Klassinen sisarusten muotokuva tulollaan: Ömer Acar kuvaa, Tanja Haapasalmi säätää, Sylvi ja Urho poseeraavat. Kuvat: Milka Alanen
Klassinen sisarusten muotokuva tulollaan: Ömer Acar kuvaa, Tanja Haapasalmi säätää, Sylvi ja Urho poseeraavat. Kuvat: Milka Alanen

Tanjan koirat Urho ja Sylvi käyvät päiväkodissa, niistä otetaan sisaruspotretti ja ne syövät parempaa ruokaa kuin omistajansa. Nykyajan lemmikeille tarjotaan vain parasta.

– Moi! Miten mun lapset on käyttäytyny?

Tanja Haapasalmi, 28, on tullut hakemaan Urhoa ja Sylviä päiväkodista. Tänään on Sylvin ensimmäinen tarhapäivä, joten äitiä hiukan jännittää, miten 14-viikkoinen pentu on pärjännyt. Tanjan vanhempi shiba Urho on rauhallinen kaveri ja kokenut päiväkotilainen, mutta Sylvissä on riiviön vikaa. Hyvin sillä näyttää menevän: se tepsuttaa kahden bullterrierin välissä.

Päiväkoti Koiraparkin henkilökunta tietää, että tutustumispäivät voivat olla vanhemmille stressaavia.

– Omistajilla on eroahdistusta. Jotkut viipyvät kolmekin tuntia, ennen kuin raaskivat jättää koiran. He ­haluavat tietää, kiusataanko omaa lasta tai kiusaako se muita. Kyllä mä sen ymmärrän, Koiraparkin Raisa sanoo.

Tanjakin voisi nyt kysellä Raisalta, Dennikseltä ja Nikolta, miten päivä on sujunut. Urhon ensimmäisenä tarhapäivänä hän kyseli. Mutta kuten ihmislapsien kanssa, ensimmäisen kanssa hössötetään enemmän.

– Toinen menee siinä sivussa, Tanja sanoo.

Kaikkea kullalle

Koirien päiväkoti, miksipä ei? Onhan meillä jo koirien uimahalleja, kuntosaleja, koirien akupunktiota ja hierontaa. Eikä siinä kaikki! On myös koirien hääpukuja ja häitä, koirien kaverikuvauksia ja koirien viilennysmattoja… On kokonainen koiratapahtumakeskus Vantaalla. Siellä järjestetään tänä talvena esimerkiksi Kehäketuksi keskiviikkoisin -näyttelykurssi, Löydä lajisi -kurssi ja sensomotoriikkavalmennusta agilityyn.


Koirien päiväkoti sijaitsee Helsingin keskustassa. Naapurissa on ravintola, mutta symbioosi toimii: ravintola aukeaa illalla, kun Koiraparkki hiljenee.

 

Koiria pidetään siis hyvänä. Niistä on tullut enemmän perheenjäseniä kuin lemmikkieläimiä – ehkä jotain ihmisen ja eläimen väliltä. Cambridgessa on juuri tutkittu, että lapsilla on usein läheisempi suhde lemmikkikoiran kuin sisarusten kanssa, ja kyllä aikuinenkin tietää, miten rakas koira voi olla. Lemmikkikoirien kanssa halutaan viettää aikaa ja tarjota niille parasta. Tanja tunnistaa ilmiön.

– En mä itse raaski käydä hammaslääkärissä, mutta Urho käy säännöllisesti hammaskiven poistossa. Oma kuntosaliharrastuskin on jäänyt – nyt haluan tulla kotiin suoraan töistä. Kun koirat on kerran hankkinut, niiden kanssa haluaa olla.

Päiväkoti koputtelee juuri sitä omatunnon kohtaa, mikä aktivoituu, kun ihminen työpäivän aikana ajattelee kotona odottavaa koiraansa. Täällä lemmikeille on tarjolla seuraa, ulkoilua ja virikkeitä 35 eurolla päivässä. Koiran voi tuoda myös vaikka pariksi tunniksi muiden seuraan.

Koiraparkki on yksi Helsingin neljästä koirapäiväkodista. Tukholmassa dagiksia on kymmeniä: Stjärntassar! Tassar av stol Hunddagis! Glada svansar!

– Ruotsissa ollaan pitemmällä, ei siellä haluta jättää koiraa enää koko työpäiväksi kotiin. Samaa asennetta toivoisi tänne Suomeen. Tolla Leskisellä menee hei aika lujaa nytten.

Keskikokoinen villakoira Leskinen koettaa päästä toisen koiran selkään, mutta rakkauden kohde pitää puolensa. On menossa alkuiltapäivän riehuntatuokio. Osa on ruokittu päivällä, kaikkien kanssa on käyty koirapuistossa, joitakin on lenkitetty remmissä.

– Ja sitten meillä on tietysti päiväuniaika. Me suhtaudutaan näihin kuin kaksivuotiaisiin lapsiin. Ne tarvitsevat rajoja ja huolenpitoa. Leskinen hei NYT pois Tillin selästä!!


Koiraparkin Dennis ja Raisa kuuntelevat haukuntaa työkseen. ”Päiväkotipäivä takaa omistajalle vapaaillan, kun nämä ovat saaneet riehua täällä.”

 

Kaikkia koiria ei voi tuoda päiväkotiin: alkuhaastattelun ja tutustumisen jälkeen käy ilmi, että noin 20 prosenttia koirista ei sovi ryhmähoitoon. Kriteerinä on, että dagiksessa pärjää kaveri, jonka kanssa voi mennä koirapuistoonkin.

Hyvä syy hankkia koira

Tanja sanoo koiriaan lapsiksi, ja Sylviä on käyty näyttämässä työpaikalla kuten uusia vauvoja on tapana näyttää. Koirien kanssa käydään koiratreffeillä ja harrastuksissa. Elämää eletään nyt Urhon ja Sylvin ehdoilla.

– Kyllä mä otin Urhon täyttämään tiettyä aukkoa elämässäni. En ole kovin hoivaava ihminen, mutta koira herätti hoivavietinkin. Eniten mua kyllästytti, että vapaa-ajallani ei ollut suuntaa. Notkuin pitkään töissä tai kävin kaupoilla iltaisin – ei huvittanut mennä kotiin tylsistymään.

Sehän on oikein hyvä syy hankkia koira. Raisa osaa luetella paljon erilaisia hyviä syitä koiran hankkimiseen. Ystäväksi, lapsen paikalle, lapsiperheille iloksi.

”Kyllä mä otin Urhon täyttämään tiettyä aukkoa elämässäni.

– Ja arvaa, kuinka paljon se tuo elämään ryhtiä ja rutiineja! Jos haluat, että elämäsi palautuu ruotuun, ota koira.

Seuraava kysymys on, että millainen koira. Tanja halusi pystykorvaisen ja kippurahäntäisen, samannäköisen, jollaisiin oli tottunut lapsuudenkodissa maalla. Suomenpystykorva olisi kiva, mutta se ei sovi kaupunkiasuntoon. Kaveri ehdotti shibaa, ja se täytti Tanjan kriteerit: ei ole yleensä kova haukkumaan, ei vaadi hulluna aktivointia, jaksaa kuitenkin lenkkeillä ja vaeltaa, on pystykorvainen ja kippurahäntäinen.

Raisan mielestä ihmiset voisivat miettiä enemmänkin oikean rodun valintaa. Hän on huomannut, että yhä harvempi valitsee bichonin, labradorinnoutajan tai muun perinteisen kotikoiran. Halutaan jättikokoisia, näyttäviä, uniikkeja koiria. Onko erikoisuuden tavoittelu lisääntynyt?

– Ai vähän lisääntynyt? Se on räjähtänyt käsiin. Ikävä sanoa, mutta koira tuntuu olevan monelle statussymboli. Mietitään, mikä koira näyttäisi mahdollisimman hyvältä, mikä korostaisi minun yksilöllisyyttäni.

Eniten Raisaa rasittavat ihmiset, jotka ottavat kotiinsa vaativan koiran ilman hajuakaan siitä, miten sen kanssa ollaan.

– Välillä näkyy esimerkiksi cane corson ja rottweilerin risteytyksiä, joita alamaailma on jalostanut omiin tarkoituksiinsa. Suojelu- ja vartiokoirat vaativat koulutusta ja tiukan kurin. No, toisilla on Porsche, toisilla taistelukoira.

Ei läähätyskuvia

– Hyvä! Nyt on Urho hyvä, on todella hyvä, Ömer Acar sanoo kameran takaa.

– Persoonat tulee parhaiten esiin silloin, kun ne vaan chillaa, vahvistaa Joel Forsman.

Tanja on Urhon ja Sylvin kanssa valokuvaamossa: hän haluaa seinälle sisarusvalokuvan. Urho ottaa rennosti, mutta Sylvin on hankalampaa rauhoittua.

Työhuone Populossa on kuitenkin kameran takana koiraihmisiä, jotka jaksavat odottaa parasta ilmettä. Ömer ja Joel pitivät hiljattain ensimmäisen lemmikkien pop-up -valokuvauksenkin.

– Me ei haeta läähätyskuvia vaan ennemmin klassista muotokuvaa.

Suomessa lemmikkikuvaus on vielä uudehko juttu: kymmenen vuotta sitten harvalle tuli mieleen käyttää koiraa valokuvaamossa. Muutenkin täällä ollaan vähän jäljessä maailman koiratrendeissä. Ömer on uusi koiranomistaja ja huomannut, että esimerkiksi koirien muotiasusteissa ei ole Suomessa paljoa valinnanvaraa.

– Jos haluaa timanttikoristeita, niitä kyllä löytyy. Mutta jos haluaisi siistin nahkahihnan, joka sopisi yhteen vaikkapa puvun kanssa, se täytyy tilata netistä.

Koirien muotibisnes on Suomessakin kasvussa: tarvikeketjut laajenevat ja tekevät hyvää tulosta myymällä muun muassa niitä timanttipantoja. Sylvilläkin on sellainen. Muilla asusteilla Tanja ei pääse hifistelemään, koska Urho ja Sylvi ovat niin paksuturkkista rotua. Urholla on joulupaita, mutta se vihaa sitä.

Mitähän koirat ylipäänsä tykkäävät siitä, että niitä inhimillistetään? Ainakin se ärsyttää joitakin ihmisiä: heitä ei ehkä kannata kutsua koirien häihin. Urho ei näytä paljon välittävän, vaikka kamera käy ja rusettia suoristetaan.

Joelin ja Ömerin työhuone on Helsingin Töölössä. He näkevät ikkunasta keskustakoirien elämää, ja se näyttää nykyään aika mukavalta. Koira pääsee täällä melkein kaikkiin kahviloihin sisälle, joten lemmikki ei rajoita sosiaalista elämää.

Urho Trendikoira

Viikko sitten pidettyyn Populon popup-tapahtumaan saapui yllättävän vähän sellaisia koiria, mitä voisi kuvitella töölöläisrouville: käsilaukuissa kulkevia puudeleita ja chihuahuoita. Kuvattavaksi tuotiin sen sijaan beaglen pentuja ja tanskandoggi.

Pikkukoirat eivät enää ole niin in.

– Se oli vähän yllättävää. Ehkä pikkukoirat eivät enää ole niin in. Nyt haetaan alkukantaisempia rotuja, juurevuutta. Sullahan on trendikoirat! Joel sanoo Tanjalle.

Japanilainen shiba onkin hirveän suosittu juuri nyt, ja jos haluaa Urhon värisen shibapennun, voi joutua pitkään jonoon. Suosio voi johtua vaikka netissä kiertävistä Doge-meemeistä, joissa tarmokkaan Doge-shiban pää kommentoi milloin mitäkin.

– Mä tykkään, kun tämä on koiran näköinen koira ja terve rotu. Mutta onhan näillä vahva metsästysvietti: voi olla jännittävää kaduilla sitten, jos nämä oikein yleistyvät. Ei näitä paljon kiinnosta, mitä omistaja huutaa, jos ne näkevät oravan, Tanja miettii.


Sylvin varalle Tanjalla on näyttely- ja pentusuunnitelmia.

 

Muutama vuosi sitten chihuahua oli kaupunkilaisen ykköskoiravalinta. Niissäkin on omat hankaluutensa. Chihuahuan egoa ei ole jalostettu yhtä pieneksi kuin kroppaa, ja kaduilla näkyy nykyään jänniä tilanteita, joissa omistaja koettaa saada kuriin hyvin pientä ja hyvin vihaista koiraa.

Tanja etsi omaa koiraa ostaessaan kasvattajaa, jonka koirat ovat hyväluontoisia ja terveitä. Shiba on Suomessa vielä harvinainen rotu, ja Sylvi on haettu Italiasta asti. Sillä on vaikuttava sukupuu.

– Urho on kotikoira, Sylviin kohdistuu odotuksia. Ajattelin kokeilla näyttelyharrastusta! Siitä aukeaa taas uusi maailma.

Hulluko se on

– Kyllä vanhemmat pitää mua aivan hulluna. Onhan se huvittavaa, että kulutan koiriin enemmän kuin itseeni, Tanja sanoo.

Tanja on kotoisin maalta, ja kotona on aina ollut koira. Vanhempien koiralla ei kuitenkaan ole Instagramtiliä kuten Urholla eikä se käytä koirapalveluita. Sen paikka on pihalla aitauksessa. Tanja epäilee, että hänen vanhempiensa koirat eivät myöskään syö parempaa ruokaa kuin omistajansa. Tanjan perheessä lapset saavat broilerin fileetä ja naudan paistijauhelihaa, äidillä se ei ole niin tarkkaa.

Koiriin uppoaa aika paljon rahaa. Esimerkiksi Sylvi maksoi 2500 euroa, mutta sen jälkeen tulevat harrastus- ja päivähoitomaksut, rokotukset ja lääkärikäynnit. Entäs sitten joskus, kun koira kuolee? Lemmikkikoiran erityisasema jossain eläimen ja ihmisen välimaastossa näkyy siinäkin, että koirille on omat tuhkauspalvelut ja hautausmaat.

Mutta ei mietitä kuolemaa vielä. Tanjan koirat ovat tervettä rotua, muuten tulisi kalliiksi. Sylvillä ja Urholla on perustason lemmikkivakuutukset, jotka maksavat yhteensä noin neljäsataa euroa vuodessa. Omavastuun jälkeen lääkärikäynnistä jää kuitenkin vielä paljon maksettavaa. Kuluttajaliitto on alkanut tutkia, määrätäänkö koirille nykyään turhaan kalliita magneettikuvauksia ja tutkimuksia – eläinlääkäribisnes on keskittynyttä, ja on pelko, että hinnat nousevat pilviin. Lyhyen elämänsä aikana Urhokin on ehtinyt teloa jalkaansa. Hoidot maksoivat mansikoita.

– Mulla oli silloin vielä muumimukikokoelma, mutta eipä ole enää. No, onneksi tuli myytyä silloin, niiden arvo on kuulemma laskenut.


Urhon lempinimi on Nynny; näyttää siltä, että Sylvi alkaa pomottaa isoveljeään.


Kuitenkin koiria

Mitäpä sitä muutamaa muumia ja satasta murehtimaan. Koirat ovat tuoneet Tanjan elämään juuri mitä tilattiin: sisältöä, syyn mennä kotiin, uusia ystäviä. Entäs ne vanhat? Jotkut menot ovat jääneet, koska koirat vievät aikaa. Lähin ystäväpiiri koostuu nykyään koiraihmisistä. Keväälle on sovittu jo vaellusretki Urhon parhaan koirakaverin Onnin perheen kanssa.

– Koiratreffeillä on varmaan samanlaista kuin mammatreffeillä: kuunnellaan muiden juttuja, jotta päästään kertomaan omasta lapsesta, Tanja nauraa.

On sitäkin kysytty, miksei hankkisi ihmisvauvaa, jos kerran haluaa elämäänsä päiväkoteja, puistotreffejä ja pakon kiirehtiä töistä kotiin? Tanjalla on avopuoliso, mutta koiralapset eivät ole yhteisiä.

– Olen mä sitä miettinyt, miksei ihmislapsi tunnu yhtään ajankohtaiselta. Koiratkin sitovat, mutta näiden kanssa voi vielä maata krapulassa sohvalla. Niiden kanssa ei ole pakko olla koko ajan, ja se on tärkeää. Mun koirat ovat ehkä lellittyjä, mutta ne ovat kuitenkin koiria.

Koirien Suomi

Suomessa asuu 800000 koiraa.

Yleisimmät rodut ovat labradorinnoutaja, suomenajokoira ja jämtlanninpystykorva. Pääkaupungissa suositaan pienempiä koiria: labbiksen jälkeen yleisimmät rodut ovat Helsingissä jackrussellinterrieri ja lyhytkarvainen chihuahua.

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.

 

On aika hemmetin vaikeaa rakastaa kroppaa, joka paisuu yhden syksyn aikana lähes seitsemän kiloa.

Kuten useimmat tuntemani naiset, olen ollut ulkonäkööni tyytymätön noin kahdeksanvuotiaasta. Nyt olen oppinut, etten saisi olla. Olisi trendikkäämpää syleillä näitä ainutkertaisia muotojani ja arvostaa sitä, mihin kehoni pystyy, ei sitä, miltä se näyttää.

Kanankakat. Siitä on kehopositiivisuus kaukana, kun yhden syksyn aikana lihoo lähes seitsemän kiloa. Yhtään ei tee mieli syleillä näitä entisten kurvien päälle kasvaneita uusia kurveja. Ne tarkoittavat, että saan kantaa taas läjän lempifarkkuja ja hintavia ulkovaatteita kirppiskeräykseen.

Paisuminen tuntui lisäksi epäreilulta. Syksyn ajan olin treenannut enemmän kuin ikinä, noin neljästi viikossa. En mässäillyt, mutta ehkä juoksukoulu kasvatti ruokahaluani samaan tahtiin kuin lähestyvät nelikymppiset hidastivat aineenvaihduntaani. (Vai hidastivatko sittenkään? Taas yksi asia, josta niillä mokomilla on kiistanalaisia näkemyksiä.)

Hetken sain kyllä uskoteltua itselleni, että lisäkilot ovat vain lihasmassaa. Ehkä viidesosa niistä onkin.

 

”Muinoin, kun vielä verhouduimme mammutinnahkoihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.”

Ironista on, että biologian puolesta voisin olla kehooni aika tyytyväinen. Muinoin, kun vielä verhouduimme mukavasti väljiin mammutinnahkoihin emmekä pillifarkkuihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.

Se jaksaa juosta kympin ja hiihtää kaksi. Se kyykkää neljä tuntia putkeen (suppilovahveroiden perässä, ei muuten), kiipeää leikkipuistossa hämähäkinverkon huipulle ja nostaa kymmeniä kiloja suorille käsille. Se on tehnyt lähes tyhjästä, synnyttänyt ja ruokkinut kolme uutta ihmistä. Loistokapine oikeastaan.

Saan kai silti vähän surra sitä, minkä olen menettänyt? Nimittäin luottamukseni siihen, että reippaasti liikkumalla ja fiksusti syömällä pysyn sen näköisenä kuin toivon.

”En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä, joten näillä mennään.”

Kun kehopositiivisuus tuntuu liian vaikealta, treenaan kehorealismia. En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä 3-4 kerrasta viikossa, joten näillä mennään. En ehkä enää koskaan mahdu siihen 38-kokoiseen ruusumekkoon, jossa muutama vuosi sitten juhlin veljeni häitä, mutta voin ostaa uuden ja yhtä kauniin, kokoa 42.

Ei kehoaan tarvitse joka päivä niin ylenpalttisesti rakastaa, mutta sen kanssa kannattaa tulla toimeen. Tämän minäkin yritän muistaa – myös sitten, kun (yllättävän pian) kroppani lakkaa olemasta biologinen loistokapine.

Kysely

Oletko tyytyväinen ulkomuotoosi?