Onko rahan haluaminen törkeää vai viisasta? Kuva: Shutterstock
Onko rahan haluaminen törkeää vai viisasta? Kuva: Shutterstock

Naisten rahaoppaita kirjoittanut Ninni Myllyoja patistaa meitä kaikkia rahasammioiden äärelle.

Viime vuoden verotiedot julkistettiin, ja listan kärjestä puuttuivat jälleen naiset. Miksi naiset eivät halua sijoittaa ja rikastua?

Varmaan vanhat sukupuoliroolit vaikuttavat, eli ajatellaan miehen tuovan rahan kotiin. Lisäksi Suomessa on lyhyt sijoittamisen historia. Olemme tottuneet, että säästöt ovat tilillä ja riittää, kun niille tulee korkoa. Mutta nykyään korko on niin pieni, että käytännössä säästöjen arvo vähenee.

Miksi raha-asiat tuntuvat monista naisista niin vaikeilta tai tylsiltä?

Naiset suhtautuvat rahaan ylimielisesti: että raha ei ole minun elämässäni tärkeä asia. Raha kuitenkin vaikuttaa kaikkeen, ja sen tehtävä on tukea elämän eri tilanteissa. Naisten pitäisi ajatella sijoittamista säästämisenä. Kun sijoittaa osakkeisiin kymmeniä vuosia, rahaa voi kertyä hyvätkin summat.

Ovatko suomalaiset huonoja rikastumaan?

Ehkä olemme niin köyhiä, ettemme osaa ajatella, että rikastuminen olisi mahdollista. Suomalaiset myös ajattelevat, ettei elämää kannata suunnitella, koska sattumilla on niin suuri merkitys. Mutta sattumiinkin voi varautua. Jokaisen pitäisi miettiä, kuinka rikkaaksi haluaa tulla. Sijoittamalla on todennäköisempää tulla miljonääriksi kuin lottoamalla!

Mikä on mielestäsi ärsyttävin stereotypia naisista ja rahasta?

”Mulla on niin pienet tulot, ettei niistä voi sijoittaa.” Sijoittaa voi jokainen, jonka tulot ja menot ovat tasapainossa ja jolta jää jotain säästöön. Alkuun pääsee kympeillä.

Miksi naisen kannattaisi rikastua?

Naiset tyypillisesti pitävät huolta lähimmäisistään, eli hoitavat lapsensa, ikääntyvät vanhempansa ja lopuksi jopa puolisonsa. Me elämme miehiä pidempään. Siihen tarvitaan rahaa! Naisen euro on työelämässä kuitenkin vain 85 senttiä. Pörssissä euro on euro, olipa sijoittaja mies tai nainen.

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C More -kanavalla

 

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

JOUSIMIES

Saat päivän haasteista energiaa. Mikään ei nyt saa sinua säikkymään. Johtajan rooli lankeaa tänään todennäköisesti sinulle.

 

KAURIS

Valitse sanasi tarkasti välttääksesi tarpeettoman draaman. Älä yritä pakottaa ketään muottiisi. Anna jokaiselle tilaa.

 

VESIMIES

Järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus pelastavat sinut kaaokselta. Pidä jalat maan pinnalla, sillä nyt ei ole aika haihatella.

 

KALAT

Pidä pää kylmänä. Päivä vaatii tilannetajua ja nopeaa toimintaa. Puhu totta, sillä valkoinen valhe saattaa saada ikävää jälkeä aikaan.

 

OINAS

Tee arkeasi helpottava ratkaisu. Sinun on aika päästää itsesi vähemmällä. Stressin hiipuminen nostaa huomattavasti elämänlaatuasi.

 

HÄRKÄ

Hoida tekemättömiä asioita pois alta. Kyseessä voi olla rahaan tai terveyteesi liittyvä kysymys. Kääri hihat hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.

 

KAKSONEN

Kuuntele kaikkien mielipiteitä tuputtamatta omiasi. Joku, joka ei jaa näkemyksiäsi saattaa heittäytyä hankalaksi. Ole kärsivällinen.

 

RAPU

Älä päästä tunteitasi niskan päälle. Pidä rauha maassa ja vältä kytevä konflikti diplomatialla. Kompromissi tuo tilanteeseen ihmepelastuksen.

 

LEIJONA

Kaunista kotiasi tulevia pyhiä varten. Vietä laatuaikaa perheen kanssa ja päivitä kuulumisia. Valmistaudu tulevaan juhlakauteen.

 

NEITSYT

Joudut turvautumaan puheenlahjoihisi tänään. Saatat jumittua pitkään väittelyyn, jossa vahvat persoonat ottavat toisistaan mittaa.

 

VAAKA

Lähde tutustumaan uusiin maisemiin. Pitkä keskustelu ystävän tai perheenjäsenen kanssa avartaa näkökulmaasi. Haaveesi on askeleen lähempänä.

 

SKORPIONI

Ota keskenkeräiset rahakysymykset käsittelyyn. On aika hoitaa pois alta ne asiat, jotka eivät voi odottaa ensi vuoteen. Ole tehokas.