Unelmien työ vai ihan tavallista työtä? Kuva: Shutterstock
Unelmien työ vai ihan tavallista työtä? Kuva: Shutterstock

Vaikka unelmatyön ainekset ovat monilla lähempänä kuin arvaakaan, asiantuntija sanoo.

Miksi naputtelen toimistolla kahdeksan tuntia päivässä, kun oikeasti haluaisin olla kukkakauppias? Niinpä.

Me Naiset teki netissä työelämäkyselyn, ja sen mukaan enemmistö vastaajista, 70 prosenttia, ei ole parhaillaan unelmiensa töissä. Niin ikään enemmistö, 63 prosenttia, olisi valmis tinkimään palkastaan saadakseen unelmien työn.

Kiinnostaa unelmien tavoittelu vain teoriassa?

– Ainakin sen ajatuksen haluan ampua alas, että koko ajan haluttaisiin vaihtaa parempaan työhön, sanoo Anna-Maija Lehto, joka on Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkönä tutkinut suomalaista työelämää.

Varsinkaan yleneminen ei automaattisesti kiinnosta kaikkia.

– Tutkimusten mukaan edes se, että pääsee nykyisessä paikassa parempaan asemaan, ei ole niin tärkeää kuin nykyisissä työtehtävissä kehittyminen.

Unelmia halutaan siis toteuttaa yhä useammin nykyisessä pestissä.

– Etenkin nuorten alle 30-vuotiaiden työpaikkauskollisuus on kasvanut, vaikka toisin voisi olettaa, Lehto sanoo.

– Puheet y-sukupolvesta, joka ei viihdy missään työpaikassa, ovat aika ironisia siinä mielessä, että työpaikoista on niin paljon pulaa, etteivät nuoretkaan pysty enää valitsemaan.

Heikot ajat aiheuttavat turvattomuutta, mikä on vain lisäsyy pysyä nykypestissä ja ottaa sen paremmin haltuun.

"Miten omaa nykyistä työtä voi tuunata? Miten se voisi innostaa enemmän?"

– Miten omaa nykyistä työtä voi tuunata? Miten se voisi innostaa enemmän? Unelmatyön ainekset ovat monilla lähempänä kuin arvaakaan, Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimusprofessori ja työhyvinvointitutkija Jari Hakanen sanoo.

– Tulisiko omasta hommasta unelmapesti, jos vaikka esimies muistaisi tervehtiä aamulla tai työajatuksiaan ehtisi kunnolla jakaa porukassa?

Huutia rutiineille

Ei kannatta rutinoitua, vaan ottaa pieniä riskejä. Kokeilla uusia juttuja omalla tavallaan: bussikuljettaja voi vaikka ottaa matkustajiin kontaktin railakkaalla huomenta-huudolla.

Työ tukee sitä, millaisia olemme. Unelmien seuraaminen on tärkeää, vaikkei ehkä tärkeintä, muistuttaa Hakanen.

– Kaikilla pitäisi nykyään muka olla unelmaduuni. Voi tuntea turhaan epäonnistunutta oloa, jos itsellä ei sellaista omasta mielestä ole, hän sanoo.

Tutkimusten mukaan työelämään ollaan monin osin aiempaa tyytyväisempiä, taantumasta huolimatta, sanoo Lehto.

– Tyytyväisyyttä lisäävät esimerkiksi kehitysmahdollisuudet, ammattitaidon arvostaminen ja mahdollisuudet vaikuttaa työyhteisön toimintaan.

Että tuntee olevansa tärkeä, minä merkitsen! Haluamme olla arvostettu työyhteisön jäsen, osa laumaa. Minä teen arvostettuja asioita, minä kuulun porukkaan.

Haaveiletko työelämän tai paikkasi jättämisestä?

En. 36 %

Kyllä, fantasioin irtisanoutumisesta. 25 %

Haluaisin vähentää töitä ja downshiftata. 27 %

Haaveilen oman yrityksen perustamisesta. 13 %

Oletko harkinnut vaihtavasi kokonaan alaa?

En. 36 %

Kyllä. 52 %

Kyllä, ja olen vaihtanutkin. 12 %

”Ennemminkin ajatusleikkiä kuin vakavaa harkintaa. Jonakin päivänä kutkuttaisi vaihtaa akateemisesta maailmasta kukkakauppiaan, ravintoloitsijan tai sokerileipurin hommiin.” Nainen, 36

”Oman alan työllisyys huolettaa, joten olen miettinyt, pitäisikö hankkia myös toisen alan osaaminen ja koulutus.” Nainen, 27

”Oma alani on ympäristötiede, ja koska ilmeisesti luonto ja ympäristö on jo pelastettu, olen harkinnut sosiaalialan opintoja. Ihmisen pelastaminen ei kai koskaan tule valmiiksi?” Nainen, 32

Töissä eniten jurppii

Ei mikään. 5 %

Tylsä sisältö tai työnkuva. 17 %

Huono esimies. 17 %

Huonot alaiset. 2 %

Heikko palkka. 18 %

Raskaat työajat. 10 %

Jokin muu. 22 %

Olen työtön. 8 %

Me Naisten työelämäkyselyyn vastasi 179 vastaajaa 22.9.–5.10. Luvut on pyöristetty tasaluvuiksi.

Pysäyttävä brittidokumentti paljastaa, miten rajua elämä amerikkalaisyliopistojen veljeskunnissa on.

IS TV-LEHTI:  BBC:n This World -sarjaan kuuluva Veljeskuntien rajut huvit (Frat Boys: Inside America's Fraternities, 2016) on pysäyttävä dokumentti amerikkalaisyliopistojen vanhasta perinteestä. 1700-luvun lopulla alkaneisiin järjestöihin on kuulunut suuri määrä merkkihenkilöitä. Veljeskunnissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on hyötyä tulevalla uralla.

Brittidokumentti tarkastelee veljeskuntien pimeämpää puolta, tyttöjen hyväksikäyttöä ja salaisia rituaaleja, joiden seurauksena opiskelijoita on loukkaantunut, useita myös kuollut.

Ovelasti rakennettu ohjelma kulkeekin kunniasta häpeään. Moniääniseen ja objektiiviseen dokumenttiin poimitut kuvat opiskelijakämpissä roikkuvista rintaliiveistä, tanssitangolle ripustetuista alastomista barbie-nukeista ja humalassa heiluvista nuorukaisista kertovatkin omaa kieltään veljeskuntien kulttuurista.

Dokumentissa seurataan Gazoni-perheeseen pyrkivää brittiläistä Jordania. Veljeskunnan pomo Ben ja Jordanin ”isoveli” Raymond kertovat kokelaille asetettavista vaatimuksista. Salaisen rituaalin kohdalla kuvaaminen kielletään.

Marissa kertoo omakohtaisen kokemuksensa yhden veljeskunnan juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta.

Kowiakin perhe kertoo Harrison-pojastaan, joka kuoli 19-vuotiaana siirtymäriitissä. Terrence puolestaan loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänen asianajajansa Doug Firebaugh on ollut 20 vuotta kiusattujen opiskelijoiden asialla ja kongressiedustaja Frederica S. Wilson ajaa lakialoitetta simputuksen kieltämiseksi.

 Veljeskuntien rajut huvit, TV2 ke klo 22.10

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti