonnistuneiden suhteiden jälkeen olen poistanut Tinder-sovelluksen turhautuneena, mutta yksinäisinä hetkinä löydän itseni luomasta tunnuksia yhä uudelleen. Seitsemisessä haluan selvittää, voiko kaltaiseni, Tinderiä hakkaava kaupunkilaistyttö, löytää korpivaellukselta jotakin uutta. Voisin kuvitella täältä löytyvän erilaisia ihmisiä kuin deittiappsista: ehkäpä avoimempia ja sitoutuneempia. Kaikki saapuvat Seitsemiseen saakka rakkauden vuoksi.



Ensisilmäyksiä

Vähän ennen keskipäivää saavun tapaamispaikallemme Koveron perinnetilan pihamaalle. Muitakin alkaa vähitellen ilmestyä punaisten aittojen ympäröimälle pihalle. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, ja aurinkoisuus on tarttunut myös ihmisiin. Olen helpottunut: tunnelma ei ole erityisen jännittynyt.

Opas kokoaa meidät suureen rinkiin. Siinä seisomme, suomalaisittain sopivasti hajaantuneena toisistamme. Retkellä on paljon yksin tulleita, mutta myös ystävyksiä, joista osa supisee keskenään. Meitä on kolmekymmentä, miehiä ja naisia, suurin osa keski-ikäisiä. Katselen ympärilleni ja pohdin, näyttääkö joku erityisen kiinnostavalta. Liian vanha, liian kalju. Ajatukset tulevat luonnostaan, sillä olen Tinderissä tottunut nopeasti arvioimaan toisten ulkonäköä.

En luultavasti ole taipumukseni kanssa yksin. Suomalaisten parisuhteita tutkinut Osmo Kontula vahvistaa, että erityisesti Tinder on tehnyt sinkuista entistä tietoisempia ulkoisista avuista.

– Ulkonäkökeskeisyys on kasvussa parinmuodostuksessa. Ensivaikutelmasta tehdään johtopäätöksiä, joiden perusteella päätetään jatkosta, Kontula sanoo.

”Pinnallisia toiveita sanotaan harvoin ääneen, koska kuuluisi korostaa henkisiä ominaisuuksia.”

Ulkonäköä ja sen merkityksiä tutkinut evoluutiopsykologi Markus Rantala korostaa, että lopulliset parinvalintapäätöksemme eivät kuitenkaan ole tietoisia. Vaikka olisimme kuvitelleet ihannekumppanillemme kriteerejä, ne eivät lopulta vaikuta siihen, kiinnostummeko toisesta vai emme.

– Ei ole paljon tietoa, mihin parinvalinta perustuu, mutta tutkimusten mukaan ensisilmäyksellä rakastuminen on mahdollista, Rantala sanoo.

Arvioimme kumppaniehdokkaita monien aistiemme avulla.

– Erityisesti naisille hajuaistin merkitys on suuri. Hyvältä tuoksuva ihminen viehättää, sillä hajuaisti kykenee luomaan erilaisia tunnetiloja ja palauttamaan mieleen muistoja.

Myös nuoruus ja lapsuus vaikuttavat siihen, millaisesta kumppanista kiinnostuu. Vaikutteet tulevat usein omasta perheestä: tutut fyysiset tai henkiset ominaisuudet vetävät alitajuisesti puoleensa. Kyse on turvallisuudenkaipuusta.

– Mutta pinnallisia toiveita sanotaan harvoin ääneen, koska kuuluisi korostaa henkisiä ominaisuuksia, Rantala sanoo.



Lemmenlääkettä rakkaudennälkäisille

Oppaamme riiuuretkellä on luontonoidaksi itsensä esittelevä Liisa Tyllilä, kokenut eräopas ja Seitsemisen tuntija. Hän jakaa meille pyykkipojat, joihin kirjoitetaan oma nimi. Niin tutustuminen käy helpommin.

Liisa kertoo meille, että hän itse löysi rakkauden luonnosta – ja nyt hän on ollut naimisissa neljäkymmentä vuotta. Aiemmin järjestetty riiuuretki on saattanut Liisan mukaan ainakin kaksi ihmistä yhteen. Nämä palaavat kerran kesässä yhdessä Seitsemiseen.

Huh, saatesanat luovat kovat odotukset luonnon taiasta.

”Kaikkea on tarjolla netissä, ja aina voi etsiä parempaa.”

– Luonto on hyvä paikka tutustua toisiin ihmisiin, sillä korvessa ihmiset ovat yleensä rentoja ja aitoja, Liisa sanoo.

Perimätiedon mukaan luonnolla on näppinsä pelissä rakkauden löytämisessä ja lemmenongelmien ratkomisessa. Liisa kertoo tarinan Nikolai Still -nimisestä velhosta. Tämä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa elänyt Tillin ukoksi kutsuttu mies oli kuuluisa valmistamastaan lemmenlääkkeestä. Syvästi rakastuneiden naisten tiedetään tulleen Porista ja Tampereelta Seitsemiseen asti saadakseen tuota ihmeainetta, jolla oma ihastuksen kohde piti saada hurmattua.

Ajat ovat totisesti muuttuneet. Kuka nykyään näkisi rakkauden tähden noin paljon vaivaa: kaikkea on tarjolla netissä, ja aina voi etsiä parempaa.



Tunnustelua pitkospuilla

Liisa Tyllilä viittoo metsän suuntaan: on aika lähteä matkaan. Reittimme on kuuden kilometrin mittainen Torpparintaival aarniometsässä. Kävelemme jonossa, ja polun alussa Liisa neuvoo meitä aloittamaan keskusteluja.

– Menkää parhaan kaverin luota pois ja kävelkää jonkun toisen kanssa. Kertokaa hänelle, missä opitte uimaan ja millainen teidän ensimmäinen koulupäivänne oli.

Kuulostaa helpolta. Ei tietoakaan vaivaantuneesta kahvilapönötyksestä ja hiljaisista hetkistä, kun opas antaa meille valmiit puheenaiheet. Tinder-treffailu tuntuu usein työhaastattelulta, mutta täällä on helppo ottaa rennosti.

Riiuuretkeläiset hakeutuvat rohkeasti uusien tuttavuuksien seuraan. Kun letka lähtee liikkeelle, astun mukaan. Edessäni kävelee vanhempi nainen ja takanani keski-ikäinen mies.

”Selälle on helppo puhua, ja välillä voi olla ihan hiljaa.”

Huomaan, kuinka metsässä kävellessä on helppo aloittaa keskustelu vieraankin kanssa. Käytkö vaeltamassa usein? Mikä sai sinut lähtemään tänne?

Peräkanaa kävely ei ole otollisin tapa syvälle keskustelulle, mutta sopii meille suomalaisille hyvin. Voi porista rennosti lyhyen etäisyyden päässä. Selälle on helppo puhua, ja välillä voi olla ihan hiljaa.

Pitkospuilla puhumme deittailusta. Takanani kävelevä mies kertoo tulleensa paikalle mielenkiinnosta, katsomaan, keitä tänne tulee. Koskaan ei voi tietää, jos vaikka sattuisikin löytymään joku.

Keskusteluista huomaan, että jos leijuu retkelle lähtijöiden puheissa. Jos löytyisi joku, jos vaikka kävisikin tuuri.

Mies sanoo, että pikkupaikkakunnilla on pakko olla parinhakupalveluissa, jos mielii löytää rakkaan.

– Meinasin tänne tullessa laittaa Tinderin päälle ja katsoa, ketkä meistä on siellä. Moni ei myönnä olevansa, hän naureskelee.

Kaivan puhelimeni esille ja yritän avata oman Tinderini. Metsän keskellä ei ole verkkoa, joten luonnon armoilla todella ollaan.



Metsä selvittää luonteen

Ja hyvä on ollakin luonnon armoilla! Osmo Kontulan mukaan metsä on otollinen paikka tutustua uuteen ihmiseen, sillä korvessa mahdollisesta kumppanista voi selvitä paljon. Jos rankkasade yllättää tai vesi tulee lenkkareista läpi rämeellä, seuralaisen reaktiot paljastavat luonteen.

– Jotkut alkavat kiukutella ja valittaa, toinen on avulias. Luonnossa kohtaa yllättäviä tilanteita, joissa luonteenpiirteet tulevat esiin.

Minulle rakkauden löytyminen luonnosta voisi olla onnenpotku. Vaikka olenkin kaupunkilaistyttö, etsin silti maanläheistä miestä. Sellaista, joka ei säikähdä hyttysiä tai viileää yötä teltassa. Sellaista, jonka kanssa voi pussailla tunturin laella. Kaupungissa tällaisen ihmisen löytäminen on vaikeampaa, mutta tänne riiuuretkelle saapuville metsä on elämäntapa.

”Kotoa kukaan ei tule hakemaan.”

Riiuuretkellä vaeltava Juha-Matti Palmi, 37, jakaa kanssani samat toiveet. Hänen elämäntapoihinsa kuuluvat vaellus, kalastus ja metsästys. Siksi hän saapui Seitsemiseen: elämänkumppanin olisi hyvä olla samanhenkinen.

– Minua ei saa urbaaniin kaupunkiympäristöön. Baareissa naisten tapaaminen on vaikeaa, koska en juo alkoholia. Olen aiemmin kokeillut erilaisia nettipalveluja, mutta ne ovat pinnallisia eivätkä jutut kanna. Tinderissä yhtä naista kohden on kolmekymmentä miestä.

Juha-Matilla ei ole sanojensa mukaan ollut aiemmin vakavaa parisuhdetta, ainoastaan kaikenlaisia sutinoita ja säpinöitä. Nyt hän toivoo löytävänsä jotain syvempää.

– Täällä näkee heti toisen kasvotusten ja sen, millainen tyyppi oikeasti on. Kotoa kukaan ei tule hakemaan.

Onneksi Osmo Kontulan mukaan rakkauden löytämiselle ei ole olemassakaan huonoja paikkoja. Kohtaaminen voi tapahtua missä vain, kunhan liikkuu siellä, missä on ihmisiä.

– Olennaista on, onko liikkeellä avoimin mielin ja jutteleeko ihmisille, Kontula sanoo.



Mutta missä ovat miehet?

Matkan puolivälissä meitä odottaa tauko nuotiopaikalla ja on aikaa tutustua syvemmin. Keitämme nokipannukahvit, nälkäiset asettavat makkaransa nuotiolle ja osa upottaa jalkansa viereiseen lampeen.

Nuotiolla on helppo olla. Tuntuu kuin olisimme jo aiemmin vaeltaneet yhdessä. Osa porukasta istuu nuotion äärellä, ja muutamat ovat hakeutuneet puiden juurelle yksin omiin oloihinsa, ikään kuin tarkkailemaan muita.

Huomioni kiinnittyy yhteen pariin, joka hakeutuu toistuvasti toistensa seuraan. He ovat kävelleet pitkään yhdessä ja välillä myös erillään muusta seurueesta. He ovat nelikymppisiä, retkivälineetkin ovat samanlaiset. Luulin heidän tunteneen entuudestaan, kunnes mies kertoi saapuneensa Seitsemiseen yksin.

”Naiselle on helpompaa ottaa aloitteet vastaan ja kieltäytyä halutessaan. Mies saa rukkaset.”

Hän on joukossamme lähes harvinaisuus: miehiä on vain kolmasosa. Nokipannukahvien äärellä eräs nainen on huomannut saman.

– Missä miehet luuraavat? Kaljallako? Miehiä on vaikea saada lähtemään, nainen pohtii.

Osmo Kontulan mukaan mieskadolle voi olla monia syitä.

– Miesten hakeutuminen sinkkutapahtumaan saattaa käydä monien kunnialle, koska miehen odotetaan löytävän kumppani oma-aloitteisesti. Miehiltä odotetaan aloitetta. Naiselle on helpompaa ottaa aloitteet vastaan ja kieltäytyä halutessaan. Mies saa rukkaset.

Myös minun ikäiseni miehet loistavat poissaolollaan, vaikka vaeltaminen on kasvava trendi myös parikymppisten keskuudessa. Onko meille Tinderin suurkuluttajille vaikeaa poistua mukavuusalueemme ulkopuolelle ja laittaa itsensä likoon?

Joskus vielä palaan

Neljän tunnin vaelluksen jälkeen saavumme takaisin Koveron tilan pihalle. Osa seurueestamme jää tilalle illaksi tansseihin, osa lähtee hyväntuulisena kotiin. Vaikka vaellus tuntui lyhyeltä, osa sai jo uusia ystäviä.

Näen aiemmin yhdessä viihtyneen parin taas etäämmällä juttelemassa. Vaihtoivatko he juuri yhteystietoja? Ehkä riiuu toi yhden parin yhteen, ainakin jollain tapaa.

Oma heilani jäi tänään löytämättä. Voisin silti palata joskus riiuuretkelle toivoen, että pitkospuilla vaeltasi silloin myös nuorempia miehiä –ja ehkä myös kaupunkilaisia, jottei rakkauden perässä tarvitsisi muuttaa.

”Kipinä voi syttyä helposti metsässä, kun seuraksi sattuu oikea henkilö.”

Riiuuretki oli ihanasti vapaa Tinder-treffien paineesta: valmiiksi luodusta asetelmasta, että molemmat ovat kiinnostuneita ja yhteen yritetään. Vaelluksella sai rauhan katsella ympärilleen ja tehdä tuttavuutta omissa rajoissaan. Ja vaellus poikkeaa myös ulkonäköä arvottavasta deittimaailmasta – metsään ei tulla näyttäytymään.

Palaan kaupungissa luultavasti deittirutiineihini Tinderissä, mutta aion sopia treffejäni luontoon. Ne lähtevät mukaan, ketkä ovat lähteäkseen. Metsä on rauhallinen ympäristö tutustua, siellä on helppo rentoutua ja hengittää, olla aito. Kipinä voisi syttyä helposti metsässä, kun seuraksi sattuu oikea henkilö.

Viimeistään häämatkalla Rosa pääsi siihen kuuluisaan tunteiden vuoristorataan, joka kuuluu erottamattomasti Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan.

Uusimmasta Ensitreffit alttarilla -kaudesta käyty keskustelu on ollut yhtä Heikkiä Heikin perään. Köyhyystutkijan Heikin, 35, askeettinen asunto, tuomitseva asenne ja kehnosti istuva puvuntakki ovat herättäneet ihmetystä, mutta toisaalta Heikin verkkainen älykköys on saanut osakseen myös kiitosta ja ihailua

Puolesta ja vastaan sinkoilleen Heikki-keskustelun varjoon on jäänyt se tosiasia, että Heikki tuskin on kauden suurin drama queen. Pohjimmiltaan lempeän oloinen, tasaisella äänellä puhuva ja kivikasvoinen mies ei varmaankaan aiheuta uusia somemyrskyjä nyt kun avioelämä Miinan kanssa näyttää lähteneen rullaamaan mukavasti. 

Sen sijaan draamapotentiaalia on kauden kuopuksessa Rosassa, joka meni naimisiin Eetun kanssa. Toistaiseksi Rosan ja Eetun liitto näyttää olleen yhtä rakkaushattaraa, mutta temperamenttisen Rosan osalta draaman merkit ovat jo ilmassa. 

Todiste 1: Tunnustautuu jyräksi

Jo kauden päähenkilöitä esiteltäessä Rosan, 26, mainittiin olevan vahvatahtoinen nainen, jolla on ollut tapana jyrätä kumppaninsa aiemmissa suhteissa. Ennen avioon astelemista Rosa toivoikin, että tällä kertaa kumppaniksi sattuisi mies, joka ottaisi välillä ohjat. 

Todiste 2: Pelkää tossuttavansa

Kauden ensimmäisessä jaksossa Rosa kertoi avoimesti tunteellisuudestaan:

– Kuvailisin itseäni aika sellaisena herkkänä. Vähän se temperamenttikin välillä siellä nostaa päätään, ja aika herkästi sitten saatan ottaa kierroksia. Myös itken herkästi, ja asiat menevät herkästi tunteisiin.

Herkkyyden lisäksi Rosasta löytyy kuitenkin myös dominoivuutta:

– Ainahan on se vaara, että toinen jää tossun alle, kun tosiaan ne tunteet ja ajatukset saattaa heitellä, kun temperamenttia löytyy.

Todiste 3: On kauden vahvin ehdokas Rahka-Petriksi

Edellisen Ensitreffit alttarilla -kauden kuohuttavin pari olivat Mari ja Petri, joille tuli kinaa muun muassa pyörän säilytyksestä asunnossa ja siitä, voidaanko ulkona syödä, jos kotona on maitorahkaa. Asiantuntijat ovat varmasti varoneet ottamasta uudelle kaudelle mukaan Petrin tyyppistä urheilulliseen elämäntapaansa tiukasti suhtautuvaa ihmistä, mutta Petrissä ja Rosassa taitaa kuitenkin olla joitakin yhtäläisyyksiä.

”Vaihtelee koko ajan se, että milloin tuntuu hyvältä ja milloin tuntuu jopa vähän pahalta.”

Jo ensimmäisessä jaksossa Rosa nimittäin kuvattiin ammattimaisen näköisessä triathlon-asussa kantamassa polkupyörää asuntonsa parvekkeelta. Ei auta kuin toivoa, että koti on hyvä säilytyspaikka pyörälle myös sporttisen Eetun mielestä. Ainakin kumpikin on kertonut urheilun olevan heille tärkeää. 

Todiste 4: Tony Dunderfeltin lausunto

– Rosa taas on hyvin tunteellinen ihminen, Tony Dunderfelt totesi ensimmäisessä jaksossa Eetun ja Rosan eroja ja yhtäläisyyksiä selostaessaan. Ilmeisesti asiantuntijat uskovat, että keskustelevainen Eetu ja tunteitaan voimakkaasti ilmaiseva Rosa ovat hyvä match – ja toistaiseksi siltä vaikuttaakin.

Todiste 5: Häämatkalla ailahtelevat tunteet

Rosan ja Eetun hääpäivä näytti toisen jakson perusteella sujuneen pelkästään iloisissa ja ihastuneissa tunnelmissa. Hääaamuna Rosa todisti jo itkuherkkyytensä kyynelehtimällä ylitsevuotavasti Eetun huomenlahjalle.

Viimeistään häämatkalla Rosa pääsi siihen kuuluisaan tunteiden vuoristorataan, josta tässä ohjelmassa joka kaudella tavataan puhua. 

– Vaihtelee koko ajan se, että milloin tuntuu hyvältä ja milloin tuntuu jopa vähän pahalta, Rosa tilitti.

– Huomasin itsessäni sen, että mä rupean käyttäytymään vähän ikävästi. Huomasin, että olen aika kireä, hän kertoi.

Tilanteesta kuitenkin selvittiin oman ajan ja keskustelun avulla. 


Todiste 6: Ensi jaksossa ahdistaa

Neljännen jakson maistiaisissa, joita näytettiin kolmannen jakson lopussa, oli draaman tuntu jo käsinkosketeltava. 

– Siis mua ahdistaa ihan kaikki nyt. Mä tarvisin nyt aikalisän kaikesta, kyyneliä kuivaava Rosa purki kameralle.

Tunteita tiedossa siis! Tämän syksyn Ensitreffit alttarilla -kausi on erikoislaatuista Heikkiä lukuun ottamatta vaikuttanut jopa puuduttavan tasaiselta, joten temperamenttinen Rosa taitaa tehdä vain hyvää ohjelmalle. 

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.