Ystävälle ostetaan lahjakortti hoitoon ja kokemuksia vertaillaan naisten kesken. Onko terapiasta tullut arkista itsestä huolehtimista – jopa harrastus?

Sain syntymäpäivä­lahjaksi lahjakortin. Se oli terapiaan.

Kyseessä oli vaihtoehtoinen Rosen-terapia, joka tunnetaan myös niin sanottuna itku­terapiana. Sitä voi pitää vaikkapa lempeänä hierontana, jos siihen ei usko, mutta silti: ystäväni olivat sitä mieltä, että olin terapian tarpeessa.

En loukkaantunut, mutta vielä joitakin vuosia sitten olisin voinut. Ajat ovat muuttuneet. Kun ennen terapia oli varattu vain mielenterveysongelmaisille, nykyään siellä ravaa joka iikka. Tai siltä ainakin tuntuu. Voin luetella omasta tuttava­piiristänikin heti kymmenkunta tyyppiä, jotka ovat käyneet jonkin sortin terapiassa. Niistä haetaan muun muassa parempaa itsetuntemusta, stressinsietokykyä ja kasvua ihmisenä.

Hollywood-tähdillä on omat terapeuttinsa, mutta kyllä kotimaan julkkiksetkin osaavat. Jotkut heistä myös opiskelevat itse alalle. Muusikko A.W. Yrjänästä on tulossa hypnoterapeutti, kirjailija Anja Snellmanista psykoterapeutti. Näyttelijä Wanda Dubiel on kehittänyt oman "huutoterapian", jossa tunnetiloja puretaan äänen avulla.

Perinteisen psykoterapian rinnalle on noussut kirjava valikoima vaihtoehtoisia hoitomuotoja. On regressio-, hypno-, ­enkeli-, reikienergia-, kukka- ja mitä lie terapiaa.

Mistä tämä terapiabuumi oikein tuli? Onko terapiassa käymisestä tullut yhtä arkista itsensä huoltoa kuin kampaajakäynneistä?

Mielen kylpylään

Ainakin ajan varaaminen psykologille voi olla yhtä helppoa. Esimerkiksi psykologipalvelu Mind Spahan saa ajan näppärästi jopa netin kautta. Sarakkeesta klikataan, onko kyseessä kenties ahdistus, itsetunto-ongelmat, työstressi vai kriisi. Klik klik, listasta vapaa aika ja tunti vilahtaa ostoskoriin. Tunnin sessio koulutetun psykologin kanssa maksaa kutakuinkin saman verran kuin leikkaus ja väri trendikampaamossa.

Mind Spa tarjoaa psykologipalveluja nimenomaan "terveille" ihmisille. Yritys mainostaa itseään lauseella: Psykologilla käyminen on itsestään huolehtimista.

– Asiakkaamme ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat parantaa itse tuntemustaan tai suorituskykyään, tehdä itsestään iskunkestävämpiä elämän suhteen. Olemme vähän niin kuin mielen personal trainereita, psykologi Kaisa Varkila kertoo.

Psykologi Kaisa Varkilan vastaanotolla Mind Spassa saa tirauttaa.

Elokuvissa psykologin pakeilla pötkötetään sohvalla ja kallonkutistaja heittelee kysymyksiään potilaan pään takaa. Kaisan vastaanottohuoneessa on sohvan sijasta nojatuoli, ja hänen kanssaan nökötetään kasvotusten. Pöydällä on ­vesikannu ja paperinenäliinoja. Tämä ei ole itkuterapiaa, mutta täälläkin on lupa tirauttaa. Kaisa antaa lähinnä keskusteluapua, toisinaan myös kotitehtäviä.

Terapiassa käymiseen ei liity enää ­samanlaista häpeää kuin ­ennen. Nuoret aikuiset osaavat hakea apua kohdatessaan ­ongelmia. Kun parisuhde mättää, mennään parisuhdeterapiaan. Kun tulee ero, hakeudutaan erokurssille – niin kuin 25-vuotias Siru.

"Avopuolisoni jätti minut yllättäen, ja se oli sokki. Löysin erokurssin, mikä oli käytännössä ryhmäterapiaa yhdessä ­saman kokeneiden kanssa. Muistan hetken, kun aloin taas uskoa, että elämästäni tulee vielä joskus jotakin. Kurssi oli juuri päättynyt, oli alkukesä, ulkona tuoksui sade ja aurinko kurkisti pilven takaa."

Mutta mitä tapahtui ystäville? Sydänsuruistahan on tavattu jauhaa naisporukassa. Kaisa Varkila sanoo, että moni terapiaan tuleva kärsii yksinäisyydestä.

– Nykyään eletään aika eristäytynyttä elämää. Vaikka olisikin ystäviä, ammattilainen on sen hetken vain sinua varten. Ei tarvitse itse kysellä toiselta kuulumisia. Koulutettu psykologi osaa myös ­antaa erilaisia näkökulmia pulmiin.

Aina ystäviään ei halua rasittaa. Kun nelikymppisen Päivin isä teki itsemurhan, hän ajatteli, ettei halua kuormittaa ystäviään asialla, jota nämä eivät voi ­ymmärtää.

"Juttelin vuoden ajan joka viikko tunnin pienelle rauhalliselle naiselle. Puhuin mistä halusin, ja välillä hän teki hyviä kysymyksiä. Kerroin ajatuksiani, joita en koskaan sanoisi lähimmille ystävillenikään. Sain olla vihainen, ilkeä, alhainen. Sain luvan myös ikävöidä isääni. Terapia antoi joitakin uusia näkökulmia ja, mikä tärkeintä, sain rauhan puhua."

Uskomushoitoa vai pillereitä?

Psykologien ja psykoterapeuttien antaman avun rinnalle on noussut villi viidakko erilaisia vaihtoehtoterapioita. Toiset kutsuvat niitä täydentäviksi, toiset uskomus- tai mielihyvähoidoiksi. Niitä ovat tehneet tunnetuksi myös julkkikset. Näyttelijä Pamela Tola vannoo ­Rosen-terapian nimeen ja opiskelee vyöhyketerapeutiksi, Manuela Bosco näkee enkeleitä, antaa energiahoitoja ja kuljettaa mukanaan parantavia kiviä.

Vaihtoehtohoitoja päädytään kokeilemaan usein ihan uteliaisuudesta. 37-vuotias Paula ei tiennyt olevansa ­terapian tarpeessa ennen kuin kokeili Rosen-terapiaa.

"Ystäväni opiskeli sitä, eikä ensimmäinen kerta tuntunut juuri miltään, mutta sen jälkeen oli viikon verran ihmeellisen selkeä olo: monet asiat yhdistyivät mielessäni ihan uudella tavalla. Toisella hoitokerralla ei mennyt montakaan minuuttia, kun huomasin parkuvani hoitopöydällä kuin pieni lapsi. Minä, joka en ollut koko aikuisiällä osannut itkeä."

Tutkimustietoa vaihtoehtohoitojen kävijämäärästä saati hoitojen vaikutuksista on huonosti. Edellinen kotimainen tutkimus on 90-luvun alusta. Tampereen yliopiston dosentti Pauliina Aarva on jonkin verran tutkinut aihetta ja tutkisi lisääkin, mutta aihe ei tunnu kiinnostavan rahoittajia.

Pauliina uskoo, että uskomushoitojen suosio olisi kasvanut. Hän kutsuu niitä mieluummin täydentäviksi hoidoiksi.

– Vakavasti tai keskivaikeasti masentunut ihminen tarvitseekin lääkehoitoa, mutta epämääräiseen, tyhjään, pahaan tai vähän lättänään oloon täydentävistä hoidoista voi olla apua.

Joitakin vuosia sitten Pauliina Aarva loukkasi kätensä ja joutui sairauslomalle. Yhtäkkinen toimettomuus laukaisi aktiivisessa naisessa ahdistustilan, joka diagnosoitiin työuupumukseksi. Lääkkeeksi tarjottiin pilleripurkkeja, vaikka Pauliina tunsi tarvitsevansa mieluummin ihmistä, jolle purkaa ahdistustaan.

– Puoli miljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä! Kaikki eivät voi olla niiden tarpeessa. Lasten ja nuorten ­pahoinvointiin suhtaudutaan vakavasti, mutta yli kolmikymppiselle lykätään ­resepti käteen. Lääkehoito on halvempaa kuin terapia, jossa ihminen on hoitaja kemiallisen aineen sijaan.

Plasebon taika

Lääkäriliiton mukaan vaihtoehtohoitajat tarjoavat vain plaseboa, lumelääkettä. Liitto on muun muassa vaatinut, että hoitojen antamista lapsille ja psyykkisesti sairaille pitäisi lailla rajoittaa.

Toki plasebokin voi toimia, jos siihen uskoo. Asiakkaalle ongelma voi olla kuitenkin se, että hoitojen antamista ei valvota Suomessa mitenkään. Psykoterapeutti on vielä suojattu ammattinimike, mutta periaatteessa minäkin voisin ryhtyä terapeutiksi. "Diplomi" vain seinälle ja pöytä pystyyn. Hoitajien joukossa voi siis olla myös niitä, jotka haluavat rahastaa ihmisten epätoivolla. 

Vaihtoehtohoitajat voivat käyttää ­samoja metodeja kuin laillistetut psykologit tai psykoterapeutitkin, mutta väärissä käsissä esimerkiksi hypnoosi voi olla vaarallinen väline.

Rosen-terapian sattumalta aloittanut Paula kuitenkin innostui niin, että on jatkanut siellä käymistä.

"Olen löytänyt valtavasti asioita, joita olen kantanut mukanani, ja jotka ovat vaikuttaneet kaikkeen elämässäni: parisuhteessa, töissä, ystävyyssuhteissa, äitinä… ja tämä kaikki, vaikkei minulla ole mitenkään erityisen vaikea menneisyys, päinvastoin, monessa suhteessa hyvä elämä. Jollen olisi löytänyt Rosenia, olisin ­ainakin angstisempi, epävarmempi ja jumittunut moniin asioihin, joita aiemmin pidin itsestäänselvyyksinä elämässäni."

Monissa vaihtoehtohoidoissa asiakkaaseen suhtaudutaan kokonaisuutena. Hoivaa saa sekä sielu että keho. Rosen-terapiakin voi toimia jo ihan siksi, että kosketus saa mielihyvähormoni oksitosiinin erittymään.

– Kun olin itse sairas, yksi lääkäri otti kädestä ja sanoi, että hänellä on tunne, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Se auttoi enemmän kuin mikään muu yhteensä. Lääkäreillä on kiire ja terveydenhuolto unohtaa henkisen ulottuvuuden, vaikka ihminen on paljon syvempi otus kuin rationalistinen ajattelu olettaa, Pauliina Aarva sanoo.

Kun uskonto on menettänyt merkityksensä ihmisten arjessa, henkistä ulottuvuutta haetaankin nyt ehkä muualta.

– Myytit ovat ihmisille valtavan tärkeitä, mutta tämä aika ei oikein suosi niitä vaan korostaa järkeä. Evankelis-luterilainen kirkko on kovin kuivakas ja ­sivuuttanut uskonnon myyttisen puolen.

Raakaa duunia, ei hupia

Mistä sitten tietää olevansa terapian tarpeessa oikeasti? Ajoittainen alakulo ja ahdistus kuuluvat normaaliin elämään. 

– Ei ole kuitenkaan normaalia olla jatkuvasti uupunut, ahdistunut tai stressaantunut, Kaisa Varkila vastaa.

Kestävätkö ihmiset ahdistusta ja alakuloa nykyään huonommin kuin ennen? Joku voisi nimittäin ilkeästi heittää terapiabuumin kielivän myös siitä, ettei nyky­ihmisillä ole oikeita ongelmia. Kun asiat ovat mukavasti – katto pään päällä, tilillä rahaa ja jääkaapissa ruokaa – voi olla liikaa aikaa kaivella omaa napanöyhtää ja tutkiskella tunteitaan.

Ennen, kun terapiaa ei ollut tarjolla joka kulman takana, pahaa oloa purettiin ehkä toimintaan. Kun säveltäjä Jean Sibelius juopotteli, Aino-vaimo hoiti puutarhaansa, itki ja kitki.

Kaisa suosittelee pahan olon purkamista toimintaan edelleen. Vakavasti masentunutta ei voi vain patistaa ylös, ulos ja lenkille, mutta tutkimusten mukaan liikunta hoitaa lievää masennusta yhtä tehokkaasti kuin mielialalääkkeet.

Hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelusta voi tulla myös suorittamista. Kaisa on nähnyt, että itsensä tutkiskeluun voi jäädä koukkuun. Silti hän ei usko, ­että kukaan juoksisi ainakaan psykologilla ihan huvikseen.

– Ymmärrän kaipuun mystiikkaan, mutta psykologi ei tee taikoja vaan tarjoaa raakaa duunia oman itsen kanssa.

Sen tajusi myös 38-vuotias Piia, joka pohti terapiaan menemistä.

"Ajattelin, että terapia voisi olla samanlaista kehittävää laatuaikaa itseni kanssa kuin laulutunnit! Hyvän terapeutin ja ­oikean terapiamuodon löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Mistä saatoin tietää, mikä minulle sopii? Sitten sain ystävältäni neuvon. Hänkin oli luullut tarvitsevansa terapeuttia, mutta olikin hommannut itselleen rakastajan – ja saanutkin muuta ajateltavaa kuin itsensä!" 

Mitä saisi olla?

Regressioterapia Usko tai älä, mutta tämän elämän ­ongelmat voivat johtua menneiden elä­mien painolasteista. Hyvä uutinen on, että niistä voi vapautua. Terapiassa matkataan entisiin elämiin hypnoosin avulla. Vaatii uskoa siihen, että jokin korkeampi voima sanelee meininkiämme.

Logoterapia Eksistentiaalinen ahdistus on ihmisen perusongelma, eikä elämässä tapahtuviin asioihin voi aina vaikuttaa, mutta omaan asenteeseensa voi. Pikemminkin filosofinen ajattelumalli kuin varsinainen terapia­menetelmä.

NLP-terapia Elämäntaitovalmentajien suosiman NLP:n eli neurolingvistisen ohjelmoinnin avulla voi yrittää muuttaa haitallisiksi tuntemiaan ajatus- ja käytösmalleja.

Enkeliterapia Energiahoidoista käytetään usein myös nimitystä enkeliterapia. Hoidossa uskotaan enkelien, henkioppaiden tai jonkin muun mystisen elämän energian johdatukseen ja parantavaan voimaa. Energiahoidon sisältö vaihtelee.

Kuvataideterapia Jokainen osaa piirtää, vaikka kuvis­tunneilta olisi jäänyt toisenlainen mieli­kuva. Oivalluksia ongelmiin kuvien tekemisen kautta.

Rosen-terapia Itkuterapiaksikin kutsuttu hoito vannoo kosketuksen voimaan. Rosen-terapeutti etsii kevyesti painelemalla kehon jännitystiloja ja lihaksiin patoutuneita tunteita.

Kukkaterapia Kukissakin on parantavaa energiaa! Kukkauutteilla hoidetaan mielen negatiivisia tunnetiloja, kuten pelkoa, ahdistusta, masennusta, uupumusta, vihaa, itseluottamuksen puutetta, pakkomielteitä, melkeinpä mitä vain. Terapeutti haastattelee potilaan ja sen perusteella sekoittaa tälle sopivan kukkauutteen. Kuulostaa höpsöltä, mutta tämänkin on kehittänyt lääkärisihminen.

Hypnoterapia Pim, olet hoikka! Hypnoosin avulla voi muokata asenteita ja ajattelumalleja mutta myös päästä eroon tupakasta tai liikakiloista.

Valokuvaterapia Oman elämän tutkiminen valokuvien kautta on voimakkaampaa kuin pelkkien muistikuvien avulla. Kuva muistuttaa, vaikka mieli yrittäisi väistää. Valokuvaa voi käyttää myös voimaannuttamisen välineenä.

Se voi olla myös harrastus

NLP:tä eli neurolingvististä ohjelmointia, äänienergiahoitoja, Rosen-terapiaa, Osho-taideterapiaa, henkistä terapiaa, energia­parannusta, shamanismia, mindfulnessia, buddhalaista meditaatiota... Satu Elina Laamanen on kokeillut niitä kaikkia.

Satu Elina innostui erilaisista vaihtoehtoterapioista 2000-luvun alussa, kun hänen äitinsä sairastui vakavasti. Kuolema tuli niin lähelle, että Satu Elina alkoi miettiä, millaista elämää halusi todella elää.

– Työni talouspäällikkönä kovine arvoineen tuntui tyhjältä, enkä ollut tyytyväinen parisuhteeseenikaan. Tajusin eläneeni ­ympäristön odotusten mukaisesti.

Satu Elina on käynyt muutaman kerran ihan tavallisen psykologin pakeilla.

– Asioiden puhkianalysoiminen ei sopinut minulle. Minua kiusattiin lapsena, mutta ei minulla sen kummempia traumoja ole. Keskityn mieluummin mahdollisuuksiin ja ­hyviin asioihin elämässäni.

Harrastus on muuttanut Satu Elinan elämän. Entinen talouspäällikkö opiskelee ­nykyään lähihoitajaksi ja antaa itsekin energia­hoitoja sekä Rosen-terapiaa.

– Tunnen itsekin pääseväni eteenpäin, kun sallin asioiden aiheuttamat tunteet ­kehossani. Niin voin vapautua niistä.

Vaikka Satu Elina on harrastanut itsensä tutkimista jo yli kymmenen vuotta, aina voi oppia uutta. Satu Elina työstää yhä esimerkiksi sitä, ettei ole löytänyt uutta parisuhdetta avioeronsa jälkeen. Silti hän tuntee olevansa nykyään rutkasti onnellisempi.

– Äitini sanoi, että näytän nuoremmalta kuin kymmenen vuotta sitten. Olen oppinut, että rakkautta voi olla elämässä muutenkin kuin vain parisuhteessa. Olen sallivampi itseäni kohtaan ja eteen tulevat vastoinkäymiset otan elämän oppiläksyinä.

C. G. E. Mannerheim ei menestynyt empatiansa tähden. Kuva: Sanoma-arkisto / Poutiainen

Mehän olemme ihan hullun empaattisia! Etkö usko? Tulenko lyömään?

Turun Sanomat uutisoi tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset kuuluvat maailman vähiten empaattisiin kansakuntiin. Yhdysvaltaispsykologit kartoittivat ihmisten kykyä asettua toisen asemaan globaalilla verkkokyselyllä. Vastaajia kertyi yli 100 000 eri puolilta maailmaa. Mukaan otettiin 63 valtiota, joista saatiin riittävän suuri määrä vastauksia. 

Suomi sai vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet. Maailman epäempaattisimmaksi maaksi paljastui Liettua, ja häntäpaikoilla killuivat myös Viro, Puola ja Bulgaria.

Tutkijat uskovat, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon. Empaattiset ihmiset ovat myös muita kiltimpiä. He ovat huomaavaisia. Anteliaita. Yhteisöllisiä. 

Tutkimus on varmasti tehty vähän päin honkia, sillä juuri tuollaisiahan me suomalaiset olemme!

Olemme niin anteliaita...

... että olemme jopa ulkoistaneet kaiken antamisen. Sitä vartenhan verottaja on olemassa! Kyllä yhteiskunnan tulee huolehtia heikompiosaisista. Ja mielellään kaikesta muustakin.

Niin huomaavaisia...

... että pyrimme olemaan häiritsemättä kanssaihmisiämme millään tavalla. Esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä emme vaivaa muita turhalla pölinällä, vihainen tuijotus nimittäin sanoo enemmän kuin kymmenen kirosanaa. 

Niin kilttejä...

... että kun punkeamme ruuhkassa ihmisten ohi, emme pelästytä ketään ahdistavilla pahoitteluilla, vaan vain tönäisemme ihmiset lempeästi sivuun. Siinä tulee se toisen ihmisen koskettaminen samassa paketissa.

Niin yhteisöllisiä...

...että voitimme talvisodan. Siinä se kansakunta liimaantui yhteen. Yhteisöllisyys tuli hoidettua kertarysäyksellä tulevienkin sukupolvien edestä. Vai onko jotain sanottavaa tästä. Tuletko nauramaan Mannerheimin haudalle?

Ja meillä todellakin on niin hyvä itsetunto...

... että meidän ei tarvitse tehdä itsestämme mitään numeroa. Kukaan ei edes huomaa, että me olemme täällä. Paitsi jotkut hemmetin amerikkalaiset psykologit. Jos vain olemme ihan hiljaa, tämäkin asia unohtuu. 

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin.

IS TV-LEHTI:  Eläinmaailman moninaisuutta tarkasteleva ruotsalainen tietopaketti Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa (Djursjukhuset, 1997–) jatkuu keväällä 2016 valmistunein jaksoin. Visuaalisestikin runsas sarja tutustuu eläinlääkärien työn monipuolisuuteen sekä Ruotsissa että kauempana. Tämän kauden eksoottinen kohde on eteläinen Afrikka.

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin, joka juontaa sarjaa vuoden 2008 jaksoista tutulla hurtilla huumorilla, mutta asiaa unohtamatta.

On hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Itsensä täysillä likoon pistävä Ankka vetää jokaisessa jaksossa toistuvia osuuksia. Ankan kalat -osiossa hän sukeltelee vaarallisten evällisten keskellä. Nordens Ark -eläintarhassa hän oppii, kuinka harvinaisia eläimiä suojellaan. Ankan kissa & koira -pätkässä hän ottaa selvää, miksi hänen omat lemmikkinsä käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Viikon Ankassa hän ottaa lyhyesti esille jonkin mielenkiintoisen eläinknopin.

Ensimmäisessä jaksossa Ankka ottaa lisäksi selvää hevosten dopingtesteistä. Rågenklint puolestaan seuraa Namibiassa, kuinka gebardeja palautetaan takaisin luontoon. Ruotsissa hän tutustuu häntäänsä kipuilevaan kissaan ja syöpää sairastavaan mäyräkoiraan.

Näissä kohtauksissa on hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa, TV2 pe klo 16.00