Marika tekee Suomessa usein kymmentuntisia työpäiviä. Siinä ajassa hän ehtii siivota kuudesta kahdeksaan asuntoa. Kuvat Teemu Kuusimurto
Marika tekee Suomessa usein kymmentuntisia työpäiviä. Siinä ajassa hän ehtii siivota kuudesta kahdeksaan asuntoa. Kuvat Teemu Kuusimurto
Kotonaan Pärnussa Marika pääsee käymään vain joka toinen viikonloppu. Benjamin-koirakin kulkee nykyään kahden kodin välillä.
Kotonaan Pärnussa Marika pääsee käymään vain joka toinen viikonloppu. Benjamin-koirakin kulkee nykyään kahden kodin välillä.
Marika toivoo, että voi muuttaa viimeistään eläkepäiviksi kotiin. "Sitä ennen siihen ei taida olla mahdollisuutta", Marika sanoo.
Marika toivoo, että voi muuttaa viimeistään eläkepäiviksi kotiin. "Sitä ennen siihen ei taida olla mahdollisuutta", Marika sanoo.

Marika Tiits, 43, tienaa siivoojana Helsingissä kuusi kertaa enemmän kuin myyjänä Viron Pärnussa. Raha ei helpota jatkuvaa ikävää perheen luo.

Korvia vihlova ulina katkeaa, kun Marika Tiits polkaisee pölynimurin sammuksiin. Keravalaisen omakotitalon lattioilla vaeltavat hiekat ja leivänmurut on hävitetty. Marika on herännyt tänäänkin puoli kuudelta ja ­siivonnut neljän asiakkaan asunnot.

– Siirtymisiin menee hirveästi aikaa, sillä välimatkat pääkaupunkiseudulla ovat pitkät. Ja kodeissa joudun aina raivaamaan tavaroita pois tieltä ennen kuin pääsen imuroimaan, Marika myöntää.

Suomalainen sisustustyyli on tullut Marikalle viimeisen kahden vuoden aikana tutuksi. Sitä kuvaa yksi sana.

– Ikea. Ja väritys on aina valkoista tai harmaata, vähän kuin olisi sairaalassa, Marika nauraa lastatessaan siivousvälineitä takaisin Seat Ibizaansa.

Imuria ei tänään enää tarvita. Marika ajaa Helsinkiin ja koukkaa kyytiinsä kahdeksanvuotiaan Simonan. Äiti ja tytär lähtevät viikonlopuksi Pärnuun Tarmo-isän, 50, ja Stener-pojan, 15, luokse.

Arkisin Marika asuu Helsingin Roihuvuoressa vuokrakolmiossa, jossa on Simonan lisäksi tilaa Marikan 24-vuotiaan esikoispojan Steven kolmihenkiselle perheelle.

– Kun muutin Suomeen kaksi vuotta sitten, jouduin jakamaan kämpän ensin viiden tuntemattoman virolaisen naisen ja yhden miehen kanssa. Nyt saan sentään asua sukulaisteni kanssa. Ja Simonakin viihtyy, kun hänellä on leikkiseuraa kuusivuotiaasta pojanpojastani Rihardista.

Ruokatuliaiset Suomesta

Perjantai-iltana Helsingin Katajanokan satama täyttyy virolaisista rekisteri­kilvistä.

Suomessa asuu 29 000 virolaista, joista moni matkustaa viikonlopuksi kotiin Viroon. Käytännössä siirtotyöläisten määrä on vielä suurempi, sillä osa virolaisista käy Suomessa keikkatöissä eikä tilastoidu mihinkään rekisteriin. 

Marika rullaa auton tottuneesti Viking Linen ammottavaan kitaan. Seatin takaluukku on täynnä ruokaa, jota hän on käynyt ostamassa Kehä kolmosen automarketista.

– Ruoka on euron tultua kallistunut Virossa niin paljon, että saan juustot ja lihat halvemmalla Helsingistä, Marika sanoo ja haukottelee.

Simonaa ei väsytä. Kun auto on saatu parkkiin, tyttö hyppelee äidin perässä kolme kerrosta ylempänä sijaitsevaan kahvioon. Siellä he viettävät yleensä koko 2,5-tuntisen laivamatkan Helsingistä Tallinnaan: Simona leikkihuoneen pallomeressä, Marika kahvion puolella tutussa ikkunapöydässä.

– Surffaan netissä niin kauan kuin kenttää riittää. Sitten käyn ostamassa myymälästä karkkia ja yritän nukkua vähän, Marika suunnittelee.

Työviikosta väsyneet virolaismatkustajat ovat rauhallista matkaseuraa. He hörppivät kahvia ja energiajuomia ja valuvat tuoleissaan puoliksi makuuasentoon. Toisenlaista on seitsemännen kannen tanssipaviljongissa, jonka ovat kansoittaneet etukenossa horjahtelevat suomalaiset. Salmarishotin ja keskioluen saisi seitsemän euron yhteishintaan.

Marikaa ajatuskin puistattaa.

– Minun pitää ajaa vielä parin tunnin matka Pärnuun. Olemme perillä vasta puoli kolmelta yöllä.

Yhdeltätoista Marika havahtuu tekstiviestin piippaukseen. Laiva seilaa vielä ulapalla, mutta puhelin on siirtynyt Viron matkapuhelinverkkoon. Se on melkein kuin olisi jo kotona.

Uhraus talon vuoksi

Virolaisia työntekijöitä on virrannut Suomeen 1990-luvulta saakka, mutta Marika päätyi ratkaisuun pakon edessä vasta 2010. Puoliso Tarmo Tiitsin rakennusyritys meni konkurssiin, ja nelihenkisen perheen tulot romahtivat.

Marikalla oli vakituinen myyjän paikka pärnulaisessa tavaratalossa, mutta kahden euron tuntipalkalla ei perhettä elätetty.

– Sanoin Tarmolle, että meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin hakea töitä Suomesta, Marika muistelee.

Tarmo kieltäytyi lähtemästä, vaikka rakennusalalla työllistyisi Suomessa koska tahansa.

– Ymmärrän hänen ratkaisunsa. Olimme juuri rakentaneet ihanan kodin. Poikamme Stener ei missään nimessä halunnut jättää koulua ja kavereitaan. Päädyimme siihen, että Simona tuli minun mukaani ja aloitti koulun Suomessa. Tiitsien 200-neliöinen, violetiksi maalattu kivitalo sijaitsee aivan Pärnun laidalla, rauhallisella omakotitaloalueella. Vaikka sää on lauantai-aamuna ankean pilvinen, suuret ikkunat valaisevat kodin kuin kirkasvalolamput.

Tarmon keittämä kahvi höyryää jo kupeissa, kun öisen ajomatkan uuvuttama Marika ilmestyy venytellen keittiöön. Perheenäidin toive on kuultu: lattioilla ei ajelehdi pölypalloakaan.

– Meidän pitää viedä koira kymmeneksi eläinlääkäriin. Ja illalla menen luokkakokoukseen. Miten ihmeessä pysyn hereillä siihen asti, Marika ihmettelee

Marika ja Simona pääsevät käymään kotona vain joka toinen viikonloppu. Reissaaminen kahden maan välillä on raskasta ja kallista, laivalippuihin ja  bensoihin kuluu 300 euroa kuussa.

– Ei tässä ole mitään järkeä. Perjantaista ja sunnuntaista osa menee matkustamiseen, eli lauantai on oikeastaan ainoa kokonainen vapaapäivämme Pärnussa. Ja sekin tuhraantuu kyläilyyn, kun kaikki sukulaiset haluavat nähdä meitä.

Eksynyt siivooja

Marika sanoo suoraan, ettei ikinä työskentelisi Virossa siivoojana. Työ on raskasta, ja siitä maksetaan vain kaksi euroa tunnilta. Ei hän sen enempää tienannut Pärnussa myyjänäkään, mutta kauppa-alaa arvostetaan enemmän. Suomessa palkka syrjäyttää imagoseikat: Marika saa siivoojana 12 euroa tunnilta.

Nykyisen työpaikan Marika löysi virolaisen ystävänsä Inna Sildin kautta. Tämä on asunut Suomessa vuodesta 2009. Inna auttoi Marikaa selviämään myös byrokratiaviidakosta.

– Kyllä siihen puoli vuotta meni, ennen kuin oleskeluluvat ja kaikki verotukseen liittyvät paperit olivat kunnossa, Marika kertoo.

Vaikka Virosta on Suomeen linnuntietä vain 80 kilometriä, henkinen etäisyys on Marikan mielestä paljon suurempi. Parhaiten ero näkyy sosiaali­turvassa, joka on Virossa olematon. Marika maksaa nykyään veronsa Suomeen, joten hänellä on samanlainen oikeus sairauspäivä-, loma- ja työttömyyskorvauksiin kuin suomalaisillakin. Lapsi­lisää Marikalle maksetaan sekä Suomessa asuvasta Simonasta että Virossa isän luona olevasta Steneristä.

– Suomessa saan lapsilisää yli sata euroa per lapsi. Virossa minun pitäisi tulla toimeen huonolla palkalla ja 19 euron lapsilisällä. Se on naurettava summa.

Silti elämä Suomessa on vaatinut totuttelua. Marika muistaa vieläkin ensimmäiset kuukautensa Helsingissä. Ihmisiä ja liikennettä oli Pärnuun verrattuna niin paljon, että pää tuntui työpäivien jälkeen karusellilta.

– Olin tottunut ajamaan kotikylän hiljaisilla teillä, ja yhtäkkiä piti suunnistaa Helsingin ruuhkissa mitä kummallisempiin osoitteisiin. Välillä istuin autossa keskellä pimeyttä eikä minulla ollut aavistustakaan, minne päin pitäisi ajaa. Silloin ajattelin, että tulen vielä hulluksi täällä.

Kielitaidon puute aiheuttaa yhä ongelmia.

– Käyn viikoittain suomen kielen kurssilla, mutta oppiminen on hidasta. Lapset omaksuvat kielen paljon nopeammin. Kuusivuotias pojanpoikani käy suomalaista päiväkotia, ja Simonakin on kaksikielisellä viro–suomi-luokalla. Toivottavasti he saavat paremmat lähtökohdat työelämään. Minun ei onneksi työssäni tarvitse paljon puhua.

Miesten kaksoiselämä

Pärnun kodin ikkunalla kukkii rivi valkoisia orkideoja, jotka eivät tunnu olevan kaamoksesta moksiskaan. Marikalla on suunnitelmia myös suuren puutarhan varalle, mutta toistaiseksi pihalle on saatu istutettua vasta nurmikko. Myös talon saunatilat ovat pahasti kesken, vaikka perhe on asunut kodissaan jo vuodesta 2005.

– Kylpyhuoneremonttiin ei ole ollut vielä varaa. Ja puuttuuhan täältä vielä kaikenlaisia huonekaluja. Eniten turhauttaa se, ettei minulla ole ikinä aikaa nauttia kodistamme. Tuntuu, että elämä on yhtä lähtemistä, Marika harmittelee.

Kahden maan välillä eläminen rasittaa varsinkin parisuhdetta. Marika on kuunnellut huolestuneena juttuja virolais­pareista, joille kumppanin Suomen-komennus on aiheuttanut lopulta avioeron.

– Jotkut Suomessa asuvat virolaismiehet hyödyntävät tilannetta ja elävät kaksoiselämää niin, että heillä on vaimo Virossa ja tyttöystävä Suomessa. Me olemme selvinneet Tarmon kanssa hyvin, mutta ei tämä helppoa ole ollut kummallekaan. Suomessa ollessa minulla on aina hirveä ikävä kotiin.

Tarmo kuuntelee vaimon selostusta ja pyörittää päätään.

– Minä en kyllä viihtyisi Suomessa. Ja haluaisin, että sinäkin tulisit kotiin, aviomies sanoo ja hipaisee Marikaa hellästi olkapäästä.

Viikonloppu menee taas aivan liian nopeasti.

Verimakkaraa ja erikoispyhiä

Maanantai-iltana kahvitteluhetket Tarmon kanssa ovat hailakka muisto vain.

Marika ja Simona ovat palanneet myöhään edellisiltana takaisin Suomeen. Työpäivän jälkeen kylään tupsahtaa Marikan ystävä Inna.

– Niinä viikonloppuina, kun olemme Suomessa, käyn Innan luona saunomassa ja kokkaamassa virolaisia herkkuja kuten verimakkaraa. Sunnuntaisin teemme sauvakävelylenkkejä, Marika kertoo.

Kolme vuotta Helsingissä asunut Inna ei kaipaa enää Viroon. Sinkkunainen pyörittää omaa siivousyritystä ja viettää lomansa ulkomailla.

– Virossa asuessani en olisi voinut kuvitellakaan varaavani matkaa Thaimaahan. Suomessa koko maailma on avautunut minulle aivan uudella tavalla, Inna sanoo.

Marikakin haluaisi paeta loputonta kaamosta etelään, mutta hänellä ei ole varaa reissuihin perheen velkojen takia.

– Kesäloma on minulle vuoden kohokohta, koska silloin pääsen Pärnun rannoille. Sellaisia maisemia ei Helsingistä löydy.

Suomalaisista ystävyksillä ei ole pahaa sanottavaa. Rasistiset kommentitkin on laskettavissa yhden käden sormilla.

– Kerran kaupassa eräs mies haukkui minua perkeleen maahanmuuttajaksi. Vastasin hänelle, että maksan kuule veroja Suomeen ihan niin kuin sinäkin ja olen valinnut työn, jota suomalaiset eivät itse halua tehdä, Inna nauraa.

Hän ei ymmärrä työn vieroksuntaa.

– Olen miettinyt, että jos nämä siivousalan palkat ovat suomalaisten mielestä huonoja, niin mitä he muissa ammateissa oikein mahtavatkaan tienata.

Marikan mielestä suomalaiset tekevät virolaisiin verrattuna huomattavasti lyhyempää työpäivää.

– Suomessa monet virastot sulkevat jo neljältä. Virossa voi asioida pankissakin viikonloppuisin.

Sankari vai petturi?

Tulevaisuudessa Suomen ja Viron elinkeinoelämässä voi olla paljon enemmän yhteistä. Marika napsauttaa päälle tv-uutiset, jossa Viron pääministeri Andrus Ansip kättelee Suomen-vierailulla kollegaansa, Jyrki Kataista. Hymyilevien naapurusten puheessa vilisee hienoja termejä kuten kehitysinfrastruktuuri ja kasvuyrittäjyys. Virolaisten kerrotaan tienaavan Suomessa jo viisisataa miljoonaa euroa vuodessa.

– Ei ole mikään ihme, että ihmiset suuntaavat tänne töihin. Viron talous on niin kuralla, että kestää pitkään saada se kuntoon, Marika arvioi.

Marika on huomannut, että Virossa asuvien ystävien on joskus vaikea suhtautua hänen ratkaisuunsa. Vastakkaisasettelu nousee vähän väliä esiin virolaisessa mediassa, jossa Suomeen lähteneitä maanmiehiä haukutaan pettureiksi.

– Eivät asiat ole niin yksinkertaisia. En minäkään olisi halunnut, että perheemme jakautuu kahtia ja joudun jättämään kotini. Mutta muuta ratkaisua en ole vielä keksinyt. Toivon, että voisin viimeistään eläkkeelle päästyäni muuttaa takaisin Pärnuun.

Tulevaisuudenkuva huvittaa Marikaa.

– Siellä me sitten olemme kahdestaan Tarmon kanssa parisataaneliöisessä kodissa. Toinen ylä- ja toinen alakerrassa.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla