Piialle enkeleiden opastus on intuition kaltaista voimaa. ”Oman enkelin ääni on niin läheinen, ettei se kuulu kenenkään toisen äänenä sinun päässäsi. Se on kuin oma ajatus. Jossain vaiheessa sitä vaan tajuaa, että tuo ajatus oli niin hyvä, että se ei ihan itsestä kuitenkaan tullut.”
Piialle enkeleiden opastus on intuition kaltaista voimaa. ”Oman enkelin ääni on niin läheinen, ettei se kuulu kenenkään toisen äänenä sinun päässäsi. Se on kuin oma ajatus. Jossain vaiheessa sitä vaan tajuaa, että tuo ajatus oli niin hyvä, että se ei ihan itsestä kuitenkaan tullut.”

Tunti tuntui lyhyeltä, mutta näkyikö enkeleitä?

Alavudella sijaitseva Valkoisen liekin voima -yritys tarjoaa erilaisia energiahoitoja. Voimakkain niistä enkelihoito, josta kirjoitetaan yrityksen nettisivuilla näin:

”Jokainen ihminen kantaa mukanaan pelkoja, vanhoja negatiivisia muistoja, tunteita ja ajatusmalleja sekä surua ja tuskaa, jopa entisistä elämistä lähtien. Nämä taakat vaikuttavat kielteisellä tavalla ihmisen tämän hetkiseen elämään, esimerkiksi heikkona itsetuntona, pelkoina ja fyysisinä kipuina ja vaivoina. Tämä puhdistava, rauhoittava ja lempeä enkelihoito nostaa hellästi negatiiviset tunteet ja muistot pintaan, poistaen ne, ja täyttäen hoidettavan ihanalla parantavalla energialla, rauhalla, rakkaudella, itseluottamuksella ja rohkeudella.”

Hoito kuulemma toimii, vaikkei uskoisikaan enkeleihin.

Tällaista se on

Ennen hoitoa minun on jätettävä kaikki elektronisen esineeni viereiseen huoneeseen. Enkelihoitaja Piia Anttila tarjoaa minulla ison lasin vettä ja kehottaa juomaan sen kokonaan. Hän selittää minulle hoidon kulun lyhyesti ja mainitsee, että hoidon loputtua kannattaa jäädä makaamaan pöydälle vielä hetkeksi, koska siinä vaiheessa saattaa olla kovassa ”enkelihumalassa”.

Homma starttaa niin, että käyn makuulle hoitopöydälle. Piia peittelee minut valkoisella huovalla ”hyvään pesään” ja laittaa silmieni päälle valkoisen liinan. Minun ei pitäisi nähdä sen alta mitään, mutta kurkkailen välillä liinan lomasta Piian puuhastelua.

Piia alkaa avata auraani ja maadoittaa minut. Toisin sanoen hän heiluttelee käsiään vartaloni päällä ja pitää jonkin aikaa niitä lempeäsi hartioillani.

Vähitellen alan rentoutua. Tunnen pientä tylsistymistä.

Piia kehottaa minua ”siirtymään rauhan tilaan”, eli johonkin itselleni turvalliseen mielikuvamaailmaan. En osaa siirry minnekään, mutta rentoutumiseni kuitenkin syvenee. Yhtäkkiä vatsani alkaa kurista. Hätkähdän, mutta tajuan, että se on vain nälkää.

Piia sanoo kanavoivansa minuun tunnin ajan enkeleiden energiaa. Minä olen sen ajan niin syvässä rentoutumisen tilassa, etten enää tiedä olenko hereillä vai unessa.

Yllättävän nopeasti hoito on ohi, ja Piia kehottaa minua ”siirtymään takaisin tähän aikaan ja paikkaan”. Näinkö lyhyt yksi tunti on? Jään vielä pöydälle makaamaan hetkeksi – selviämään ”enkelihumalastani”.

Omassa hoidossani en tuntenut yhteyttä enkeliini. En kuullut hänen puhuvan tai nähnyt hänen kasvojaan. En alkanut spontaanisti itkeä. Olo on kuitenkin raukea.

Kun nousen ylös pöydältä, tiedustelen Piialta, miten hoito hänen mielestään meni. Hän kertoo puhuneensa minun enkelini kanssa, joka on nimeltään Elencia. Minun kannattaa kuulemma ottaa häneen yhteyttä ja kommunikoida hänen kanssaan jatkossa. Piia myös kertoo, että kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä hoidon aika. Ilmeisesti minun sielustani lähti siis jotain pahaa pois sen aikana.

Harmi, etten itse tuntenut yhtään mitään.

Enkelihoito kestää kokonaisuudessaan 1,5 tuntia ja maksaa 88 euroa.

Lue myös:

Pariskunta hoitaa sairauksia yksisarvishoidoilla – uskaltautuisitko kokeilemaan?

Ufo-uskovaiset Eija ja Kalevi: "Kosminen virtaus yhdisti meidät"

Me Naiset kysyi, millaista on tylsä työ ja miten sitä kestää. Ja näin meille vastattiin.

Tuntuuko töihin lähteminen välillä raskaalta ihan vain siksi, että siellä on niin pirun tylsää? Siivoatko joskus muidenkin sotkut, kun omat hommasi eivät riitä koko päiväksi?

Et ole ainoa, jos vastasit kyllä. Me Naiset etsi viime viikolla Suomen pitkäveteisintä työtä, ja saimme lähes 70 vastausta kyselyymme.

Työtehtävien tylsyys on tunnistettu ilmiö meillä ja maailmalla. Niin kutsuttu boreout eli tylsistyminen on aito ongelma nykyajan työelämässä: se voi pahimmillaan aiheuttaa jopa unettomuutta ja masennusta.

Työterveyslaitos teki boreoutista tutkimuksen vuonna 2014. Siitä ilmeni, että tylsyydestä kärsivät yhtä lailla suorittavaa ja luovaa työtä tekevät ihmiset. Useimmiten sen uhri on alle 36-vuotias. 

 Muun muassa näissä ammateissa työskentelevät suomalaiset kokevat tehtävänsä tylsiksi:

 

1. Huonekalumyyjä

”Välillä on niin tappavan hiljaista eikä ole enää mitään tekemistä, kun olen puunannut kaapit, siivonnut ja käynyt tarjoukset läpi. Selkä ja peffa ovat kipeät istumisesta. Kun tylsistyminen pääsee tiettyyn pisteeseen, en jaksa innostua mistään. Aamulla ei ole kiva herätä, kun ei ole motivaatiota lähteä töihin. Jo ajatus töistä masentaa, mutta onneksi voin työpäivän aikana soittaa pitkiä puheluita kavereille. Välillä venyttelen, teen happihyppelyitä pihalla ja selaan nettiä.” Nainen, 46

 

2. Kahvilatyöntekijä

”Kahvin kaatamista ja kuppien keräämistä sekä asiakkaiden kitinää. Siinäpä tylsän työni sisältö. Asiakkaat kiukkuavat, jos joutuvat odottamaan jonossa kahta sekuntiakaan. Jotkut lähmivät, hipaisevat kädestä ja iskevät silmää. En jaksaisi lähteä enää lainkaan töihin, mutta palkkakuitti ja rahat häämöttävät silmissä.” Nainen, 25

 

3. It-alan työntekijä

”Olen töissä it-alalla, jossa on paljon turhia palavereita ja kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Lisäksi liian itsekeskeinen ja 'minä itse haluan olla esillä' -tyylinen työilmapiiri tuo työhön ikäviä piirteitä. Välillä tuntuu, että itsensä esille tuominen ja besserwissaaminen ovat tärkeintä työssämme; työn tekeminen kunnolla alusta loppuun vastuullisesti ei näytä olevan niin tärkeää. Puhetta ja powerpointteja piisaa.

”Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia.”

Minulla on 30 vuoden työkokemus, mutta ikää on sen verran, että ikärasismi iskisi, jos yrittäisin vaihtaa töitä. Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia. Pidän pidempiä taukoja ja pyrin ottamaan etäisyyttä tilanteissa, jossa kiukku nostaa päätään. Lisäksi pyrin kiinnittämään huomion oleelliseen ja jätän turhan hötkyilyn sekä säätämisen pois. Läsnäolo- ja meditaatioharjoituksilla saan opeteltua oleellisen huomiokyvyn parantamista.” Nainen, 53

 

4. Lastenhoitaja

”Olen töissä päiväkodissa ja joudun selittämään moneen kertaan lapsille asioita, jotka eivät mene sittenkään perille kaikille. Puuduttavaa on myös toistuvien rutiinien tekeminen, kuten pukeminen ja riisuminen.  Palaudun ainoastaan lomalla ja viikonloppuna, jolloin teen aina kaikkea kivaa. Mutta uusiin töihin minusta ei ole lähtijäksi, sillä olen jo niin vanha eikä minulla ole muuta koulutusta.” Nainen, 52

 

5. Toimistotyöntekijä

”Yleensä työni ei ole tylsää, mutta ajoittain työtehtäväni saattavat olla hyvin yksitoikkoisia tai joudun työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Silloin laitan radion päälle. Tauoilla saatan lukea lehtiä. Mutta hyvä palkka, edut ja joustavuus pitävät minut työssäni.” Nainen 25

 

6. Kirjastonhoitaja

”Organisaatiomuutos keskitti aiemmat työtehtävät muille. Työni on muuttunut niin paljon: pitäisi koko ajan opettaa, neuvoa, ohjata ja organisoida. Sellainen ei kiinnosta minua, mutta asuntolainan vuoksi olen töissä. Välillä olen hieman masentunut ja kyyninen.

”Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.”

Olen täällä vain töissä ja ”ihan sama” -asenteella. Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.” Nainen, 45

 

Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock
Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock

 

7. Varahenkilö

”En saa koskaan päättää mitään ja minulta ei koskaan kysytä, mitä minä haluan, vaan minut määrätään aina sinne tänne tai tuonne. Mutta minulla on onneksi paljon aikaa suunnitella tulevaa lomaa ja säästää siihen rahaa.” Nainen, 60

 

8. Palveluneuvoja

”Olen koko ajan uupunut ja melankolinen, ja päällä on pieni ketutus. Kuulen samat asiat päivästä toiseen. Samat vitsit ja selitykset jokaiseen asiaan. Onneksi pääsen vapaa-aikanani metsään, jossa voin välillä vähän itkeä ja purnata.” Nainen, 47

 

9. Asiantuntija

”Asiakkaat ja kurssilaiset sekä mukavat työkaverit kantavat pitkälle, mutta työni on silti tylsää. Se johtuu tekemisen puutteesta.

Joskus soitan kollegalleni ja sovimme tapaamisen, jossa keksimme uusia tehtäviä.” Mies, 52

 

10. Siivooja

”Johto on toisessa kaupungissa ja minä työskentelen yksin kohteessa. Päiväni toistuvat samanlaisina. Kukaan firmastamme ei käy ikinä siellä, missä siivoan. Tuskin he edes muistavat olemassaoloani. Arkeni on tasapaksua, yhtä harmautta. Ennen loman alkua on yleensä puhtia eri tavoin, kun on jotain, mitä odottaa.” Nainen, 35

 

11. HR-assistentti

”Työpaikan tyypit ovat unohtaneet, että heillä on assari. Kenelläkään ei ole ollut aikaa perehdyttää minua. Toisena päivänä pomoni totesi, että keskity vaan vastaamaan puhelimeen. Sinällään hyvä, mutta puhelin soi kaksi–kolme kertaa päivässä.

Iloa tähän tuo se, että soittajat, jotka yleensä ovat hädissään, rauhoittuvat, piristyvät ja tulevat onnelliseksi, kun joku kerrankin kuuntelee heitä oikein viimeisen päälle. Samaan aikaan työkaverini ovat hukkumaisillaan töihin, mutta hierarkkinen työympäristö ja pelko estävät heitä jakamasta töitä kanssani.” Nainen, 30

Kysely

Oletko jatkuvasti tylsistynyt työssäsi?

Amos Rex -taidemuseo ei ole vielä auennut, mutta museon kattopiha on jo Instagram-tähti.

Helsinkiläiset kaverukset Erika Haavisto ja Heli Koistinen potkaisevat sandaalit jalastaan ja kipuavat ylös jyrkkää kivetystä paljon ketterästi. Erikan puhelimen muistiin tallentuu yhteiskuva – kuulemma kaverusten ensimmäinen tästä paikasta.

Vilkaisen Instagramista mallia ja könyän koristekivetystä pitkin erikoisen lasirakennelman viereen. Kurkkaan valtavan periskoopin näköisestä ulokkeesta. Sisällä ei näy oikein mitään.

Nilkkaani sattuu, sillä se on luonnottomassa asennossa. En tiedä, mitä yleensä teen käsilläni. Laitan ne taskuun, kuten eräs toinen herra teki tässä samassa paikassa omassa Insta-kuvassaan.

Räps, räps. Kuvaaja napsii otoksia, kun poseeraan kuperalla katoksella. Vähän hävettää, mutta ei paljon. Onhan täällä muitakin samoissa puuhissa.

Tätä Amos Rexin kattopihaa näkee Instagramissa nykyään usein. Helsingin Lasipalatsinaukiolla sijaitsevasta paikasta on tullut turistien ja paikallisten suosima kuvauskohde. 

Heli tutkii paikalta aiemmin näpättyjä otoksia Instagramista.

– Onpas hienoja kuvia, hän ylistää.

Ei tosin minun kuvani kohdalla. Vaatteeni ovat muotitiedottoman valinta ja taskusta törröttää kynä.  Tuskin sitä kehtaa edes ladata.

 

 

A post shared by Timo Riitamaa (@timoriitamaa) on  

 

A post shared by Elsa Hessle (@elsahess) on

Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho
Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho

 

Mielenkiintoinen masto

Uuden taidemuseon kattoa käytetään tapahtuma-alueena. Ulkonäöltään se on aika erikoinen. Muutaman metrin korkuiset nupulakivimäiset kummut täydentyvät ruotsinlaivan hytti-ikkunoita muistuttavista, mutta kymmenkertaisen kokoisista laseista.

Kumpujen taustalta kohoaa kymmenien metrien korkuinen valkoinen pylväs, joka muistuttaa ulkomuodoltaan laivan mastoa. Sinne sitten tähystelemään, on moni rohkea varmaan tuumannutkin. Tuskin kukaan on mennyt.

Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho
Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho

Tiistaisena iltapäivänä paikalla on lähinnä turisteja, kun oppivelvolliset pakertavat pulpeteissaan. Täällä nukutaan ilman pelkoa opettajan valvovasta silmästä.

Italialaisen Nini Ciccaresen mielestä pytinki sopii hienosti Helsinkiin. Hänen mukaansa se näkyy hyvin korkeilta kattoterasseilta.

Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho
Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho

– Masto on hieno. Se ei ollut tässä vielä viime Suomen-vierailullani, Helsingissä usein käyvä Nino kertoo.

Kuvaajia tulee ja menee. Kohde selvästi kiinnostaa kuin joulukuinen Teneriffa suomalaisia.

Tunnin aikana selfien ottajia ilmestyy useampia. Jos paikalta mielii täydennystä omaan Instagram-profiiliin, kannattaa piipahtaa nopeasti. Muuten saattaa hukkua massaan.

itserakkauden amtööri

Helsingin keskustaan nousi vaivihkaa Instagram-edelläkävijöiden uusi pyhiinvaelluspiste – testasimme, miltä se näyttää kuvassa

Vieläkään en ymmärrä, miksi ihminen kuvaa itseään.Ketä kiinnostaa, itse itsestään otetut kuvat,siis oikeasti? Aivan sama miltä ja mitä somessa näytät, selfieinstituutio kertoo justiinsa sen, kuinka paljon toiset kiinnostaa, ja kiinnostus siihen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, on aikalailla nolla.
Lue kommentti