Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

– Olin menettänyt äitini muutama vuosi aiemmin, luulin olevani surun ammattilainen, tietäväni kuinka kohtaan kuoleman. En arvannut, että itsemurha on paljon enemmän, isänsä menettänyt nainen kertoo.

”Tiesin, että se tekee elämästäni hirveää, mutta en arvannut, miten hirveää.” Siitä tuli vakiovastaukseni, kun ihmiset kysyivät, kuinka voin isäni itsemurhan jälkeen.

Todellisuutta ei arvaa, ennen kuin sen elää. Kun siskoni soitti minulle ja kertoi, että isämme on tappanut itsensä, mielessäni välähti kaksi ajatusta: ”Tässä on väärinkäsitys, se on joku muu” ja ”Seuraava vuosi menee taas suriessa.” Olin menettänyt äitini muutama vuosi aiemmin, luulin olevani surun ammattilainen, tietäväni kuinka kohtaan kuoleman. En arvannut, että itsemurha on paljon enemmän.

Tämän opin isäni itsemurhasta:

Elämä yllättää. "Itsemurha on itsekkäin teko, jonka ihminen voi tehdä", isäni sanoi minulle, kun painin teininä elämäntuskassani. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän teki sen itse. Mitä tapahtui? Jälkikäteen näen monta kohtaa, jossa hänen elämänsä olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan.

Et tunne läheistäsi. Kysyin isältäni usein, kuinka paljon hän pelaa. Hän puhui vain voitoista, ei tappioista tai siitä, kuinka monta kertaa päivässä hän istui koneella tai peliautomaatilla. Myöhemmin selvisi, että hän oli nakuttanut Veikkauksen peleihin muutamassa kuukaudessa, elämänsä loppumetreillä, kymmeniätuhansia euroja. Kuinka olisimme voineet tietää, kun emme asuneet samassa taloudessa? Ja vaikka olisimmekin asuneet? Peliriippuvuus ei ollut ainoa salaisuus. Kun selvitimme isämme jäämistöä, eteemme tuli asioita, jotka eivät olisi meille kuuluneet. Mitä minusta jäisi nähtäville kuolemani jälkeen ja mitä ajatuksia jäämistöni herättäisi? Päätin polttaa päiväkirjani.

Elämä muuttuu arvaamattomaksi. Tulee tunne, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Tajuaa, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa. Katson perhettäni ja pelkään, että huomenna joku heistä on poissa.

Katson perhettäni ja pelkään, että huomenna joku heistä on poissa.

Aina ei jää kysymystä miksi. Joskus syy on selvä, vaikka se olisikin vyyhti ongelmia, vuosien aikana kasaantunut möykky pahoinvointia. Oli syy mikä tahansa, se helpottaa.

Tulee monia suruja. Ensin omaisen suru: Isää ei enää ole. Meillä ei ole yhteisiä hetkiä tulevaisuudessa. Sitten hylätyn suru: Minä ja sisarukseni emme olleet isälle syy elää. Miksi emme riittäneet? Sitten toivoton suru: Kunpa hän ei olisi ollut niin onneton. Kunpa hänen elämänsä olisi mennyt toisin. Luulen, että vielä tulee seuraavakin suru, en vielä tiedä mikä.

Tekee mieli kertoa kaikille. En usko, että olisin voinut estää isäni itsemurhaa. Hän teki päätöksensä itse, vaikkakin masentuneena ja epätoivoisena. Hän ei osannut, uskaltanut tai halunnut puhua, eikä minulla ollut mitään käsitystä, mitä hänen elämässään oli tekeillä. Mutta toivon, että isäni tarina pelastaisi jonkun toisen. Kun ihmisellä menee tosi, tosi huonosti, hän ei ole kivaa seuraa. Mutta hän olisi varmasti toisenlainen, jos saisi ja ottaisi vastaan apua.

Kaikille kannattaa kertoa. Jotkut arvostavat enemmän vaikkapa syöpään kuolemista. Vaikka isäni itsemurha oli isäni teko, joidenkin mielestä se oli myös minun tekoni – tai tekemättä jättämiseni. Itsemurhan tehneen läheinen kantaa sekä surunsa että muiden asenteet. Mutta jos itsemurhasta vaietaan ja sitä hävetään, siitä tulee raskas taakka kantaa. Ymmärrys lisääntyy, kun emme vaikene.

Sanat jäävät mieleen. ”Minä en ole luovuttaja, kuten isäsi”, sanoi eräs sukulaismies. ”Sellaista sattuu”, totesi eräs vanhempi nainen. ”Ai kauhee!” yllättyi pomo. ”Saihan isäsi jotain hyvääkin aikaiseksi, sinut”, lohdutti ystävä. ”Ei se mikään sairas ollut, sehän teki töitäkin!” tokaisi yksi. Harvat tarkoittavat sanoillaan mitään pahaa, he eivät vain ajattele, miltä sanat tuntuvat. Oikeita sanoja ei aina ole, mutta mieleen ne jäävät. "Oikein lohduttaminen" on vaikeaa, koska ihmiset ovat erilaisia.

Mieleen jää myös hiljaisuus. Moni ei osannut sanoa mitään, pyysi soittelemaan, kun siltä tuntuisi. Tätini, ihminen jota pidin maailman empaattisimpana ihmisenä, ei pystynyt puhumaan isästäni mitään. Eikö hän pitänyt isästäni? Hiljaisuus jättää tilaa kysymyksille.

”Miten voit?” voi olla maailman ihanin kysymys.

”Miten voit?” voi olla maailman ihanin kysymys.

Rahapeliriippuvuuden vaarallisuutta ei ymmärretä. Addiktiot ovat aivokemiaa, ja ihminen on alentuneesti syyntakeinen, sekaisin peleistä. Hän saa uhkapeleistä sellaiset kiksit, ettei voi lopettaa. Hän piilottelee pelaamistaan, häpeää, valehtelee, rikkoo ihmissuhteensa. Kun hän pelaa rahansa, hän menettää myös itsenäisyytensä, ylpeytensä, elämänhallintansa. Ongelmapelaajilla on elämässään usein muitakin pulmia, isälläni esimerkiksi ihmissuhdeongelmia ja masennusta, mutta rahojen menettäminen tekee elämän todella vaikeaksi. Rahapeliriippuvaisiin suhtaudutaan kuin mittatappioihin: RAY:n ja Veikkauksen rahoilla tehdään niin paljon hyvää, että siinä sivussa joutaa mennä joitakin ihmisiä arkkuunkin. Itsekontrolli on pelaamisen säätelykeinona vitsi: peliriippuvainenhan on nimenomaan menettänyt itsekontrollinsa.

Koeta katsoa toisin. Isälleni ei omasta mielestään jäänyt mitään. Minun mielestäni hänellä oli kolme lasta, kaksi lastenlasta, terveyttä ja työkykyä.

Tästäkin selviää. Minulla on yhä elämä.

Murehdi menneitä vähemmän. Elämä meni nyt näin. En sanonut isälleni koskaan, että rakastan häntä. Sen murehtiminen ei enää hyödytä. Pahaa mieltä on tarpeeksi ilman jälkiviisautta ja katumistakin. Lapsilleni ja miehelleni sanon, että he ovat rakkaita.

Itsetunto kasvaa. Jokainen suree vainajaa tavallaan, jokaisella on ollut oma suhteensa häneen. Muiden ajatukset eivät ole minun murheeni, aloin ajatella. Rakastan isääni.

Sunnuntaina 15.11.2015 vietetään itsemurhan tehneiden muistopäivää. Kynttilätapahtumalla kunnioitetaan itsemurhaan kuolleiden muistoa ja yritetään tuoda lohtua läheisensä menettäneille. Itsemurhaan kuoli 887 ihmistä vuonna 2013. Keskimäärin itsemurhia tehdään kaksi päivässä.

Aiempaa avoimempia, rohkeampia ja niin kovin kunnollisia. Nykynuoret ovat ehdottomasti mainettaan parempia.

Kiittämättömiä laiskiaisia, nilkat paljaana liian kireissä verkkareissa viipottajia, Helsinki-Vantaan lentokentän nurkissa lorviskelijoita. Röyhkeitä rääväsuita, jotka eivät osaa arvostaa opettajiaan. Kaiken lisäksi he viettävät ihan liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa, ja tuppaavat olemaan kumppaninvalinnassakin kammottavan kranttuja.

Älkääkä edes mainitko heidän meininkiään työelämästä. He ovat patalaiskoja ja ”saikuttavat”, jos vähän harmittaa tai tuntuu siltä, ettei huvita. Tai siis jos he nyt edes päätyvät ikinä työelämään. Suurin osa heistä syrjäytyy tai jää esimerkiksi ideologisesti työttömiksi.

Sellaisia ne nykynuoret maineensa mukaan ovat. Todellisuus on kuitenkin toinen.

The Economist -lehti kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan, että huonosta maineestaan huolimatta nykynuoret ovat itse asiassa perin loistavia tyyppejä. Emme voisi olla enempää samaa mieltä!

Siksi listasimme syyt, joiden takia nykynuoret ovat oikein mainiota porukkaa – ehkä jopa mainiompaa kuin edelliset sukupolvet:

1. He uskaltavat puhua aroistakin asioista…

Mielenterveyden ongelmat, seksi ja seksuaalisuus, itsetunto-ongelmat ja ulkonäköpaineet. Nykynuoret ovat kasvaneet maailmaan, jossa näistä asioista voidaan puhua suoraan.

Viime kesänä loppuneen Skam-sarjan moni aikuiskatsoja hämmästyi siitä, miten avarakatseisia ja suorasanaisia sarjan teini-ikäiset olivat. Sarjassa esimerkiksi mielenterveysongelmiin ja seksuaalisuuden etsimiseen suhteuduttiin lempeän mutkattomasti.

”Enää psyykkinen häiriö ei ole hävettävä vaan siihen voi hakea apua.”

– Sarja valoi uskoa siihen, että maailma on menossa parempaan suuntaan. Monet nuoret osaavat suhtautua vaikeisiin asioihin paljon tasapainoisemmin kuin ennen osattiin, totesimme jo tuolloin.

Myös monet nuorten suosikkivloggaajat ovat tunnettuja siitä, että he kertovat oman elämänsä haasteista, mielenterveyden kanssa kamppailusta tai esimerkiksi menkoista suorasanaisesti seuraajilleen. Yksi heistä on Maiju ”Mansikkka” Voutilainen, 21.

Maiju on nimetty vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi, koska hän on puhunut julkisesti mielenterveysongelmista, joista moni edelleen häpeän pelossa vaikeaa.

– On hienoa, jos joku on esimerkkini myötä rohkaistunut puhumaan ongelmistaan ja hakemaan apua, Maiju kertoi Me Naisille viime vuoden lopulla. Lue hänen haastattelunsa tästä:


2. …ja he uskaltavat hakea apua.

Masennusdiagnoosit ovat yleistyneet nuorten keskuudessa. Asiantuntijoiden mukaan tämä ei kuitenkaan välttämättä ole merkki siitä, että nuorisomme kärsii entistä enemmän. Se saattaa olla päinvastoin merkki siitä, että vihdoin he uskaltavat hakea apua.

– Palveluista puhutaan nuorten keskuudessa ja terveydenhoitajat osaavat ohjata nuoria niiden pariin. Selvästi myös psyykkisten häiriöiden leimallisuus on muuttunut. Enää psyykkinen häiriö ei ole hävettävä vaan siihen voi hakea apua, professori Eila Laukkanen totesi Ylen haastattelussa.

3. He ovat kovin kunnollisia.

Tilastojen mukaan suomalainen nuori on kiistatta raittiimpi, lainkuuliaisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin koskaan aiemmin. Nuorisobarometrin mukaan moni luottaa myös kivenkovaa perinteisiin pohjoismaisiin arvoihin, kuten työhön ja perheeseen.

Ja vaikka nuorisolaisia pidetään perinteiden rappioittajina, todellisuudessa moni on varsin konservatiivinen.

– Yli 20 vuoden aikana on tapahtunut hyvin vähän muutoksia siinä, miten tärkeänä nuoret pitävät perhettä, työtä, hyvää toimeentuloa, isänmaallisuutta ja jopa asevelvollisuutta, tutkija Sami Myllyniemi kertoi Me Naisille vuosi sitten.

”Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä.”

Ja vaikka jotkut pilkkaavat nuorten haaveilevan ainoastaan julkkiksen ammatista ja törppöilevän pää pilvissä, moni on oikeasti ihan päinvastaista, jalat maassa -tyyppiä.

– Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä. Julkisuudesta haaveilee noin prosentti tutkitusta joukosta, jossa on miljoona 15–29-vuotiasta, tutkija Myllyniemi kertoi.

4. Heillä on taskussaan ihan loistavia kikkoja…

Saitko puhelun tuntemattomasta numerosta? Teinien kikka auttaa! Oululainen Minna, 16, kertoi taannoin Me Naisille kikasta, jolla tuntemattoman soittajan identiteetti selviää hetkellä.

– Kun joku on soittanut tuntemattomasta kännykkänumerosta, voi sen numeron tallentaa puhelimeen ja mennä sen jälkeen Whatsappiin katsomaan, kuka soittaja on. Silloin ei tarvitse maksaa kalliiden numeropalveluiden maksuja.

Lue kikasta enemmän tästä: 


5. …ja he lähtevät rohkeasti yrittämään.

Työelämä muuttuu jatkuvasti pirstaleisemmaksi, ja ennustusten mukaan tulevaisuudessa yhä useampi meistä tekee jotain muuta kuin tasaista palkkatyötä.

Siinä missä keski-ikäistä palkansaajaa tulevaisuudenkuva kauhistuttaa, nuoriso osaa suhtautua siihen rennosti. Onhan heitä peloteltu työelämän murroksesta jo lapsesta saakka.

Siinä missä keski-ikäistä palkansaajaa työelämän tulevaisuudenkuva kauhistuttaa, nuoriso osaa suhtautua siihen rennosti.

Moni nuori myös vaatii työnantajaltaan yhä enemmän. Yksi heistä on Netta Lehtonen, 27, jota haastattelimme viime vuonna.

– Olen kohdannut töissä tilanteita, joissa ideani eivät ole saaneet juuri ollenkaan palautetta tai kiitosta. Se tuntui todella turhauttavalta ja sai minut vaihtamaan työpaikkaa ja myöhemmin perustamaan oman yrityksen, hän totesi.

6. He välittävät tulevaisuudesta.

Luuletko, että nuorisolaiset törsäävät kaikki rahansa pelkkään materiaan, eivätkä pysty miettimään elämäänsä yhtä somevideota pidemmälle? Väärässä olet. Kansainvälisten tutkimusten ja kyselyiden mukaan Z-sukupolvi on edellistä sukupolvea kiinnostuneempi säästämään ja pitämään huolta ympäristöstä.

Tutkimusten mukaan nykynuorilla on myös aiempia sukupolvia paremmat yhteiskunnalliset tiedot ja taidot. Vaikka politiikka ei välttämättä erityisemmin kiinnostaisi, yhä useampi haluaa vaikuttaa ympäröivään maailmaan yksilötasolla esimerkiksi somessa.

7. He käyttävät kieltäkin kekseliäästi.

Viime vuosina on päivitelty runsaasti sitä, kuinka nuoret eivät osaa enää suomen kieltä. Todellisuudessa he osaavat ihan uudenlaista suomea, johon yhdistävät kansainvälistä termistöä perin luovastikin!

Tsekkaa tästä, kuinka hyvin tunnet nuorten ihan uudenlaisen sanaston:


8. He osaavat puolustaa itseään…

Aikuisväestön näkökulmasta nuorista on houkuttelevaa puhua omana, yhtenäisenä joukkona, jota yhdistää tietyt ongelmat ja piirteet. Todellisuudessa jokainen nuori on oma yksilönsä.

– Nuorista puhuminen yhtenäisenä joukkona on ihan yhtä hassua kuin aikuisista puhuminen yhtenä massana, sanoi tutkija Sami Myllyniemikin.

Vaikka vanhempien sukupolvien on välillä vaikea ymmärtää tätä, onneksi nuoret itse ymmärtävät – ja myös pitävät puoliaan.

Tämä on näkynyt esimerkiksi seksuaalista häirintää käsittelevässä #metoo-keskustelussa, jonka aikana moni vanhemman sukupolven edustaja on huomannut, että itselle vaikealta tuntuvat keskustelunaiheet ovat nuorille varsin arkipäiväisiä juttuja.

9. …ja luottavat omaan tyyliinsä.

Rehellinen palaute teini-ikäiseltä jokaiselle oman elämänsä Pirkko Arstilalle: ”Ihan sama, mitä mieltä olet minun pyllyverkkareistani. Jos näytän niissä omasta mielestäni hyvältä, totta hitossa käytän niitä.”

Tarja Smura on joutunut kohtaamaan seksuaalista häirintää läpi elämänsä. ”Ehkä pahinta oli missikiertueella uimapuvuissa tehdyt baarikeikat. Sanoin suoraan hipelöijille, että jos käyt käsiksi lyön!”

Tarja Smura, 47, on yksi kahdeksasta entisestä Miss Suomesta, joka on mukana missien elämästä kertovassa Kaunis elämä -ohjelmassa.

Tarjan lisäksi ohjelmassa nähdään Lenita Airisto, Riitta Väisänen, Lola Odusoga, Pia Lamberg, Lotta Näkyvä ja Karita Tykkä. Moni heistä nosti esille Me too -kampanjan hengessä seksuaalista häirintää, jota Tarja kohtasi ensimmäistä kertaa jo ala-asteella.

– Muutin ala-asteella paikkakuntaa ja jotenkin vaistosin, että yksi miesopettaja oli turhan kiinnostunut minusta. Ylä-asteella muutamat opettajat tulivat liian lähelle, koskettivat ohimennen. Omalla tavalla se ehkä huvitti, että mitä tuo ihminen oikein yrittää.

”Pahinta oli missikiertueella uimapuvuissa tehdyt baarikeikat.”

Tarjan oma tytär on nyt parikymppinen ja huoli asiasta nousi eri tavalla pintaan oman lapsen myötä. Missivuotena hän pelkäsi jäädä erään vaatetoimittajan kanssa samaan tilaan, koska tämä kävi iholle.

– Ehkä pahinta oli missikiertueella uimapuvuissa tehdyt baarikeikat. Sanoin suoraan hipelöijille, että jos käyt käsiksi lyön! En ole herkkähipiäinen, mutta kyllä nyt viimeistään naisten on aika pitää puoliaan. Jokaisella meistä on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.

Rankan eron jälkeen löytyi onni

Tarjan päivänä muistellaan tämän missivuotta, jolloin hänellä oli lyhyt romanssi elokuvaohjaaja Renny Harlinin kanssa. Tarja sijoittui Miss Universum -kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon.

– Suhteeni Rennyn kanssa nostetaan aina esille, vaikka suhteutettuna elämänkaareeni se on aika pieni, joskin hurja episodi. En ole itse jäänyt kuitenkaan junnaamaan siihen, nuoret ihmiset vain rakastuivat, ei siinä sen kummempaa. Elämässäni on tapahtunut paljon muutakin.

Tarja opiskeli sosionomiksi ja avioitui vuonna 1997. Liitosta syntyi kolme lasta, joista vanhin on 20-vuotias tytär ja nuorin 6-vuotias poika. Pari erosi vuonna 2012, kun mies ilmoitti haluavansa erota pitkän liiton jälkeen. Tarja kuvailee eroa rankaksi.

”Tunteita ei voi pakottaa ja niiden syntymiselle pitää antaa aikaa.”

Pian elämään astui hänen nykyinen puoliso Markus 6-vuotiaan poikansa. Markuksen vaimo oli menehtynyt pojan ollessa 4-vuotias.

– Kyllä hän on nyt minun lapseni ihan täysin. En tiedä, mistä sain silloin sen voiman, mutta näin heti, mitä lapsi tarvitsee. Hän oli menettänyt äitinsä, eikä hänelle oltu koskaan raskittu sen takia asettaa rajoja.

– Ehkä lapset olivat myös minulle kannatteleva tekijä eron jälkeen. Keskitin energian siihen, että he selviävät siitä.

Markus ja moni läheinen usuttivat, että poika sanoisi Tarjaa äidiksi.

– Olen tehnyt niin paljon töitä erityislasten kanssa, että tiesin, ettei se ole järkevää. Sanoin miehelleni, että Samuel sanoo minua äidiksi sitten, kun hänestä aidosti tuntuu siltä. Tunteita ei voi pakottaa ja niiden syntymiselle pitää antaa aikaa.

– Viimeiset vuodet hän on kutsunut minua äidiksi ja hän on minun lapseni siinä missä muutkin. Hän on äärimmäisen lojaali minua kohtaan. Meidän ei tarvitse kuin vilkaista toisiamme, kun tiedämme, mitä toinen tarkoittaa. Olen ollut hänen elämässä nyt pidempään kuin hänen oma äitinsä.