Lisäätkö meikkiä työpäivän aikana vahvistaaksesi viehätystäsi? Kuva: Colourbox
Lisäätkö meikkiä työpäivän aikana vahvistaaksesi viehätystäsi? Kuva: Colourbox

Mitä enemmän nainen käyttää aikaansa ulkonäöstään huolehtimiseen, sitä vakavammin hänet otetaan huomioon työelämässä.

Kalifornian ja Chicagon yliopiston tutkijoiden mukaan puoleensavetävyys vaikuttaa merkittävästi siihen, miten hyvin yhdysvaltalaiset nuoret naiset menestyvät työelämässä.

Research in Social Stratification and Mobility -julkaisussa kesäkuussa ilmestyvä tutkimus kertoo, että vetovoima auttaa sekä naisia että miehiä työelämässä – mutta ei samalla tavalla. Tutkittavat työntekijät olivat 24–32-vuotiaita.

Mies voi ammatillisesti hyötyä luonnollisesta komeudestaan, mutta naisilla kaikki riippuu meikistä ja muista ulkonäköön liittyvistä panostuksista.

Tutkimuksen mukaan puoleensavetävät ihmiset saavat helpommin töitä ja ylennyksiä sekä parempaa palautetta kuin vähemmän viehättävät kollegansa. Ulkonäkö ja miellyttävä olemus näkyvät myös 20 prosenttia suurempana palkkana.

Tutkijoiden mielestä menestys työpaikalla ei kuitenkaan perustu täydelliseen luustoon tai muihin synnynnäisiin ominaisuuksiin. Suosioon vaikuttaa se, kuinka kauan henkilö käyttää aikaa valmistautumiseensa eli omasta ulkonäöstään huolehtimiseen.

Vaikka ulkonäöstä on tullut yhä merkittävämpi asia miehille, kaunistautuminen on edelleen tärkeämpää naisille, tutkimuksessa sanotaan.

”Viehättävyys on jotakin, jota sinulla ei ole, vaan jonka sinä teet.”

Se, kuinka hyvin nainen pitää itsestään huolta, selittää lähes kokonaan hänen työmenestyksensä. Naisille viehättävyys on osa suorituskykyä.

Tämä todella korostaa sitä, kuinka paljon työtä naisten pitää tehdä houkuttelevuuden eteen, tutkija Jaclyn Wong kertoo Huffington Postille.

– Viehättävyys on asia, jota sinulla ei ole, vaan jonka sinä teet.

Vaatteet ja kosmetiikka ratkaisevat

Viime viikkoina on uutisoitu tosielämän surullisia tarinoita työelämän pukeutumiskoodeista, jotka liittyvät myös mielikuvaan viehättävyydestä.

Lontoolainen Nicola Thorp, 27, lähetettiin ilman palkkaa kotiin, koska hän ei suostunut hankkimaan korkokenkiä työhönsä vastaanottovirkailijana. Kanadassa puolestaan kohua on herättänyt kuva tarjoilijan verisistä varpaista. Ne olivat seurausta niin ikään työnantajan korkokenkäpakosta.

Huffington Post kirjoittaa, että naisille kohdistetut odotukset ovat masentavia. Jos naiset haluavat edetä urallaan, heidän täytyy sijoittaa muun muassa vaatteisiin ja kosmetiikkatuotteisiin.

Toisaalta nainen pystyy itse kontrolloimaan menestymistään ulkonäkönsä avulla, toisin kuin luonnollisesti komeat miehet, lehti pohtii.

Peilaamisen taito

Mutta miten Yhdysvalloissa tehty tutkimus koskettaa suomalaisia työntekijöitä?

Viehättävällä ulkonäöllä voi saavuttaa erinäisiä taloudellisia ja sosiaalisia hyötyjä Suomessakin. Mutta eri asia on, missä määrin hyvää ulkonäköä pidetään ominaisuutena, jota on hyväksyttyä hyödyntää etujen saavuttamiseksi, kertoo asiaa selvittänyt Turun yliopiston taloussosiologian laitos tutkimuksessaan.

Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa ilmeni, että 31–60-vuotiaat suomalaiset sallivat ulkonäön hyödyntämisen työelämässä muuta väestöä paremmin. Työpaikan hankkiminen ulkonäön avulla on hyväksyttävämpää kuin palkankorotuksen pyytäminen.

Tutkija Kaisa Kauppinen totesi Me Naisten haastattelussa kolme vuotta sitten, että Suomessa väheksytään persoonallisuuden merkitystä. Hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö ulkonäöllä olisi työelämässä merkitystä.

– Hoikat voivat tienata jopa parikymmentä prosenttia enemmän kuin isokokoiset naiset. Tosin tämä koskee lähinnä korkeasti koulutettuja ja esimiesasemassa olevia, joiden palkka neuvotellaan tapauskohtaisesti.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

29-vuotiaan Alina Tomnikovin näyttelijänura on nyt hurjassa nosteessa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
29-vuotiaan Alina Tomnikovin näyttelijänura on nyt hurjassa nosteessa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Näyttelijä Alina Tomnikovia kutsuttiin jo lapsena Suomen Juulia Roopertiksi. Ujo lapsi rakasti esiintymistä kotona isänsä vhs-kameralle.

”Milloin nää sinne Puttoukseen?” sukulaiset Oulussa ovat kyselleet näyttelijä Alina Tomnikovilta, 29, jo pitkään. Nyt se vihdoin tapahtuu, ja Alina on pestistä tohkeissaan itsekin.

– Olen katsellut Putousta sen alkukausista lähtien, ensin ihan muina faneina, sitten näyttelijän vinkkelistä. Olen ihastellut, miten monipuolisesti näyttelijät saavat siinä revitellä. Tunnen, että nyt oli minulle oikea aika lähteä mukaan.

Katso videolta, millainen kujeilija Alina oli jo lapsena! Videopotpuri on kooste Alinan Dimka-isän kuvaamista vhs-nauhoista.


Alina tuntuu rytinällä lyöneen läpi urallaan parin viime vuoden aikana. On tv-sarjoja Syke, Pää edellä, Downshiftaajat ja Donna sekä elokuvia Rendel, Tuntematon sotilas, pari Rölliä sekä pian ensi-iltansa saava Veljeni vartija.  Niiden lisäksi Alina on näytellyt muun muassa Ryhmäteatterissa sekä Kansallisteatterissa.

– Olen saanut tehdä draamaa, sketsiviihdettä ja kaikenlaista. Putous-komedia on yksi asia lisää taiteilijuuteni sisällä.

Sukulaistäti kutsui Alinaa Suomen Juulia Roopertiksi jo silloin, kun tyttö oli polvenkorkuinen.

– Lapsena haaveilin, että minusta kasvaisi Pretty Womanin ihana kiharatukka tai Fifth Elementin Leeloo, jota Milla Jovovich näytteli. Nykyään mieluusti näyttelisin sellaisia rooleja, mutta enää en haluaisi olla he, Alina nauraa.

Muiden mokailu puhdistaa

Alina kiittelee Putous-porukan keskinäistä yhteishenkeä. Sen kokeneet tekijät rauhoittelevat ensikertalaisia ja muistuttavat nauttimaan kaiken tohinan keskellä.

– Pirullista onkin, että paineet tulevat itseltäni. Tiedostan hyvin ohjelman suosion, Alina sanoo.

Alinaa viehättää, että suosikkiohjelma on koko perheen viihdettä.

– Se yhdistää ikään katsomatta, hän miettii.

– Ja onhan siinä sekin, että katsomalla sekoiluamme ja mokailuamme ihmiset voivat kotisohvillaan puhdistua omista nolouksista. Siinä kunkin häpeät himmenevät, kun seuraa muiden painavan menemään ilman mitään häpyä.

Putous MTV3 pe 20.1. alkaen.

Brittisarjan seitsemännen kauden jaksoissa pohditaan tuttuja teemoja –  Adam päättää ottaa seuraavan askeleen suhteessaan ja David havittelee seurapiirikaunotarta.

IS TV-LEHTI:  Apua! Joko Tina (Leanne Best) on tullut raskaaksi? Ja menettääkö Adam (James Nesbitt) jälleen puolisonsa, kun synnytys alkaa hurjalla tavalla? Yhtäkkiä tosin ollaan hulvattomassa musikaaliesityksessä, jolloin katsoja aavistaa, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä näyttää.

Brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan (Cold Feet) uusi seitsemäs kausi alkaa hauskasti ja jatkuu sympaattisena jaksona, joka tarjoaa hyvää mieltä ja välillä liikutuksenkin hetkiä.

On hienoa, ettei Mike Bullenin luoma sarja ole menettänyt tenhoaan, vauhtiaan eikä sympaattisuuttaan, vaikka näyttelijäporukka on keski-ikäistynyt kunnolla.

Sarjan uuden kauden kaikki seitsemän jaksoa julkaistiin jo C Moressa kerralla, mutta nyt lineaarisenkin television katsojat pääsevät mukaan.

Adam ja Tina ovat siis pari. Juonikuvion pystyi näkemään heti, kun he tapasivat toisensa viime kaudella, jolloin rakastettu sarja palasi kotikatsomoihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Adam oli kuitenkin menossa naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt podetaan rimakauhua siitä, pitäisikö uusi suhde nostaa seuraavalle tasolle. Keskeisiä kysymyksiä pohditaan myös ystävyyssuhteiden merkityksestä ja urakäänteistä, joissa tapahtuu melkoisia yllätyksiä.

Mainion purevasti tarinassa komppaa mukana viime kaudella isoon rooliin nostettu jälkikasvu aivan omine rimakauhuineen.

Viisikymppisten Adamin, Jennyn (Fay Ripley), Peten (John Thomson), Karenin (Hermione Norris) ja Davidin (Robert Bathurst) elämä on siis yhtä draamaa ja komediaa edelleen Manchesterissa.

Mahtava uutinen on se, että sarjasta on tekeillä tänä keväänä myös kahdeksas kausi.

Rimakauhua ja rakkautta, MTV3 la klo 21.00