Se on eilistä, ota vaan. Kuva: Shutterstock
Se on eilistä, ota vaan. Kuva: Shutterstock

Martat ovat oikeassa: kannattaa tehdä paljon ruokaa kerralla. Se nimittäin muuttuu terveellisemmäksi lämmitettäessä!

BBC:n ohjelmassa Trust Me, I’m a Doctor tehtiin merkittävä ja ilahduttava tieteellinen löytö: ensisyönnillä melko epäterveellinen pasta muuttuu lämmitettäessä paljon terveellisemmäksi. Ilouutisen kertoi Independent-lehti.

Ohjelmassa ensin keitettiin pastaa, sitten jäähdytettiin se ja lämmitettiin uudestaan. Kävi ilmi, että pastan kemia muuttui uudella lämpsäyksellä, ja sen hiilihydraatit eivät enää pilkkoutuneet suolistossa yhtä hyvin kuin tuoreina. Siitä taas seurasi hyviä uutisia sokeriaineenvaihdunnalle: lämmitetty pasta ei saanut elimistössä aikaisiksi peruspasta-aterialle tyypillistä, terveydelle vaarallista verensokerin nopeaa nousua.
Verensokeri ei myöskään laskenut yhtä nopeasti alas kuin normipastan jälkeen, joten kakkospäivän pastan jälkeen ei tullut niin nopeasti nälkä kuin ykköspäivänä. Kyseessä oli siis iloinen uutinen sekä diabetestä että ylipainoa pelkääville.

BBC testasi pasta-asioida yhdeksällä koehenkilöllä ja mittasi heidän verensokeriarvojaan usean viikon ja usean erilaisen pasta-annoksen jälkeen. Tulokset näyttivät noin viidenkymmenen prosentin laskua veren sokeritasossa. Lupaavan kokeen vuoksi tutkimusta aiotaan jatkaa Diabetes UK:n rahoituksella.

Lue myös:

Yllättävä laihdutusvinkki: katso vain jännittäviä ohjelmia

Mullistaako tämä keksintö diabeteksen hoidon?

Onko tämä kahden ruokavalion yhdistelmä seuraava hittidieetti?